Paska vuosi

Hei, ihan tuli vaan mieleen, että olenko tällä hetkellä oman yksin talouden kanssa pohjalla?Reilu vuosi sitten talous sujui ja oli lähes kaikkeen varaa. Pois lukien ulkomaanmatkailut ja isot ostokset. Siis peruselämä ihan hyvin. Tänä vuonna mennyt jokainen kuukausi miinukselle tai jäänyt vain muutamia euroja tilille. Kaikki kiva karsittu pois ja suunnittelen tarkoin ruoat. Nyt meinaa usko loppua, kun ei riitä rahat joululahjoihin saati sitten auton huoltoon (tarvitsen autoa, koska työmatka on pitkä). Tässä miettiny jo pari kuukautta, että ne lahjat vai huolto. Kumpaankaan ei ole kyllä rahaa. Teen yli-/lisätöitä ja teen kahta jopa kolmea työtä, jotta saan hiukan elvytettyä joskus tilannetta. Nyt vain kun ei ole yli vuoteen pitänyt lomaa, alkaa väsymys painaa päälle ja arki on raskasta. Meinasin Lidln myyjälle hypätä antamaan halauksen, kun sain 5€ joulualen. Se viisi euroa jäi tilille odottamaan seuraavaa tilipäivä (joka on 4 päivän päästä) tai sitten kulutan sen kananmuniin ja wc-paperiin.
2353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Et ole yksin tasapainoilussa taloutesi kanssa.
Minä olen eläkeläinen. Yrittäjäeläkkeeni on suurempi kuin keskieläke.
Olen tarkalla taloudenpidolla pärjännyt hyvin. Nyt tänä vuonna pamahti useampi ylimääräinen menoerä. Vanhan omakotitalon vesijohto saneeraus sukitus menetelmällä, Kahden ilmalämpöpumpun huolto, toisessa kalliimpi varaosa.
Nettiyhteyden pätkiminen kun 3G jäi pois alueelta ja muut eivät toimineet ja jouduin hankkimaan ulkoantennin katolle, 5g toimii nyt, melko kalliiksi tuli sekin.
Autoon isompi remontti ja uudet talvirenkaat. Eläkeläisenä en tarvitsisi muuten autoa, mutta asiointi kaupoille ei muuten onnistu.
Onneksi ei tarvitse ostaa vaatteita eikä huonekaluja. Ruoka ja lääkkeet tärkeimpiä hankintoja.
En ole koskaan tupakoinut enkä käytä alkoholia, joten niihin ei mene euroakaan.
Olen ihmetellyt, miten tupakoitsijat ja kaljan juojat oikein tulevat toimeen vaikka monella on pienemmät tulot kuin itselläni.

Äänestä

Ostakaa automaatti hybridi niin talous on konkurssissa..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hei, ihan tuli vaan mieleen, että olenko tällä hetkellä oman yksin talouden kanssa pohjalla?Reilu vuosi sitten talous sujui ja oli lähes kaikkeen varaa. Pois lukien ulkomaanmatkailut ja isot ostokset. Siis peruselämä ihan hyvin. Tänä vuonna mennyt jokainen kuukausi miinukselle tai jäänyt vain muutamia euroja tilille. Kaikki kiva karsittu pois ja suunnittelen tarkoin ruoat. Nyt meinaa usko loppua, kun ei riitä rahat joululahjoihin saati sitten auton huoltoon (tarvitsen autoa, koska työmatka on pitkä). Tässä miettiny jo pari kuukautta, että ne lahjat vai huolto. Kumpaankaan ei ole kyllä rahaa. Teen yli-/lisätöitä ja teen kahta jopa kolmea työtä, jotta saan hiukan elvytettyä joskus tilannetta. Nyt vain kun ei ole yli vuoteen pitänyt lomaa, alkaa väsymys painaa päälle ja arki on raskasta. Meinasin Lidln myyjälle hypätä antamaan halauksen, kun sain 5€ joulualen. Se viisi euroa jäi tilille odottamaan seuraavaa tilipäivä (joka on 4 päivän päästä) tai sitten kulutan sen kananmuniin ja wc-paperiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu