Oikein kahden käden kyr.ä. Tuommoinen alle 10 miljoonainen rupusakki pitää EU:ia vankinaan. Potkikaa se joukko pellolle EU:sta.
Vastaukset 15
- Anonyymi
Kill the pig !
https://qph.cf2.quoracdn.net/main-qimg-e7b1256f724274a0c4c731be570c189a
Da- Anonyymi
Ihan on näköinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan on näköinen.
Aika hyvin onnistunut, vaikka on vaan passikuva😂
- Anonyymi
Oliko Orban jo olemassa v. 1956, kun venäläiset tankit ajoivat Budapestin kaduille, luulisi, ettei Unkarissa löytyisi Venäjän mielistelijöitä.
- Anonyymi
Örppä on syntynyt -63. Ei siis ollut olemassa kansannousun aikaan, mutta takuulla tietää sen. Orban on nyt vähän kusessa, kun EU pani rahahanat kiinni, mutta maata koskevat velvoitteet ovat edelleen voimassa. Tämä on vasta alkua, sillä koko valtio voidaan laittaa sellaiseen saartoon, että "Vikeltä" menee paskat housuun.
Unkari oli Itävallan keisarikunnan osa ja on ollut osa. Oli jopa hetken omana kuningaskuntanaankin joskus ja se soti mm. osmaneja vastaan, mutta lopulta se hajosi omaan mahdottomuuteensa. Oikeasti Unkari on ollut vain eri kansallisuuksien löymäväline ja tappelukenttä. Itsenäinen se on ollut Neukun kaatumisesta lähtien. Nykyisin se on Putinin vasalli.
Unkari on vain 2,2 % EU:n väestöstä, joten sille voi helposti lyödä luun kurkkuun. Nyt vain pitäisi EU:ssa olla lujatahtoisempia johtajia.
Voihan tuo EU:n harjoittama hiljainen kuristaminen olla sitäkin, että unkarilaisia äänestäjiä halutaan vähän opettaa. - Anonyymi
Venäjäviha kukoistaa luusereissä ku mitään muuta elämässä ei o ku viha
- Anonyymi00015
Anonyymi kirjoitti:
Venäjäviha kukoistaa luusereissä ku mitään muuta elämässä ei o ku viha
Venäjän johtajat ovat omalla tekemisellään sen vihan ansainneet. Venäjän kansa on heille antanut mandaatin, joten syy on kansan.
Oma syy, oma vika.
Jos haluaa kunnioitusta, niin se täytyy ansaita. Pakottamalla saat useimmiten vain vihaa.
- Anonyymi
1453 tapahtuneessa Konstantinopolin piirityksessä köytettiin siihenastisen maailmanhistorin suurimpia tykkejä joiden suunnittelija oli unkarilainen Orban.
- Anonyymi
Jep. Tai se oli siis Urban. Hän rakennutti valtaisan tykin, jolla saattoi ampua isoja kuulia. Kantama oli jopa pari kilsaa.
Osumatarkkudessa oli "hiukan" toivomisen varaa, mutta joskus sillä osuttiin jopa maaliin, joka ei ollut ihan pieni, vaan kokonainen Konstantinopolin kaupunki.
Tuo kertonee jotain suunnittelijan kyvyistä🤭🤭😂🤣🤣🤣
- Anonyymi
Hyvä että on joku tervepäinen Eusa!
Kaikki ei pidä juosta Usan narussa!- Anonyymi
Sinä ja Unkarin Örppä ette kuulu EUn tervepäisiin.
- Anonyymi00016
No oletpas sinä tyhmä. Orban nimenomaan juoksee Putinin ja Trumpin lieksnarussa. Nyt tuli äänestystulos jossa naru lyheni kerralla ja Örppä taitaa kuristua siihen.
- Anonyymi00014
Nyt se lähti !
- Anonyymi00017
Hurraa !!!
- Anonyymi00018
Niin surkeaa ei voi olla toista Unkarissa, vaikkei Magyuarkin on vielä arvoitus.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1161477
- 50960
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r146764Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746- 70676
- 67626
- 53617
- 59596
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.119558Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e119535Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20500- 5488
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 55478
- 34477
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118466- 49457
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 42420
- 4419