Musta tuntuu, sanoi vaimoni jälkeenpäin

Anonyymi-ap

Olimme avovaimoni kanssa etelässä ja merenranta oli melko kaukana ja sinne kulki polku kivikkoista mäkeä pitkin jossa oli mukavia suojaisia paikkoja joita etsimme, kunnes aloimme ihmettelemään ääniä jotka kuuluivat viereisestä kallionkolosta.
Hiivimme huolestuneena lähemmäksi ja huomasimmekin että äänet tulevatkin noin kolmekymppisen naisen suusta, mustan miehen naidessa pältäpäin naisen jalat vain vipattivat työntöjen tahdissa. Mutta mikä siinä ihmeellistä olikin, naisen mies makasi vieressä ja seurasi kiimaisena kun rouvaa naitiin, miehen käsi oli uikkareiden sisällä ja kohoumasta päätellen sillä oli melkoinen seisokki. Katsoimme ihmeissämme moista touhua ja naisen tissit alkoivat pyörimään, mustan miehen kiihdyttäessä tahtiaan kunnes karjaisten alkoi varmaan saamaan orgasmia ja saihan nainenkin sitä koko ajan äänistä päätellen. Mustan miehen vetäydyttyä näimme ison kullin joita vain pornofilmeissä näkee, mies paukutti sillä lopuksi naisen vatsaa josta tulikin melkoinen ääni ja nauroi samalla.
Kortonki oli valehtelematta puolillaan spermaa ja ottaen sen pois, sinkautti sen meitä kohti osuen kallionlohkareeseen ja valutti kuumaa spermaansa melkein vaimoni poskelle. Hyi kamalaa, vaimoni huokaisi, mutta huomasin kuitenkin kuinka oli mielenkiintoinen tapahtumaan ja kuinka mies maksoi mustalle setelillä ja kiitti samalla.
Mies häipyi tungettuaan vieläkin seisovan kaunsa sortseihin, mutta sittenhän naisen mies aloitti takaapäin naisen naimisen , laueten melkein heti, vaimoni huokaisi ja sanoi että huomasinko millainen vehjes sillä mustalla olikaan. Tungin käteni vaimoni pikkuhousujen sisään ja tunsin kuinka märkänä se olikaan, etsimme suojaisen paikan ja aloimme myös naimaan, pillu suorastaan tulvi kiimanesteistä, laukasin lastin samantien sisälle, olin ja niin kiihoittunut näkemästämme.
Illalla näimme samaisen pariskunnan hotellissamme syömässä ja sanottuani että mies oli maksanut sille nuorelle isokulliselle vaimonsa nainnista, vaimoni huokaisi ja tokaisi että paljonohan oli antanut.
Kävin illalla yksin kaupassa olutta ostamassa ja sattumalta samainen musta mies käveli vastaani ja aloin juttelemaan ja piruttani sanoin nähneeni paivällä tapahtuman ja kysyin englanniksi, paljonko oli veloittanut panosta, sanoi että 70 euroa oli saanut ja nainen oli vielä antanut 50 euroa tippiä, oli kuulemma saanut elämänsä parhaan orkun, mies jatkoi matkaansa ja naurahti sanoen jos kiinnostaa tuossa on korttini. Illalla pienessä kännissä kerroin vaimolleni tapahtumasta ja leikillään kysyin maksaisitko myös tuollaisesta hevosenkullista 70 euroa. Vaimoni punastui hieman ja huomasin kuinka veti kätensä haarojensa väliin ja huohahti hieman, asia jäi vaivamaan minua ja otin uudelleen jutuiksi sen aamulla.
Kunnes sitten sanoi, aina olleensa kiinnostunut siitä kuinka musta mies nai ja salaa pornoa katsellensa pillu kastuu välittömästi kun näkee mustan kullin painuvan vaalean plontin sisään.
MItäs jos toteuttaisimme salaisen haaveesi, täällä se onnistuisi salaa, eikä koirat hauku perään sanoin ja huomasin kuinka pieni puna alkoi hehkumaan poskissa, oletko aivan hullu, sanoi, mutta oli selvästi kiinnostunut asiasta.
Lopulta juotuamme useita olusia, naiseni sanoi suoraan, soita sille, olen halukas kokeilemaan ja kyllä muakin melkoisesti kiihoitti asia ja ihmettelin kuinka kaluni heräilemään kun kuvittelin kuinka musta kulli alkaa painua vaimoni pilluun. Sovittiin etten ole itse paikalla tai piiloudun tuohon vaatekomeroon, soitin samantien ja mies olikin sattumalta melko lähellä ja sanoi tulevansa heti.
Vaimolla tulikiire mennä suihkuun ja sieltä tullessa alkoi pukeutua melko seksikkääseen asuun ja kohtahan oveemme koputettiinkin ja ryntäsin itse siihen vaatehuoneeseen jossa oli sellaiset ritiläovet josta näki suoraan sänkyymme. Nyt olivat naiseni posket melko punaiset jännityksestä ja vapisikin hieman johdatti miehen kädestäpitäen suoraan makkariimme näin kuinka vapisevin käsin alkoi heti sortseja riisumaan ja taisi unohtaa täysin mut huohotukselta. Ei saatana, kirosin mielessäni kun koko boksereiden etumus pullotti ison kalun ollessa jo täydessä seisokissa, vaimoni kouri kalsareiden etumusta ja veti samantien ne nilkkoihin asti. Sieltähän se pommahti täydessä seisokissaan vaimoni tapittaen sitä kiimaisena ja huomasin kuinka vertasi sen paksuutta käsivarsiinsa ja vilkaisi samalla silmää iskien piilopaikkani suuntaan. Rajusti mies heitti vaimoni selälleen sänkyymme ja nopeastihan pikkuhousut lensivät kaaressa lattialle, vaimo levitti jalkansa äärimmilleen ja huomasin kuinka pillu kiilteli, varmaan kiimaliemestä. Mies alkoi välittömästi lutkuttamaan pillua ja taisi jo tässävaiheessa naiseni aloittamaan orkun rakentamista jalat vipattivat siihen tahtiin ja huokaukset paljastivat sekin jotain.
Tisujen nännit olivat melkoisen kovana, nöpöttivät siihenmalliin kovana. Ei tuo kyllä mahu sisään, huolestuin kun musta kulli alkoi lähestymään vaimoni herkkua, tattia kastellen ensin kiimaliemellä alkoi sitä työntämään hitaasti sisään, vaimoni....

7

8704

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      jatkoa kiitos

    • Anonyymi

      Ja taas spedellä lääkkeet ottamatta suoltaa paskaa yhteen pötköön buaahaa

      • Anonyymi

        Jaahas jos sulla on lääkkeet paskan suoltamiseen ota ihmeessä Säästät pyykissä ja vaipossa ison rahan.


      • Anonyymi

        On sulla spede sitkeessä tuo vaiva. Mites pitkään tuota on jo sulla jatkunut. Sinähän olet niuvanniemellä eikö sieltä apua löydy.


      • Anonyymi

        Ähäkutti spede olet paskaperse buaahaaa.


    • Anonyymi

      Sitten heräsit

    • Anonyymi

      Jatkoa

    Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      57
      1151
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      56
      1071
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      114
      1032
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      930
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      93
      884
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      5
      745
    7. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      27
      701
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      191
      662
    9. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      70
      648
    10. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      73
      617
    Aihe