Savonlinna nousuun.

Anonyymi-ap

Lainaus paikallispravdasta:
"Vihreän herätyksen" saanut Kaj Turunen on mukana jättibisneksessä – Vihreän metanolin tuotantoa suunnittelevalla Suomen Säätöenergialla on tonttivaraus myös Savonlinnassa

Yle uutisoi tiistaina Nurmekseen suunnitteilla olevasta 250 miljoonan euron hybridijalostamosta, jonka perustamisesta ovat sopineet teknologiakonserni Andritz sekä Savonlinnaan rekisteröity Suomen Säätöenergia oy.

Laitos tuottaisi hakkuutähteestä ja vihreästä vedystä uusiutuvaa metanolia, jota käytetään enenevässä määrin muun muassa valtamerialuksien polttoaineena, kun ne pyrkivät pois perinteisen fossiilisen energian käytöstä.

Suomen Säätöenergian toimitusjohtaja Kaj Turunen kertoo, että yhtiöllä on tonttivaraus myös Savonlinnassa. Sitä ei ole kuitenkaan viety vielä aktiivisesti eteenpäin, sillä Schaumanin teollisuusalueella sijaitseva tontti on osoittautunut ongelmalliseksi.

Ongelma on tontin sijainti keskellä taajamaa sekä teiden että junaradan vieressä. Toiminnalle asetetut turvarajat eivät tontilla täyty.

– Käytännössä meidän olisi löydettävä Savonlinnasta uusi tontti, jossa olisi jo valmiina T/Kem-kaava eli se olisi kemianteollisuuden aluetta, Turunen toteaa. Tieto turvarajoista on tullut vastaan tontin varaamisen jälkeen, kun käytännön rakentamiseen liittyviä asioita on selvitelty Nurmeksen hankkeen osalta enemmän.

Suomen Säätöenergian suunnitelmissa on rakentaa kuusi hybridilaitosta. Rakennuttajana toimisi Nurmeksessa tänä vuonna perustettu tytäryhtiö Northern BioMethanol oy. Pisimmällä on Nurmeksen lisäksi sitä noin kaksi kertaa suuremman Pieksämäen laitoksen suunnittelu.

Turusen mukaan käytettävä teknologia on täysin uusi ja kehitetty omalla rahalla Säätövoimassa. Se perustuu metsähakkeen kaasutukseen, elektroniikkavetyyn ja metanolisynteesiin, jotka ovat jo käytössä olevia teknologioita. Uutta teknologiaa on näiden yhdistäminen. Tuotannossa voimanlähteenä käytetään tuuli- ja aurinkovoimaa.

– Meidän yhtiömme keksintö oli yhdistää nämä kolme teknologiaa. VTT on lausunnossaan todennut sen toimivaksi. VTT:n tietojen mukaan teknologia ei ole käytössä muualla EU-alueella eikä tiettävästi muuallakaan maailmassa.

Andritzille yhteistyö tarjoaa mahdollisuuden laajentaa liiketoimintaansa. Suomen Säätöenergialle yhteistyö laajan asiantuntemuksen omaavan teknologiakonserni Andritzin kanssa on Turusen mukaan erityisen tärkeä. Andritz on Turusen mukaan valmis toteuttamaan laitoksen EPC-sopimuksella eli ottamaan vastuun teknologian toimivuudesta.

Turusen mukaan on muutamia reunaehtoja, joiden pitää täyttyä ennen kuin vihreää energiaa jalostavaa laitosta voidaan ryhtyä suunnittelemaan.

– Paikan on oltava sellainen, että puuraaka-ainetta riittää sadan kilometrin säteellä. Kantaverkon on oltava riittävä, koska vedyn tekoon kuluu merkittävä määrä sähköä. Lisäksi pistoraide- ja lastausmahdollisuus tarvitaan lopputuotteen kuljettamiseen, Turunen luettelee. Myös kaavoituksen olisi hyvä olla valmis.

– Sen jälkeen tarvitaan vielä ympäristölupa ennen kuin päästään tekemään investointipäätöstä. Toivotaan, ettei ympäristöluvan kanssa tule ongelmia, sillä kyse ei ole saastuttavasta toiminnasta. Laitos ei esimerkiksi tarvitse omaa puhdistamoa.

Turusen mukaan uusiutuvalla metanolilla on meriliikenteessä valtava kysyntä. Myös kansainvälisillä investoreilla on halu rahoittaa vihreää siirtymää.

– Pidän aikataulua tässä hankkeessa erityisen tärkeänä. Tällä hetkellä ollaan etujunassa, mutta jos asiat pitkittyvät vaikkapa kaavavalituksen tai hitaan viranomaistyön takia, muut menevät ohi. Uusia teknologioita esitellään nyt viikoittain.

Hänen mukaansa Euroopan ja Suomenkin tulisi voimakkaammin tukea vihreän siirtymän investointeja. Yksin Yhdysvallat tukee vihreän siirtymän hankkeita 450 miljardilla eurolla.

Nurmeksen hybridijalostamohankkeeseen on haettu 81 miljoonaa euroa investointitukea työ- ja elinkeinoministeriöltä. Yhteensä noin 250 miljoonan euron hankkeeseen tarvitaan muutakin rahoitusta.

Rahoittajat haluavat Turusen mukaan nähdä, että yrityksellä on vähintään seitsemän vuoden mittainen sopimus raaka-aineen hankinnasta, toimivaksi todettu teknologia sekä pitkäaikaiset myyntisopimukset lopputuotteelle.

– Olemme neuvotelleet kansainvälisten polttoainejakelijoiden kanssa, ja muun muassa näilläkin tahoilla näyttäisi olevan mielenkiintoa osallistua projektirahoitukseen.

Turunen itse uskoo, että Suomesta voisi tulla uudenlaisen energiantuotannon myötä energian viejämaa. Tähän asti energiaa on tuotu.

Hän kertoo saaneensa "vihreän herätyksen" Pariisin ilmastokokouksessa vuonna 2015, jolloin hän oli mukana Suomen delegaatiossa eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtajana.

– Yrityksiä ohjataan nyt lainsäädännöllä toimimaan ympäristöystävällisesti, ja siinä luodaan samalla uusia bisnesmahdollisuuksia.

Esimerkiksi Nurmeksen hybridilaitoksen työllisyysvaikutus olisi noin 100 henkilötyövuotta, joista puolet olisi tuotannossa ja puolet välillisiä. Lisäksi laitoksen rakentaminen tuo työtä 300 henkilötyövuoden verran.

5

472

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jatkuu:
      Turunen edisti jo kansanedustajana ollessaan sekä Kouvolan bioetanolihanketta että Savonlinnan biodieselhanketta. Hankkeet tyrehtyivät, kun kiinalaiset sijoittajat vetivät rahoituksensa pois.
      – Meidän hankkeemme on tarkoitus toteuttaa länsimaisella rahoituksella, Turunen toteaa.

    • Anonyymi

      Kovat on puheet ja miljoonasuunnitelmat entisellä Husson P-huusi baarin omistajalla.

      Vihje; ottakaa Saimi mukaan niin alkaa tapahtua!

      • Anonyymi

        Ka siinäpä onnii Saemille just sopiva homma! Sienenkerreejä ja kasvisruuan tekijä soppii vihreesseen enerkijakonsepttiin ku rukkanen kätteen:D:D


    • Anonyymi

      Hyvä että jotkut yrittää.

    • Anonyymi

      Aika mestari tämä Kaitsu. Ensin kova verenpunainen kommunisti,persu,kokoomuslainen ja nyt tämä vihreä herätys. Toivottavasti yhteiskunta ei sijoita euroakaan tähän yritykseen. Tämä homma kaatuu hakkuujätteen puutteeseen. Tällä hetkellä kaikki hakkuujäte menee lämpölaitosten polttaineeksi ja jopa kuitupuut joudutaan kakettamaan lämpölaitosten tarpeisiin.
      Mutta eihän kukaan kiellä suuria suunnitelmia.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      4
      2447
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1617
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1356
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      156
      1181
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1095
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      113
      1082
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1044
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1041
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      909
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      882
    Aihe