Miksi Israel hyväksytään EM-kilpailuihin?

Anonyymi-ap

Israel on vuosikymmeniä miehittänyt laittomasti palestiinalaisalueita, syyllistynyt tuhansiin ihmisoikeusrikomuksiin, harjoittanut raakalaismaista Apartheidpolitiikkaa ja suoranaista tyranniaa palestiinalaisia kohtaan mutta tästä kaikesta huolimatta Israel on edustettuna kaikissa kansainvälisissä kilpailuisamme ilman että yksikään maa uskaltaisi boikotoida tai protestoida kilpailuja tai Israelin osallistumista vastaan.

Nyt Israel on ilmoittanut ettei se aio ilmeisesti lähettää omaa edustajaansa seuraaviin Eurovision laulukilpailuihin eli Israel aikoo jäädä omaehtoisesti pois tästä polittisesti värittyneestä laulukilpailusta. Yksikään osallistujamaa ei kuitenkaan vastusta Israelin osallistumista millään tavoin. Päinvastoin! Kovimmat ja hurmoksellisimat Israelia ja juutalaisuutta fanittavat maat kannustavat Israeli osallistumaan kaikkiin kansainvälisiin kisoihin.

65

357

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niinpä, mikähän mahtaa olla syynä! Oliskohan niinkin yksinkertainen juttu että sun tarinas on pelkkää bulshittiä!

      • Anonyymi

        Ei, kyllä se totta on. Israel ei aio lähettää osallistujaa Ruotsissa järjestettäviin Euroviisuuhin. Pelkääkö Israel että yleisö tulee buuamaan heidän edustajansa hiljaiseksi vai hävetäänkö Israelissa maan tekemää palestiinalaisten kansanmurhaa vai miksi Israel aikoo jättäytyä pois Euroviisuista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä Israel tuntee myötätuntoa Venäjää kohtaan jota on boikotoitu samasta syystä kuin mitä Israel on tehnyt vuosikausia, eli miehittänyt laittomasti heille kuulumatonta maata. Ehkei Israel kehtaa osallistua koska kaksinaismoralismi olisi liian selvää? Israel ei ole pelkästään miehittänyt heille kuulumatonta maata, Israel on harjoittanut hirviömäistä tyranniaa palestiinalaisia kohtaan ja tehnyt kaikkensa etteivät palestiinalaiset ole voineet rakentaa omaa itsenäistä maataan rauhassa. Israel on lähes ainoa maa koko maailmassa joka vastustaa väkivaltaan turvautuen kahden valtion mallia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei, kyllä se totta on. Israel ei aio lähettää osallistujaa Ruotsissa järjestettäviin Euroviisuuhin. Pelkääkö Israel että yleisö tulee buuamaan heidän edustajansa hiljaiseksi vai hävetäänkö Israelissa maan tekemää palestiinalaisten kansanmurhaa vai miksi Israel aikoo jättäytyä pois Euroviisuista?

        Jos puhutaan kansanmurhasta ja häoeämisestä, yksikään Euroopassa ei voi osallistua.
        Kuinka entiset Jugoslavian maat voivat osallistua?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos puhutaan kansanmurhasta ja häoeämisestä, yksikään Euroopassa ei voi osallistua.
        Kuinka entiset Jugoslavian maat voivat osallistua?

        Nyt puhutaankin käynnissä olevasta ja jo vuosikymmeniä jatkuneesta kansanmurhasta eli Israel on ns. tapetilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt puhutaankin käynnissä olevasta ja jo vuosikymmeniä jatkuneesta kansanmurhasta eli Israel on ns. tapetilla.

        Israelia vainotaan niinkuin sinäkin vainoat.
        Israel ei ole kansanmurhaaja.
        Sinä puhut valheita aamusta iltaan.
        Näytä nyt esimerkkejä valheillesi?

        "Nyt puhutaankin käynnissä olevasta ja jo vuosikymmeniä jatkuneesta kansanmurhasta eli Israel on ns. tapetilla."

        Vuosikymmeniä jatkuvasta kansanmurhasta?
        Mikä sinua estää tuomasta esimerkin, linkin, tapahtuneesta kansanmurhasta???
        Nykyinen sota ei kansanmurha, vaan se on sota!
        Todista puheesi!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Israelia vainotaan niinkuin sinäkin vainoat.
        Israel ei ole kansanmurhaaja.
        Sinä puhut valheita aamusta iltaan.
        Näytä nyt esimerkkejä valheillesi?

        "Israel ei ole kansanmurhaaja."
        Tappaa kymmenittäin ellei sadoittain perheen sängyssääitiensä kainaloissa nukkuvia pienokaisia.
        Onko tämä mielestäsi kulttuurin vientiä vai mitä tämä on?

    • Anonyymi

      Totta puhut . Israelille Eurooppa on synnintunnossaan aivan liikaa periksi . Olisi aika vaatia Israelilta ihmisoikeuksien ja kansainvälisen oikeuden ja YK kunnioittamista . Ja lopetetta siviilien ja lasten tappaminen . Gazas kuollut noin 7000-10000 tuhatta lasta .

      • Anonyymi

        Israel pääsee osallistumaan EM-kilpailuihin koska Israelilla on lähes yhtä suuri valta Euroopassa kuin USA:sakin. USA:sta Eurooppaan rantautuneet poliittiseen valtaan pyrkivät hurmoslahkot ovat vallanneet paikkoja niin EU- maiden kunnallispolitiikassa, EU-maiden parlamenteissä ja Bryselissä jossa kymmenittäin eri maista olevaa EU-meppiä jotka kuuluvat näihin Yhdysvalloista peräisin oleviin kaatokokouslahkoihin. Tässä myös eräs syy miksi Israelin on salittu tekevän mitä vain ilman että Israel joutuu minkäänlaiseen vastuuseen teoistaan.

        Muistakaa myös se pääasia miksi. Siksi koska maailman suurimmat mediat ovat juutalaisten siis Israelin hallinassa. Siinä pääsyy miksi politiikot pitävät suunsa kiinni. He tietävät kuinka helposti jokainen joka "erehtyy" arvostelemaan israelia joutuu median mustalle listalle ja suurennoslasin alle. TV, lehdistö, radio ja muu media ovat valmiina tekemään Israelia arvostelevasta selvää erillaisilla pilkkakampanjoineilla ja vihjailuilla joissa Israelia arvostelevalla arvaillaan olevan antisemitistisia aatoksia ja kaipuuta 1940 luvuille jne.

        Puhutaan viidennestä kolonnasta. Kielilläpuhujalahkot ovat samankaltainen tuki Israelille YK:ssa, USA:ssa, EU:ssa kuten kaikisa yksittäisissäkin EU-maissa kuten Suomessa kuin "hyväntekeväisyysjärjestöt" jotka tukevat USA:n hyökkäyssotia kaikkialla siellä missä USA:lla on verentahrimat sormensa pelissä.

        "Hyväntekeväisyysjärjestöt" auttavat miehitetyn maan oppositioita, äärijärjestöjä ja kaikkia niitä osapuolia jotka tukevat USA:n hyökkäystä jollakin tapaa. Nk. hyväntekeväisyysjärjestöt tekevät myös häikäilemätöntä propagandaa USA:n hyväksi jossa viholliseksi mielettyjä demonisoidaan erilaisilla hyväntekeväisyys kapanjoilla.

        Ei mikään ihme että Venäjällä nimettiin Amerikasta peräisin olevat polittiseen ja taloudelliseen valtaan pyrkivät hurmoslahkot ulkomaalaisiksi agentuureiksi.

        Tiesittekö että esim. Mormooneilla on suurin uskonnolinen johtaja USA:ssa joka on suorassa yhteydessä Jumalaan. Hän, ja vain hän voi saada ilmoituksia Jumalalta mitä hän ((mormmonien ylin johtaja) jakaa sittemin ympäri maailman, kunkin maan ylimälle johtalle, joka välittää tiedon temppeleissä, toisinaan yleisesti kaikille, toisinaan vain valituille joilla erityinen missio uskonnolisessa yhteisössä.

        Vasemmiston räikeitä valheita jonossa, rivissä sekä läjissä.

        "Puhutaan viidennestä kolonnasta. Kielilläpuhujalahkot ovat samankaltainen tuki Israelille YK:ssa, USA:ssa, EU:ssa kuten kaikisa.."

        SINÄ teet häikelemätöntä propagandaa Israelia vastaan.
        Valheiden maustamaa propagandaa.
        Kuka sinulle maksaa tuosta vihan lietsonnasta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vasemmiston räikeitä valheita jonossa, rivissä sekä läjissä.

        Ensin tuo vasemisto ja vihavasemistolaiseksi haukkuminen ärsytti mutta nyt se ei enää edes huvita. Keksi jotain uutta välillä. Miten olisi nämä wanhat kuten antisemitisti, rasisti tai natsi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muistakaa myös se pääasia miksi. Siksi koska maailman suurimmat mediat ovat juutalaisten siis Israelin hallinassa. Siinä pääsyy miksi politiikot pitävät suunsa kiinni. He tietävät kuinka helposti jokainen joka "erehtyy" arvostelemaan israelia joutuu median mustalle listalle ja suurennoslasin alle. TV, lehdistö, radio ja muu media ovat valmiina tekemään Israelia arvostelevasta selvää erillaisilla pilkkakampanjoineilla ja vihjailuilla joissa Israelia arvostelevalla arvaillaan olevan antisemitistisia aatoksia ja kaipuuta 1940 luvuille jne.

        Sinä varmaan luet hamas, al jazeera pohjaisia uutisia.
        Iso osa maailman meedioista ovat jo rikkaiden arabimaiden, Iran, Qatar, Emiraatit omistuksessa.
        Yksi syy on hallita anti-Israeli media ja toinen on saada mahdollisimman paljon omaisuutta ja valtaa joka puolella maailmaa. Osa syy on valta ja toinen on varmistaa että pysyvät rikkaina kun joku päivä öljy loppuu.

    • Anonyymi

      Siksi koska Israel on sivistysvaltio jossa asuu sivistyneitä ihmisiä, hamasia lukuunottamatta.

      • Anonyymi

        Israel on sivistysvaltio vain siinä tapauksessa että lasten ja syytömien murhaaminen, laittomat miehitykset, pahoinpitely, kiduttaminen, lakien rikkominen, rasismi jne.. ovat sivistystä. Muussa tapauksessa Israel on hyvin kaukana siitä miten käsitämme sivistysvaltion. Omasta kuten yhä useamman mielessä Israel mielletään ROISTOVALTIOKSI !

        Israelin kannattaa tehdä palestiinalaisten kanssa vihdoin se Endlösung eikä jättää puolitiehen.

      • Anonyymi

        Anonyymi
        2023-12-10 23:40:43
        Siksi koska Israel on sivistysvaltio jossa asuu sivistyneitä ihmisiä, hamasia lukuunottamatta.
        ............
        Sivistys valtiot eivät ylläpidä Apartheidia.
        israel ja kiina sekä venäjä eivät ole sivistysvaltioita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Israel on sivistysvaltio vain siinä tapauksessa että lasten ja syytömien murhaaminen, laittomat miehitykset, pahoinpitely, kiduttaminen, lakien rikkominen, rasismi jne.. ovat sivistystä. Muussa tapauksessa Israel on hyvin kaukana siitä miten käsitämme sivistysvaltion. Omasta kuten yhä useamman mielessä Israel mielletään ROISTOVALTIOKSI !

        Ota jotain rauhoittavia lääkkeitä, valiumia esimerkiksi niin josko se sun antisemiittinen kiihkosi sillä vähän asettuisi. Jos ei niin käänny psykiatrin puoleen, hän ammattilaisena osaa kirjottaa jotain antipsykoottista lääkettä sulle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Israel on sivistysvaltio vain siinä tapauksessa että lasten ja syytömien murhaaminen, laittomat miehitykset, pahoinpitely, kiduttaminen, lakien rikkominen, rasismi jne.. ovat sivistystä. Muussa tapauksessa Israel on hyvin kaukana siitä miten käsitämme sivistysvaltion. Omasta kuten yhä useamman mielessä Israel mielletään ROISTOVALTIOKSI !

        "Israel on sivistysvaltio vain siinä tapauksessa että lasten ja syytömien"
        Valehtelet päivästä päivään.
        Olet vaan vihaa lietsova p..n puhuja.
        Täynnä valheita ja perättömiä asioita, jotkanei ole totta.
        Etsit kaikkia mahdollisia pahoja sanoja ja sitten osutat ne yhteen paikkaan: Israel!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Israel on sivistysvaltio vain siinä tapauksessa että lasten ja syytömien murhaaminen, laittomat miehitykset, pahoinpitely, kiduttaminen, lakien rikkominen, rasismi jne.. ovat sivistystä. Muussa tapauksessa Israel on hyvin kaukana siitä miten käsitämme sivistysvaltion. Omasta kuten yhä useamman mielessä Israel mielletään ROISTOVALTIOKSI !

        "Israel on sivistysvaltio vain siinä tapauksessa että lasten ja syytömien murhaaminen, laittomat miehitykset.."
        Sano nyt kerrankin missä on 1. laiton miehitys?
        2. Rasismi? Anna esimerkki.
        3. Pahoinpitely?
        4. Lakien rikkominen?
        5. Kiduttaminen?
        6. Syyttömien murhaaminen? Missä olit ennen kuin 7.10. sota alkoi? Mitä teit kun maa nimeltä Gaza, jota johtaa hamas. Mitä teit sen puolesta että hamas varastaa kansalaisten rahat, hamas on diktatuuri, joka alistaa kansalaisia.? Älä sano että Israel piirittää Gaza, koska GAZA ON ITSENÄINEN JOLLA ON OMAT RAJAT JA HALLINTO. MITÄ TEIT GAZALAISTEN PUOLESTA?
        ET YHTÄÄN MITÄÄN KOSKA SE EI SINUA KIINNOSTA VAAN KÄYTÄT GAZA ON SINULLE OBJEKTI JOLLA VOIT SYYTTÄÄ ISRAELIA JA SE ON SINUN ANTISEMISTIN ILMESTYMÄ.
        Eli lopeta tuon p...n puhuminen olet täynnä vihan sanoja etkä tiedä mitään todellisuudesta.

        No anna tulla! Tuo konkreettisia esimerkkejä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anonyymi
        2023-12-10 23:40:43
        Siksi koska Israel on sivistysvaltio jossa asuu sivistyneitä ihmisiä, hamasia lukuunottamatta.
        ............
        Sivistys valtiot eivät ylläpidä Apartheidia.
        israel ja kiina sekä venäjä eivät ole sivistysvaltioita.

        Olet kuullut jostain nuo apartheid ja etninen puhdistus ja sinä antisemistin ruumillituma käytät noita sanoja Israelia vastaan.

        Täysin pohjatonta mielikuvituksen tuotetta.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Osalistuihan Natsi-Saksakin Olympialaisiin yms. niin miksei sitten Israel joka ottaa mallinsa entisiltä kiusajiltaan?

    • Anonyymi

      Sun antisemiittinen kiihkoilu ja räikeä valehteleminenei ota loppuakseen. Israel ei ole koskaan miehittänyt Jordanian aluetta vaikka vasemmisto sitä propagoi päivästä toiseen, Jordania on palestiinalaisten omaa aluetta, ei Israelin valtion alue. Palestiinalaiset ovat laittomia siirtolaisia Israelin valtion alueella ja väittävät sitä omakseen ja ovat antaneet sille todella röyhkeästi nimenkin, palestiina. Jihad on maan valloittamista islamille ja palestiinalaiset ovat pääasiassa muslimeja jotka käyvät sitä Pyhää sotaa Israelin valtion alueen valloittamiseksi islamille.

      • Anonyymi

        YK:n turvallisuusneuvosto on hyväksynyt päätöslauselman jonka mukaan Israelia vaaditaan lopettamaan siirtokuntien rakentaminen miehitetyille palestiinalaisalueille. Edes Yhdysvallat ei kehdannut tai ei enää tohtinut käyttää veto-oikeuttaan vaan pidättäytyi mielummin äänestämästä. Tiedätkö mitä YK ( Yhdistyneet kansakunnat ) on mahtanut tarkoittaa miehitetyillä palestiinalaisalueilla?

        Oleellisin tapahtuma olivat Israelin sionistisen liikkeen sodan varjolla toteuttamat systemaattiset etniset puhdistukset. Vuonna 1948 sionistijoukot "puhdistivat" yli 700 000 palestiinalaista Palestiinan alueelta ja tuhosivat yli 500 palestiinalaista kylää. Noin 250 000 ihmistä, ja noin 200 kylää, ”puhdistettiin” ennen Israelin itsenäisyysjulistusta. Israelin siionistit aloittivat sodan palestiinalaisia vastaan siis ennen Israelin itsenäisyysjulistusta noilla etnisillä puhdistuksilla. Israelin siionistit ovat pyrkineet jatkamaan samaa etnistä puhdistusta aina tähän päivään asti vuodesta 1948-11.12.2023! Tänä päivänä Israel on kiihdyttänyt toimintaansa radikaaliin kansanmurhaan Gazan alueella.

        Ennen sotaa tällä alueella oli ollut palestiinalainen enemmistö ja juutalainen vähemmistö, mutta etnisillä puhdistuksilla tilanne saatiin muutettua. Sionistisen liikkeen tavoitteena oli perustaa valtio, jossa enemmistö on juutalaisia, ja tähän tavoitteeseen päästiin hirviömäisillä etnisillä puhdistuksilla.

        Voivatko YK, Amnesty ja lukuisat muut ihmisoikeusjärjestöt olla antisemitistisia? Entä maat jotka ovat tunnustaneet itsenäisen Palestiinan, ovatko kaikki antisemitistisia? Tiedätkö mitä nämä maat mahtavat tarkoittaa tuolla itsenäisellä Palestiinalla?

        Palestiinan on tunnustanut 138 Yhdistyneiden kansakuntien jäsenmaata sekä Pyhä istuin ja itsekin vain osittain tunnustettu Saharan demokraattinen arabitasavalta.
        Tammikuussa 2015 YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon hyväksyi Palestiinan Kansainvälisen ihmisoikeustuomioistuimen ICC:n jäseneksi.

        Itsenäisen Palestiinan on tunnustanut ylivoimainen enemistö maailman kaikista valtioista ja maailman kaikista ihmisistä. Koska Itsenäinen Palestiina on laajalti tunnustettu valtio, tiedätkö minkä valtion nuo YK:n jäsenvaltiot ovat tunnustaneet ja missä kulkee tuon tunnustetun valtion rajat jota Israel laittomasti miehittää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        YK:n turvallisuusneuvosto on hyväksynyt päätöslauselman jonka mukaan Israelia vaaditaan lopettamaan siirtokuntien rakentaminen miehitetyille palestiinalaisalueille. Edes Yhdysvallat ei kehdannut tai ei enää tohtinut käyttää veto-oikeuttaan vaan pidättäytyi mielummin äänestämästä. Tiedätkö mitä YK ( Yhdistyneet kansakunnat ) on mahtanut tarkoittaa miehitetyillä palestiinalaisalueilla?

        Mitä YK on tehnyt hamas- terroristien hallitsemassa Gazasaa , jossa kansalaisilla ei ole oikeuksia. Diktatuuri hamas, joka alistaa kansalaiset?
        Mitä YK teki kun hamas varastaa kansalaisten rahat ja apurahat joita tulee ulkomailta?
        Mitä YK teku gazalaisten puolesta? Ei mitään.
        Ja vuelä muistutan, Gaza ei kuulu Israelille. Ae on oma maa ja oma hallitus, hamas.
        YK on koko ajan kiikaroimassa aluella jos sattuu löytämään mistä Israelia syyttä!
        Eikö YK tiedä että terroristit hallitsevat siellä?
        YK ei edes tuominnut hamasin hyökkäystä.

      • Anonyymi

        Jos antisemitismi on mielestäsi sellainen joka vastustaa Israelin apartheidpolitiikkaa ja Israelin verilöylyä Gazan alueella jossa tuhannet lapset on murhattu hamasin terroristeina niin mene lääkäriin tai ilmoittaudu nopeasti uskonnon uhrit ry:hyn niin sinut voidaan ohjata hoitoon!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oleellisin tapahtuma olivat Israelin sionistisen liikkeen sodan varjolla toteuttamat systemaattiset etniset puhdistukset. Vuonna 1948 sionistijoukot "puhdistivat" yli 700 000 palestiinalaista Palestiinan alueelta ja tuhosivat yli 500 palestiinalaista kylää. Noin 250 000 ihmistä, ja noin 200 kylää, ”puhdistettiin” ennen Israelin itsenäisyysjulistusta. Israelin siionistit aloittivat sodan palestiinalaisia vastaan siis ennen Israelin itsenäisyysjulistusta noilla etnisillä puhdistuksilla. Israelin siionistit ovat pyrkineet jatkamaan samaa etnistä puhdistusta aina tähän päivään asti vuodesta 1948-11.12.2023! Tänä päivänä Israel on kiihdyttänyt toimintaansa radikaaliin kansanmurhaan Gazan alueella.

        Ei "puhdistettu".
        Osa jäi ja asuu vieläkin Israelissa ja osa lähti karkuun.
        Etninen puhdistus on hyvin outo ilmaisu ja täyttä valhetta!
        Alue kuului Jordanialle YK:n päätös 1946, sitä ennen alue kuului Britannialle ja Ranskalle. Aluella asui arabeja ja juutalasia.
        1948 Itsenäisyyssota, Israeliin (kuten tavallisesti) hyökättin ja Israel voitti sodan.
        Silloin valtasi Jehudan ja Samarian Jordanialta. Muutama vuosi myöhemmin arabit jotka kutsuvat nykyisin itseään palestiinalaisiksi alkoivat kapinoimaan Israelia vastaan ja tehdä terroria Israelia vastaan. 1980 luvulla rauhansopimuksessa Jordania ei halunnut aluetta takaisin ja halusi antaa alueen "palestiinalaisille" joka on nykyinen West Bank. Suurin Jordanialle kuuluvista alueista Jehuda ja Samaria on annettu palestiinalaisille, ja lisäksi on yhteinen alue jossa on palestiinalasia ja juutalaisia asutuksia.

        1948- 1967 YK:n päätöksessä Jehuda ja Samaria kuului Jordanialle. Alueen arabit, nykyiset "palestiinalaiset" olivat jordanilasia.
        1967 Kuuden päivän sodassa,jolloin naapurit hyökkäsivät Israeliin, Israel otti alueen valtaansa. 1980 suurin osa on luovutettu uudelle syntävälle maalle, Palestin (Arafatin keksimä nimi, joka tulee sanasta Blishtit, paljon ennenkuin Islam syntyi).

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei "puhdistettu".
        Osa jäi ja asuu vieläkin Israelissa ja osa lähti karkuun.
        Etninen puhdistus on hyvin outo ilmaisu ja täyttä valhetta!
        Alue kuului Jordanialle YK:n päätös 1946, sitä ennen alue kuului Britannialle ja Ranskalle. Aluella asui arabeja ja juutalasia.
        1948 Itsenäisyyssota, Israeliin (kuten tavallisesti) hyökättin ja Israel voitti sodan.
        Silloin valtasi Jehudan ja Samarian Jordanialta. Muutama vuosi myöhemmin arabit jotka kutsuvat nykyisin itseään palestiinalaisiksi alkoivat kapinoimaan Israelia vastaan ja tehdä terroria Israelia vastaan. 1980 luvulla rauhansopimuksessa Jordania ei halunnut aluetta takaisin ja halusi antaa alueen "palestiinalaisille" joka on nykyinen West Bank. Suurin Jordanialle kuuluvista alueista Jehuda ja Samaria on annettu palestiinalaisille, ja lisäksi on yhteinen alue jossa on palestiinalasia ja juutalaisia asutuksia.

        Israelia ja eritoten Israelin toimia on verrattu monelta osin Natsi-Saksaan. Natsi-Saksan toimiakin puolusteltiin aikanaan nk. absoluuttisin valhein kuten hurmokselliset kiilusilmät tekevät kieltäessään Israelin raakuuksia ja muita laittomuuksia joihin Israel syylistyy niin jatkuvasti, että se on ollut, ja siitä on tullut Israelin normaali toimintamalli.

        Ymmärän että puoli valitaan urheilukilpailuissa kuten vaikkapa jääkiekkopeleissä mutta silloin kun puolustetaan maata joka syylistyy koko aikaiseen pahuuteen, epäoikeudenmukaisuteen, vääryyteen ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan, ollaan eksytty pois polulta. Israel todella koettelee ystäviensä sietokykyä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palestiinan on tunnustanut 138 Yhdistyneiden kansakuntien jäsenmaata sekä Pyhä istuin ja itsekin vain osittain tunnustettu Saharan demokraattinen arabitasavalta.
        Tammikuussa 2015 YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon hyväksyi Palestiinan Kansainvälisen ihmisoikeustuomioistuimen ICC:n jäseneksi.

        Itsenäisen Palestiinan on tunnustanut ylivoimainen enemistö maailman kaikista valtioista ja maailman kaikista ihmisistä. Koska Itsenäinen Palestiina on laajalti tunnustettu valtio, tiedätkö minkä valtion nuo YK:n jäsenvaltiot ovat tunnustaneet ja missä kulkee tuon tunnustetun valtion rajat jota Israel laittomasti miehittää?

        Jos on tunnustettu niin mikä on ongelma?
        On maa, on rajat, on kieli, on hallitus niin miksi seuraavassa hetkessä sanot että Israel on aprtheid ?ja Israel miehittää?
        Gazassa on valtio ja West Bank on valtio.
        Jos Arafat ei olisi rikkonut rauhansopimusta, tappamalla Israelin siviilejä pommi-iskuilla, luultavasti ne muutamat maan rippeet ennen Jordaniaan kuuluville, olisi sopimusten jatkuessa olisi tänään palestiinalaisilla. Mutta kun ne aina sotimassa ja tappamassa. Mikä ne muuttaa?
        Kohta Euroopaassa alkaa sama.

        On todistuksia kuinka gazalaiset uskaltavat puhua ja sanovat että hamas teki elämän mahdottomaksi.
        Veivät kansalaisilta kaiken, rahan ja vapauden, elinkeinon, koulutuksen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Israelia ja eritoten Israelin toimia on verrattu monelta osin Natsi-Saksaan. Natsi-Saksan toimiakin puolusteltiin aikanaan nk. absoluuttisin valhein kuten hurmokselliset kiilusilmät tekevät kieltäessään Israelin raakuuksia ja muita laittomuuksia joihin Israel syylistyy niin jatkuvasti, että se on ollut, ja siitä on tullut Israelin normaali toimintamalli.

        Ymmärän että puoli valitaan urheilukilpailuissa kuten vaikkapa jääkiekkopeleissä mutta silloin kun puolustetaan maata joka syylistyy koko aikaiseen pahuuteen, epäoikeudenmukaisuteen, vääryyteen ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan, ollaan eksytty pois polulta. Israel todella koettelee ystäviensä sietokykyä!

        "Israelia ja eritoten Israelin toimia on verrattu monelta osin Natsi-Saksaan. Natsi-Saksan toimiakin puolusteltiin.."
        Sinä olet kiiluvasilmäinen hurmoksessa oleva israelielaisia tappajien ihailija!!
        Etinen puhdistus
        Kansan murha
        Puhut niinkuin puolustelet viattomia, hyviä ihmisiä.
        Arabien kädet ovat veressä, olioa ne Gazassa, Afganistanissa, Syyriassa, Iranissa....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos antisemitismi on mielestäsi sellainen joka vastustaa Israelin apartheidpolitiikkaa ja Israelin verilöylyä Gazan alueella jossa tuhannet lapset on murhattu hamasin terroristeina niin mene lääkäriin tai ilmoittaudu nopeasti uskonnon uhrit ry:hyn niin sinut voidaan ohjata hoitoon!

        "Jos antisemitismi on mielestäsi sellainen joka vastustaa Israelin..."
        Olet antisemisti Israelin vihaaja, vihasi antaa sinulle siivet valehtelemaan ja keksimään päättömiä juttuja.
        Seuraavan kerran kun aloitat vihan silmissä pohjattomat syytökset, mene psykiatrin puheille tai ota rauhoittavia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä YK on tehnyt hamas- terroristien hallitsemassa Gazasaa , jossa kansalaisilla ei ole oikeuksia. Diktatuuri hamas, joka alistaa kansalaiset?
        Mitä YK teki kun hamas varastaa kansalaisten rahat ja apurahat joita tulee ulkomailta?
        Mitä YK teku gazalaisten puolesta? Ei mitään.
        Ja vuelä muistutan, Gaza ei kuulu Israelille. Ae on oma maa ja oma hallitus, hamas.
        YK on koko ajan kiikaroimassa aluella jos sattuu löytämään mistä Israelia syyttä!
        Eikö YK tiedä että terroristit hallitsevat siellä?
        YK ei edes tuominnut hamasin hyökkäystä.

        Palestiinalaiset ovat vuosikymmeniä pyytäneet YK:n rauhanturvaajia tulemaan Israelin ja Palestiinan väliin mutta Israel on tämän estänyt miksi, no siksi koska jos YK tulisi Israelin ja Palestiinan väliin, tarkottaisi se sitä että Israel joutuisi vetäytymään laittomasti miehittämiltään alueilta omien rajojensa sisäpuolelle. Israel ei päästä YK:n rauhanturvaajia sujelemaan Palestiinaa ja palestiinalaisia Israelin terrorilta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos on tunnustettu niin mikä on ongelma?
        On maa, on rajat, on kieli, on hallitus niin miksi seuraavassa hetkessä sanot että Israel on aprtheid ?ja Israel miehittää?
        Gazassa on valtio ja West Bank on valtio.
        Jos Arafat ei olisi rikkonut rauhansopimusta, tappamalla Israelin siviilejä pommi-iskuilla, luultavasti ne muutamat maan rippeet ennen Jordaniaan kuuluville, olisi sopimusten jatkuessa olisi tänään palestiinalaisilla. Mutta kun ne aina sotimassa ja tappamassa. Mikä ne muuttaa?
        Kohta Euroopaassa alkaa sama.

        On todistuksia kuinka gazalaiset uskaltavat puhua ja sanovat että hamas teki elämän mahdottomaksi.
        Veivät kansalaisilta kaiken, rahan ja vapauden, elinkeinon, koulutuksen.

        Otappa yhteys Uskonnon uhrit ry:hyn niin autamme sinua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palestiinalaiset ovat vuosikymmeniä pyytäneet YK:n rauhanturvaajia tulemaan Israelin ja Palestiinan väliin mutta Israel on tämän estänyt miksi, no siksi koska jos YK tulisi Israelin ja Palestiinan väliin, tarkottaisi se sitä että Israel joutuisi vetäytymään laittomasti miehittämiltään alueilta omien rajojensa sisäpuolelle. Israel ei päästä YK:n rauhanturvaajia sujelemaan Palestiinaa ja palestiinalaisia Israelin terrorilta.

        "Palestiinalaiset ovat vuosikymmeniä pyytäneet YK:n rauhanturvaajia.."
        Taas tuli höpön höpön höpön.....
        Ei palestiinalaiset tarvitse rauhanturvajia. Jos joku tarvii niin se on Israel.
        Kinfliktit alkavat aina arabien aloituksista. Se alkaa yleensä tyhjästä.
        Joka seuraa Suomen mediaa ainoastaan, ei tiedä, että Israelissa tehdään myös "rauhan" aikana joka vuosi kymmeniä terrori-iskuja siviilejä ja sotilaita vastaan. Suomen mediaa ne ei kiinnosta.

        Siitä asti kun hamas otti Gazassa vallan fatahilta tappamalla ne, hamas on tehnyt terroria Israelia vastaan, suurimmaksi osaksi rakettien ampuminen yleensä Etelä-Israelin kaupunkeihin jo vuosikaudet.
        Elämä on ollut siellä sietämätöntä, sillä on aikaa vain 15 sekuntia mennä suojaan.

        Ei lähi-idässä ole mitään rauhanaikaa koska Israel miehittää koko ajan laittomasti palestiinalaisalueita. Israelin pitää purkaa laittomat siirtokuntansa ja vetäytyä rajojensa sisäpuolelle jos Israel haluaa rakentaa todellista rauhaa. Mutta rauhaahan Israel ei tavoittele, koska vain alituiset konfliktit ovat antaneet Israelille tekosyyn miehittää lisää palestiinalaisalueita.

      • Anonyymi

        Sieltähän se jo tulikin! Antisemitistihan se joka sanoo mielipiteensä siitä että Israel miehittää laittomasti palestiinalaisalueita tai siitä kun Israel tappaa palestiinalaislapsetkin hamasin terroristeina. Jos tuolaista suustansa päästää on pakko olla natsi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei "puhdistettu".
        Osa jäi ja asuu vieläkin Israelissa ja osa lähti karkuun.
        Etninen puhdistus on hyvin outo ilmaisu ja täyttä valhetta!
        Alue kuului Jordanialle YK:n päätös 1946, sitä ennen alue kuului Britannialle ja Ranskalle. Aluella asui arabeja ja juutalasia.
        1948 Itsenäisyyssota, Israeliin (kuten tavallisesti) hyökättin ja Israel voitti sodan.
        Silloin valtasi Jehudan ja Samarian Jordanialta. Muutama vuosi myöhemmin arabit jotka kutsuvat nykyisin itseään palestiinalaisiksi alkoivat kapinoimaan Israelia vastaan ja tehdä terroria Israelia vastaan. 1980 luvulla rauhansopimuksessa Jordania ei halunnut aluetta takaisin ja halusi antaa alueen "palestiinalaisille" joka on nykyinen West Bank. Suurin Jordanialle kuuluvista alueista Jehuda ja Samaria on annettu palestiinalaisille, ja lisäksi on yhteinen alue jossa on palestiinalasia ja juutalaisia asutuksia.

        Naapurissa asuu mies joka kertoo kuinka hänen isovanhempansa oli häädetty väkivalloin ja kuolemalla uhkaamalla pois isiensä kodista. Koti oli sijainnut perustetun Israelin valtion rajojen sisäpuolella joten talo laitettiin palamaan ja hänen isovanhempansa perheineen karkoitettiin pois. He muuttivat Syyriaan josta naapurini on muuttanut Suomeen. Hänen seinällään on isovanhemilta peritty sen kodin avain josta hänen isovanhempansa aikanaan häädettiin. Avain on kehystetty ja odottaa sitä päivää milloin hän tai hänen lapsensa voisivat palata takaisin heidän sukunsa maille.

        "Naapurissa asuu mies joka kertoo kuinka hänen isovanhempansa oli häädetty väkivalloin ja kuolemalla uhkaamalla pois isiensä kodista. Koti oli sijainnut perustetun Israelin valtion rajojen s..."

        Molemissa sodissa 1948 ja 1967 on ollut yksittäisiä tapauksia, joissa on häädetty asukkaita. Mutta ketään ei ole tapettu.
        Päinvastoin koko tuon ajan vuodesta 1948 tähän pivään asti, ei ole ollut yhtään vuotta ja konfliktiaikoina ei yhtään kuukautta, että joku israelilainen perhe ei menetä yhden tai useamman perheen jäsenen. Arabit tappavat vuosittain Israelin siviilejä ja sotilaita.

        Mutta kuuntelet ainostaan yhtä puolta. Sodissa ja konflikteissa ei ole voittajia. Ei tuotakaan sotaa, jolloin osa arabeista pakeni alueelta, Israel aloittanut.
        Ja nykyinen, ei Israel hyökännyt Gazaan. Israel ei pommita Gazaa koska tuhansia raketteja amuttiin Israeliin 7.10. vaan koska hyäkkäsivät siviilien koteihin tappamalla 1200 ihmistä muutamassa tunnissa.
        Ihmiset ovat kuulleet kuinka hirviöt tulivat taloihin ja huutaneet arabiksi: missä lapset, missä lapset.
        Etsivät erityisesti lapsia teurastaakseen ne!

        Joka tuollaista puolustaa....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Palestiinalaiset ovat vuosikymmeniä pyytäneet YK:n rauhanturvaajia.."
        Taas tuli höpön höpön höpön.....
        Ei palestiinalaiset tarvitse rauhanturvajia. Jos joku tarvii niin se on Israel.
        Kinfliktit alkavat aina arabien aloituksista. Se alkaa yleensä tyhjästä.
        Joka seuraa Suomen mediaa ainoastaan, ei tiedä, että Israelissa tehdään myös "rauhan" aikana joka vuosi kymmeniä terrori-iskuja siviilejä ja sotilaita vastaan. Suomen mediaa ne ei kiinnosta.

        Siitä asti kun hamas otti Gazassa vallan fatahilta tappamalla ne, hamas on tehnyt terroria Israelia vastaan, suurimmaksi osaksi rakettien ampuminen yleensä Etelä-Israelin kaupunkeihin jo vuosikaudet.
        Elämä on ollut siellä sietämätöntä, sillä on aikaa vain 15 sekuntia mennä suojaan.

        Maa joka tekee vastahyökäyksiä alueille joita väkivaltainen vihollinen miehittää, ei tee terrori-iskuja, ja maa joka miehittää laittomasti vieraan valtion maita, ei voi vedota itsepuolustukseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Naapurissa asuu mies joka kertoo kuinka hänen isovanhempansa oli häädetty väkivalloin ja kuolemalla uhkaamalla pois isiensä kodista. Koti oli sijainnut perustetun Israelin valtion rajojen s..."

        Molemissa sodissa 1948 ja 1967 on ollut yksittäisiä tapauksia, joissa on häädetty asukkaita. Mutta ketään ei ole tapettu.
        Päinvastoin koko tuon ajan vuodesta 1948 tähän pivään asti, ei ole ollut yhtään vuotta ja konfliktiaikoina ei yhtään kuukautta, että joku israelilainen perhe ei menetä yhden tai useamman perheen jäsenen. Arabit tappavat vuosittain Israelin siviilejä ja sotilaita.

        Mutta kuuntelet ainostaan yhtä puolta. Sodissa ja konflikteissa ei ole voittajia. Ei tuotakaan sotaa, jolloin osa arabeista pakeni alueelta, Israel aloittanut.
        Ja nykyinen, ei Israel hyökännyt Gazaan. Israel ei pommita Gazaa koska tuhansia raketteja amuttiin Israeliin 7.10. vaan koska hyäkkäsivät siviilien koteihin tappamalla 1200 ihmistä muutamassa tunnissa.
        Ihmiset ovat kuulleet kuinka hirviöt tulivat taloihin ja huutaneet arabiksi: missä lapset, missä lapset.
        Etsivät erityisesti lapsia teurastaakseen ne!

        Joka tuollaista puolustaa....

        <Molemissa sodissa 1948 ja 1967 on ollut yksittäisiä tapauksia, joissa on häädetty asukkaita. Mutta ketään ei ole tapettu.<

        Heh, heh-hah, hah..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sieltähän se jo tulikin! Antisemitistihan se joka sanoo mielipiteensä siitä että Israel miehittää laittomasti palestiinalaisalueita tai siitä kun Israel tappaa palestiinalaislapsetkin hamasin terroristeina. Jos tuolaista suustansa päästää on pakko olla natsi!

        Voi olla israelinvastainen, voi olla antisemitisti olematta natsiaatteen kannattaja. Murrosikäisen ajattelua tuollainen alkeellinen dialektinen kategorisointi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maa joka tekee vastahyökäyksiä alueille joita väkivaltainen vihollinen miehittää, ei tee terrori-iskuja, ja maa joka miehittää laittomasti vieraan valtion maita, ei voi vedota itsepuolustukseen.

        YK:n päätöksessä alueet jaettiin Lebanon, Syyria, Jordania ja Israel.
        "Palestiinalaiset", jollaista maata ei ollut vielä olemassa, eli arabit jotka asuttivat aluetta juutalaisten kanssa, osa jäi Israeliin ja osa Jordaniaan .
        1967 Arabien aloittaessa sodan Israelia vastaan, Israel valloitti Jehuda ja Samarian alueet.
        Aluksi Jordan halusi alueet takasin, mutta n. 1980-luvulla halusi maat "palestiinalaiselle," että heille perustetaan oma valtio.
        1995 Oslon sopimuksessa, Rabin, Clinton ja Arafat
        Länsirannan perustus ja se oli ensimmäinen askel, ja ja oli tarkoitus jatkosopimuksiin.
        Mutta n. 5 vuoden jälkeen Arafat petti sopimuksen alkamalla tehdä terrori-iskuja Israelissa. Itsemurha terroristit n. 2-3 vuoden aikana tappoivat n. 1000 siviiliä.
        Israel ei tee terrori-iskuja eikä laittomasti miehitä kenekään maan alueita. Samoin kuin Suomi menetti Karjalan ja oikean käsivarren, kansainvälisen lain mukaan Suomi sodan aloittajana ei saa noita maita takaisin.
        Ihan samoin, Israel joka ei aloittanut soraa, KANSAINVÄLISEN SOPIMUKSEN MUKAAN EI OLISI TARVINNUT, EIKÄ TARVITSE PALAUTTAA JORDANIALLE ALUEITA.
        Israel ei miehitä laittomasti palestiinalaisten maita, koska NE EI IKINÄ OLE KUULUNEET PALESTIINALLE (puhumattakaan että sellaista maata ei ikinä ole ollut olemassakaan). Piste!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maa joka tekee vastahyökäyksiä alueille joita väkivaltainen vihollinen miehittää, ei tee terrori-iskuja, ja maa joka miehittää laittomasti vieraan valtion maita, ei voi vedota itsepuolustukseen.

        Ala olla huolissasi omista maistasi kun islam sillä aikaa kun raakoja puolustat, vievät sinulta maat jalkojen alta.

        Eikö häiristse että Karjala vietiin Laatokkaan asti ja käsivarsi Jäämeren rannikkoon?
        Siinä sinulle on tarpeeksi huutamista.
        Vai puuttuko siinä antisemistinen häilähdys?
        Kateus?

    • Anonyymi

      Mitä hyvää roomalaiset on ikinä tehneet. Jos ei oteta lukuun, kirjastoja, teitä, viemäröintiä, julkista järjestystä -ja terveydenhuoltoa.

      • Anonyymi

        Kuinka olet unohtanut USA:n oman pojan George W. Bushin jonka ansiosta Suomikin sai ainakin satatuhatta ellei sitten kolmekinsataatuhatta maahanmuuttajaa ja pakolaista veronmaksajiemme iloksi. USA hyökkäsi perustettomasti tai Israelin vaatimuksesta Irakiin. USA hyökkäsi myös Afganistaniin, Somaliaan, Syyriaan, Libanoniin, jne, jne... ... ...

        "Kuinka olet unohtanut USA:n oman pojan George W. Bushin jonka ansiosta Suomikin sai ainakin satatuhatta ellei sitten kolmekinsataatuhatta.."

        Siis USA hyökkäys olipa se minne tahansa on Israelin "syy"?

        hahhahahahaaaa
        Kohta olet Marsissa.

        USA hyökkäsi Irakiin Israelin ja USA:ssa olevan voimakkaan Israel-lobbyn painostuksesta. Irak ei ollut milloinkaan uhka Yhdysvalloille. Vain Israel piti Irakia uhkaajana. Siksi USA hyökkäsi Irakiin.

        Afganistaniin USA hyökkäsi koska Yhdysvallat syyttivät vanhaa ystäväänsä Osama Bin Ladenia WTC-iskuista. Kun hyökkäystä oli jatkettu yli kymmenen vuotta, havaitiinkin ettei Bin Laden ollutkaan Afganistanissa vaan Pakistanissa, missä USA:n erikoisjoukot kävivät hänet tappamassa. Bin Ladenia ei vangittu, ei kuulusteltu, ei tuotu oikeuteen joten myös hänen syylisyytensä WTC-iskuihin jäi kyseenalaiseksi. Koska Bin Laden oli koko ajan Pakistanissa, olisiko Yhdysvaltojen pitänyt hyökätä Pakistaniin sen sijaan että hyökättiin koko koalition voimalla Afganistaniin jossa ei asunut yhtäkään joka olisi ollut mukana WTC-iskuissa?

        Muistamme kuinka n. puolivuotta ennen USA:n hyökkäystä Irakiin Israel ja heidän vallassa oleva länsimedia alkoi syöttää uutista jossa väitettiin Irakilla olevan ohjuksia joiden kantama olisi ollut liian pitkä. Liian pitkällä kantamalla tarkoitettiin että ohjuksilla olisi voitu iskeä Israeliin, siis Israel tunsi Irakin uhkakseen, ei USA.

        Vain n. puolivuotta tuosta Israelin esittämästä valheesta olikin Irakin ohjukset muuttuneet epäilyiksi joukkotuhoaseiksi mikä antoi USA:lle tekosyyn aloittaa laiton hyökäyksensä Irakiin.

    • Anonyymi

      'Israel on vuosikymmeniä miehittänyt laittomasti palestiinalaisalueita, syyllistynyt tuhansiin ihmisoikeusrikomuksiin, harjoittanut raakalaismaista Apartheidpolitiikkaa ja suoranaista tyranniaa palestiinalaisia kohtaan...'

      Omaa maataan ei voi miehittää. Ihmisoikeusrikkomukset ovat 99-prosenttisesti juutalaisia vastaan, ei heidän tekemiään. 'Apartheidia' harjoittavan maan parlamentissa on arabeja ja arabeilla ja muilla on samat kansalaisoikeudet kuin juutalaisillakin. Vai tyranniaa? Puuttumalla jatkuvaan naistensa, lastensa ja vanhustensa tappamiseen? Hamas on syöpä, joka on puhdistettava maan päältä. Toivottavasti Israel onistuu siinä. Ehkä Jumala tekee sen heidän puolestaan. Psalmi 83 tuntuisi viittaavan siihen.

      • Anonyymi

        > Hamas on syöpä, joka on puhdistettava maan päältä. Toivottavasti Israel onistuu siinä. Ehkä Jumala tekee sen heidän puolestaan. Psalmi 83 tuntuisi viittaavan siihen.>

        Tuo kertoo sinusta ja aateistasi enemän kuin tuhat kuvaa. Eivätkö myös natsit käyttäneet tuota samaa "puhdistus" termiä kun he "puhdistivat" romaneja, vammaisia, juutalaisia, oppositiota ja vankiloitaan pois katukuvasta?

    • Anonyymi

      Kannattaisiko ottaa pääsi perseestäsi?

      • Anonyymi

        Lebensraum (saksaa, suomeksi elintila, elinalue) on 1900-luvun alussa vakiintunut käsite, jolla tarkoitettiin Saksan alueen väitettyä tai pelättyä ylikansoittumista ja siitä seurannutta ajatusta aluelaajennuksista. Tämä sama natseilta kopioitu lebensraum-aate tuntuu vaikuttavan myös siionatsien päässä aivan samalla tavalla kuin Saksassa Hitlerillä & Co:lla

        Haavara-sopimus 1930-luvulla oli kaunis osoitus natsien ja zionistien yhteistyöstä. Löivät siitä vielä yhteisen mitallinkin.

    • Anonyymi

      Israelin pitämistä Jumalan kansana on Jumalan pilkkaa. Lastenmurhaajiako Jumala rakastaisi? Eiköhän se enemmän ole sielunvihollisen mannaa.

    • Anonyymi

      Koska oikeisto määrää.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2823
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2390
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2170
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      17
      1972
    5. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1816
    6. 160
      1804
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1777
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1716
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      132
      1513
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1304
    Aihe