Vaihtoehto lakoille

Nyt on käynyt niin, että puolueista toiseksi suurin on pettänyt omat kannattajansa; Purra on nyt Orpon oikea käsi ja muutkin hallituspuolueet ovat sitoneet itsensä Orpon riistopolitiikkaan. Näin ei voi jatkua, sillä hallituksen nykypolitiikka on nakertamassa koko hyvinvointivaltiomme perustaa. On käynyt niin kuin Teslan ostajille: Paskan myivät.

Antaa nyt liittojen, SAK etunenässä, murahdella, että Orpokin herää. Sitten kun Orpo herää Ruususen villiruusunpiikkiunestaan, alkaa vaatimusten inhimillistäminen; Orpo tajuaa, että on haukkaamassa liian isoa kakkua omilleen yhteisestä potista. Kun vähän tahi paljon potkitaan sitä kapitalistinuijaa liitoilla ja muulla, niin eiköhän se ala ymmärtämään, ettei vähäosaisia voi enempää ruoskia kuin on nyt jo tehty; Suomi on useampana vuonna saanut noottia sosiaaliturvansa pienuudesta:

Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitealta ratkaisu Suomen sosiaaliturvan tasosta.

https://valtioneuvosto.fi/-//1271139/sosiaalisten-oikeuksien-komitealta-ratkaisu-suomen-sosiaaliturvan-tasosta

Ja nyt sitten Orpo jatkaa näitä heikennyksiä. Ei käy.

Vaihtoehto lakoille on siis, että Orpo tulee vastaan. Parasta olisi jatkaa vuosikymmeniä vallinnutta kolmikantaa. Se on meille suomalaisille ollut työrauhan tae ja hyvä sellainen.

Nyt kaavaillut lakot ovat vasta esimakua. Orpon kurjistamispolitiikka jos ei muutu, niin sitten rähistään ja kunnolla. Joskus helmi- maaliskuulla pysäytetään tarvittaessa koko hevonketun yhteiskunta jos muu ei auta. Toki se on paha paikka keskiluokkaistuneelle tavissuomalaiselle jolla on paljon velkaa, mutta siltikin yleislakko iskee suurimmin siihen lättäpäiseen kapitalistiin, jonka valta ja hegemonia luhistuu kun ei ole enää ruoskittavia joita lypsää.

Kommunismi on Suomesta jo kuollut, ei yhtään kansanedustajaa SKP:llä eikä tule. Suomen sosialistit eivät tavoittele sosialismia, ei edes Vasemmistoliitto. Tämän voi tsekata vaikkapa puolueohjelmista jos ei muuten usko. Niin ruotsalainen kuin suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on pitkälti rakentunut siten, että kaksi vahvaa työmarkkinaosapuolta ovat mitelleet, sopineet ja saavuttaneet työrauhan. Vahvat liitot molemmin puolin pöytää sekä valtiovalta kolmantena ovat muodostaneet Suomessa toimivan kolmikannan, jota nyt Orpo on murtamassa. Ei jatkoon.

16

370

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onko sulla tietoa toteutuuko toi hyväksytyn sosiaaliturvan taso missään euroopan maassa?

      • Kuvittelin että toteutuu, mutta varmaa tietoa ei ole. Palaan asiaan.




      • Anonyymi
        Environment kirjoitti:

        Tai siis Luxsemburgissa kyllä hyvinkin ja Itävallassa siinä kintaalla. Hyvä kun kysyit :-)

        Kaikki kansanpuolue persujen vaalipuheet on jo näin ennen vuodenvaihdetta häipyneet savuna ilmaan...mitä on vielä odotettavissa kun joudumme kärsimään koko 4v. Kioski vapaaottelija peltokangaskin oli niin kansan miehiä mitäs nyt kun on iso palkka ja taxisetelit? sopeutumiseläke odottaa jo kauden jälkeen kyllä siinä äänestäjät unohtuu äkkiä...


    • Itse asiassa työnantajapiireissä haluttaisiin nimenomaan työrauhaa ja ollaan kypsyneitä Orpoon ja Purraan.
      Lisäksi Orpolla ei ole minkäänlaista johtajuuden auraa saati karismaa.
      Orpon ja Purran monetarismia on vähän ajastaan jäljessä. Yhdysvalloissa rikkaimmat ilmoittivat haluavansa maksaa lisää veroja.

      • Anonyymi

        Muuta Yhdysvaltoihin. Niin saat maksaa paljon veroja työstäsi.


    • Anonyymi

      Meidän firmassa luotetaan Orpon hallituksen politiikkaan.

      • Luottakaa vaan sitten kun työnseisaukset alkaa olla jokaviikkoisia ja ette saa kuin vuokratyövoimaa.
        Siinä vaiheessa EK kutsuu Petteri Pojan puhutteluun


    • Anonyymi

      Oletteko tietoisia siellä SAK:ssa, että Suomen suurimmalla työantaja porukallakin saattaisi olla jotain mieltä työpaikalla voimaan astuvista päätöksistä.
      Tässä yksi työllistäjä ilmoittaa, että heti kun se teidän yleislakko päättyy, niin meillä alkavat sopeutusneuvottelut ja meitä aika paljon.
      - ensimmäinen krapulapäivä on palkaton, kuten se on Ruotsissa.
      - työnantaja on jo maksanut ennakkoon yhteiseen kassaan mahdolliset "saikkupäivät" ja se on siinä.
      .

      • Anonyymi

        Työnantaja klo 2 maanantain vastaisena yönä Kepu-palstalla ilmoittamassa tulevista "sopeutusneuvotteluista"? Joko saa nauraa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työnantaja klo 2 maanantain vastaisena yönä Kepu-palstalla ilmoittamassa tulevista "sopeutusneuvotteluista"? Joko saa nauraa?

        Taisi olla marjayrittäjä, siis riistäjä, josko vielä yhdentipan saisi poimijasta puristettua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työnantaja klo 2 maanantain vastaisena yönä Kepu-palstalla ilmoittamassa tulevista "sopeutusneuvotteluista"? Joko saa nauraa?

        Kännissä ja läpällään kuten normipersut yleensäkin.


    • Anonyymi

      Joudumme sotaan ,ja tarttumaan aseisiin , mitä meillä ,nyt onkaan jäljellä ? .

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      150
      13211
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      72
      9631
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      96
      9128
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      20
      7766
    5. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      38
      6744
    6. 148
      6168
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      19
      3145
    8. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      395
      1252
    9. Aikuisten säälittävä käytös

      Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v
      Hyrynsalmi
      7
      1174
    10. YLE: Stora Enso Imatra aloittaa yyteet

      www.hs.fi/talous/art-2000011528377.html Yle: Stora Enso aloitti muutos­neuvottelut Imatran-tehtailla Metsäteollisuus|Yl
      Imatra
      88
      1016
    Aihe