Uuden suhteen alkuvaihe

Minä toivon, että asiat etenee luonnollisesti, nopeasti ja toisesta selvästi näkee, että viihtyy seurassani, hakeutuu lähelle, koskettaa, suutelee ja haluaa nähdä jatkuvasti. Luonnollisesti aletaan viettämään enemmän aikaa yhdessä ja kyläillään puolin ja toisin arjen keskellä. Harrastetaan seksia ja nukutaan yhdessä. Osallistutaan toisen arkeen ja elämään. Muutetaan yhteen, kun huomataan, että muutenkin ollaan jatkuvasti yhdessä ja lapset tottuneet jo ajatukseen.

Mä toivon myös, että asiat etenevät luonnollisesti, mutta ei asioilla tarvitse olla kiire. On toki mukavaa, että selvyys suhteen laadusta kiinnostavan henkilön kanssa selviäisi suht nopeasti. Mutta suhteen etenemisen kanssa en haluaisi pitää kiirettä. Arvostaisin myöskin sitä, että vaikka ollaan suhteessa, voisi silti molemmin puolin antaa tilaa, eikä tarvitsisi olla heti muuttamassa saman katon alle tai olla koko ajan toisen iholla kiinni. Eikä välttämättä tarvitsisi muuttaa laisinkaan yhteen, jos se tuntuu toisesta myös luontevalta. Olen ihminen, joka välillä vaatii omaa rauhaa ja vetäytymistä, vaikka toista miten rakastaisinkin ja haluaisin.

Omalla painollaan eikä asiat mene aina kuin suunnitteli. Mielellään rehellistä keskustelua alusta alkaen. Ei u-hauleja, voidaan hyvin asua pari vuottakin erillään, näkee ainakin mikä toinen on naisiaan, onko mm riittävän itsenäinen, tekeekö oman osansa suhteessa, osaako keskustella, kuunnella sekä antaa ja vastaanottaa kosketusta tms. Komppaan toista kirjoittajaa, oma tila on tärkeä. Mustasukkaisuuspuuskille ja draamahakuisuudelle mulla ei ole aikaa, toinen on kiinnostunut ympäröivästä maailmasta ja kehittymään ihmisenä kuten itsekin. Nämä tietysti vain naisen kanssa johon tuntee seksuaalista vetoa ja jota voi kunnioittaa ihmisenä ja joka ei aiheuta lisähuolia elämääni, toki kumppania tulee tukea. Omaa ikäluokkaa, mielellään "femme-spektrissä" oleva ja lesbo, jolla ei ole ongelmia monogamian kanssa. Heitä on lopulta vähän l-naisissa, vaikka okei-tyyppejä muuten löytyy. Monet ovat jo vahvasti sitoutuneet tai naimisissa. Erityiset jäävät mieleen.

Phyih

Perhe -ja kotikeskeinen ihminen pitäisi löytää, koska oon itsekin. Arvot on yhteisölliset ja lempeät. Arvostan sitoutumista ja pysyvyyttä, vakautta ja lasten parasta ajattelevaa. Ei mitään kotileikin leikkijöitä tai harjoittelijoita, tettiläiset on liian nuoria ja työharjottelijatkaan ei kelpaa. Hus pois sellaiset. Ihan aidosti aikuista, yhden ihmisen ihmistä, jolla palaset sen verran paikoillaan ja uomissaan, että sinkku on ja rakkauden ja ihastumisen tunteita ei muihin ole, joka tietää mitä haluaa ja että se olen just minä ja osaa sitoutuakin. Ei siinä draamoja tarvita, kun päätöstä, lempeyttä, keskusteluhalua, yhteyttä, flirttikatseita, hellää kosketusta, yhteisiä iltoja ja aamuja, riemua ja surun jakamista, yhteistä päätöstä unelmille ja yhteiselle elämänsuunnalle... Ihmistä jolla on elämänkokemusta ja vähintään yksi pitkä suhde takana, eikä ero mistään omista leikeistä tai typeryyksistä johtuva. Naista joka oikeasti osaa elää yhdessä perheenä ja haluaa sitä. Ikää on itsellä jo sen verran paljon (40+), että ei tässä mitään pitkiä kokeiluita katsota, jos toinen on epävarma eikä rakkauttakaan löydy, niin ei ole odottamisen väärti. Oikean tullessa esiin oon valmis heittäytymään ja väärien matkaan ei edes huvita lähteä. Se aika on mennyt jo.

Ideaalitilanteessa pääsee tutustumaan kunnolla rauhassa toisiinsa, ilman paineita ja väkinäisyyttä. Näkee toista säännöllisesti jossakin luonnollisessa ympäristössä, esimerkiksi töissä tai harrastuksessa, naapurustossa tai ystäväpiirissä. Treffit sovitaan, kun molemminpuolinen kiinnostus on herännyt. Tapailu voi muuttua nopeastikin vakituiseksi seurusteluksi, koska tutustuminen on jo pitkällä.

Ei ole väliä eteneekö hitaasti vai nopeasti, mutta jos molempia oikeasti kiinnostaa, niin toivoisin melko alkuvaiheessa, että keskitytään toisiimme tutustumiseen eikä säädetä muiden kanssa tai jopa jatketa muiden naisten etsimistä, jottei tule tunne, että liekö toinen edes tosissaan?