Näin pohjustivat ja kiittivät perussuomalaiset tekeillä ollutta liikennekaaren osana tapahtuvaa taksilain muutosta, jota nyt näyttävästi arvostelevat ja haukkuvat. Koko ryhmä myös äänesti asian puolesta.
Otteita lähetekeskustelun pöytäkirjasta (PTK 94/2016) 4.10.2016:
"On hienoa, että hallitus on uudistusten tiellä ja pysähtyneisyyden aika eri aloilla on nyt jäämässä taakse. Tämä uudistus on hallitusohjelman yksi keskeinen, ja sillä saadaan tehokkuutta."
Toimi Kankaanniemi ps
"Tästä keskustelusta on nyt kokonaan myös unohtunut se ryhmä, ketä tämä koskee. Katselin erilaisia uutisvirtoja, ja siellä Taksiliitto on muun muassa todennut, että liikennekaari tuo uudistuksia ja Taksiliitto on siihen pääosin tyytyväinen."
Leena Meri ps
"Lisäksi tämän lakiehdotuksen myötä mahdollistuvat uudistukset taksikentällä, mitä nimenomaan taksiyrittäjät itse ovat toivoneet."
Kimmo Kivelä ps
"Se luotettavuus kiteytyy hyvinkin pitkälle siihen lupaan, ja perussuomalaiset sai tämän läpi: lupaehtoisuus pysyy, mikään ei ole muuttunut periaatteessa."
Ari Jalonen ps
"Nyt täällä ovat monet maakuntien edustajat pitäneet puheenvuoroja siitä, että he uskovat, että kilpailun vapauttamisen myötä taksien tarjonta voisi jopa parantua maakunnissa. Itse uskoisin, että he tietävät, mistä he puhuvat."
Jani Mäkelä ps
"Esitys tukee hallitusohjelman tavoitteita kuntien kustannusten karsimisesta sekä kilpailukyvyn vahvistamisesta elinkeinoelämän ja yrittäjyyden edellytyksiä parantamalla."
Lea Mäkipää ps
"Täytyykin ihmetellä, missä on se sosialidemokraattien vaihtoehto. Se tuli jo selväksi, että kaikki muutokset ovat huonoja ja taksin nykytilanne pitää säilyttää. Mutta miten itse uudistaisitte tätä järjestelmää? Onko edustaja Taavitsaisen mielestä hyvä lähtökohta uudistuksille se, että kysytään yhden kaupungin nykyisiltä yrittäjiltä, mikä muutos heille ei käy heidän nykyiseen yritystoimintaansa, vai pitäisikö kuunnella myös palveluiden käyttäjiä? Onko tämä taas yksi "suklaata yrittäjille" -hanke?"
Jani Mäkelä ps
"Mutta mitä tulee tähän perussuomalaisten onnistumiseen tai epäonnistumiseen, niin kyllä hallitus on tässä onnistunut ja perussuomalaiset myöskin ovat pitäneet sanansa."
Kaj Turunen ps
Näin sanoin perussuomalaiset kehuivat taksiuudistusta ollessaan hallituksessa
18
185
Vastaukset
- Anonyymi
Et sitten vieläkään ymmärrä, se ei ollut ollenkaan hyvä "uudistus". Sitä on purettu, muutettu ja lisää muutetaan ja puretaan. Mikä nyt on sitten niin helvetin vaikeata, että jaksat 7 vuotta vanhoja juttuja kopsailla ja kaivaa.
- Anonyymi
Mitä hallitus aikoo tehdä, kun Helsingissä pyörii taksimafia ja viranomaiset eivät ole puuttuneet sen toimintaan?
Taisi olla virhe vapauttaa kilpailu taksialalla, kun hallitus ja viranomaiset eivät pysty takaamaan, että kilpailu on laillista ja reilua. - Anonyymi
Taksit kiertävät ja välttelevät veroja - kreikan tiellä ollaan.
- Anonyymi
''...että jaksat 7 vuotta vanhoja juttuja...''
Kamalaa !!
Kun persut puhuu vuodesta 1918, se on aina aktuelli. - Anonyymi
Se on persuille vaikeaa kun oikeiston töppäyksiä tuodaan esille. Niistä muuten saisi melko paksun teoksen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
''...että jaksat 7 vuotta vanhoja juttuja...''
Kamalaa !!
Kun persut puhuu vuodesta 1918, se on aina aktuelli.Mitkä persut puhuvat vuodesta 1918 ??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
''...että jaksat 7 vuotta vanhoja juttuja...''
Kamalaa !!
Kun persut puhuu vuodesta 1918, se on aina aktuelli.Tuossahan oli pointtina, jota et luonnollisestikaan ymmärtänyt. Että se taksiuudistus on vanhaa tarinaa, sen virheellisyyden ja epäonnistumisen ovat kaikki havainneet. Siksi siihen on tehty ja tehdään korkauksia ja muutoksia.
Luten aina, sinulla aivotoiminta pysähtyi yhteen lauseeseen, ja kommentin sisältö hävisi ymmärryksestäsi sen sileän tien.
- Anonyymi
Nythän se on hyvä kun muslimit ja rosvo-punikitkin saa luvankanssa ryöstää kansaa ja itsekään eivät uskalla kuin istua ja sossuun kävellä!
- Anonyymi
Myös moni täysin alalle sopimaton persu ryhtyi helpon rahan toivossa taksiyrittäjäksi lakiuudistuksen myötä, ja nyt sen tulos on kaikkien nähtävissä.
- Anonyymi
Kommunustit eivät ole tottuneet maksamaan veroja eivätkä palkkoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kommunustit eivät ole tottuneet maksamaan veroja eivätkä palkkoja.
"Kommunuisteista" en tiedä mutta vasemmistohan on ollut veronalennuksia vastaan toisin kuin siellä oikealla ollaan, vai onko asia kerrottu hommaforumilla toisin ? Pääpiirteittäin oikeistossa kitistään verojen maksusta mutta kaikki yhteiskunnan veroilla kustannetut palvelut otetaan riemunkiljahduksilla vastaan. Ja kyllä... löytyy myös vasemmistolaisia yrittäjiä. Hoitavat yleensä työnantaja velvoitteensa oikeistolaisia paremmin.
- Anonyymi
Munatonta menoa syyttää taksiuudistuksesta maahanmuuttajia.
- Anonyymi
Pesrsut syyttävät aina syyttömiä.
- Anonyymi
Jani Mäkelä ei varmasti muista puolustaneensa taksiuudistusta. #ToimivanRikkojat
- Anonyymi
Persun äänestäjän muisti on viikon pituinen, joten perussuomalaiset voi muina miehinä haukkua itse järjestämäänsä taksiuudistusta.
- Anonyymi
Joko takki on kääntynyt
- Anonyymi
Voi jumala minkälaisia pölvästejä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 911395
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1521111En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse84947Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll15837- 76793
Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli291730- 62723
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?40723Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107718En oikeastaan usko että sinä tai kukaan
Olisi oikeasti ihastunut tai rakastunut. Se on joku harhakuva joka minusta miehestä syntyi. Ja kun se särkyy, niin "tunt44682