Mitä hyötyä oli UPM:n 112 päivän lakosta?

Anonyymi-ap

Nyt on varmaan tullut jo lakkokevään tukien verotus maksettua eli voi tehdä yhteenvedon, mitä hyötyä lakosta oli? Tuliko persnettoa kuinka palkon? Jouduitko ottamaan lisää lainaa? Jäikö lapsen luistimet ostamatta? Tuliko avioero?

Lakolla vastustettiin erityisesti toimialakohtaisia sopimuksia. Niitä ei missään nimessä sallita. Tammikuusta aina toukokuuhun lakkoiltiin, yhteensä 112 päivää.

Lopputulokset.
Samat korotukset kuin muillakin vientialoilla, vientivetoinen malli. Ei enempää.
Ja tuli sitten ne toimialankohtaiset sopimukset.

UPM:n tulos parani, vaikka oli helvetin pitkä lakko. Ei saanut Nalle neniin, vaikka kuinka yritettiin. Vittu.

Kuinka moni erosi liitosta? Tai joutuiko vaihtamaan työpaikkaa, kun ei saa erota? Sulkiko yritys jotain kesänviettopaikkoja tai tyky-toimintaa lakon jälkeen?

Muistutetaan legendaarisen liittojohtaja Ahosen viisaus:
Yrityksen hyvä kannattavuus on parasta työsuhdeturvaa.

Ay-demarien organisoimat poliittiset lakot ovat varsinaisia aivopierujen äitejä. Ei pitäisi kusta työnantajien kintuille, Mielenosoitus on aivan eri asia kuin lakko. SAK;lla ei ole veto-oikeutta hallituksen päätöksiin. SAK:n anti kolmikannassa on ollut nolla. Pitäisikö vaihtaa liittojohtajia? Persut demarien tilalle? Paranisiko meno? Paikalliset sopimukset antavat enemmän kuin Hakaniemi. Näääin on.

Marinin hallituksen aktiivimalli kakkonen oli rajumpi kuin aktiivimalli ykkönen ja vielä vietiin eläkeputki, mutta ei ollut poliittisia lakkoja. Eikö se ole ihmeellistä? Vittu, poliittiset lakot ovat demarien järjestämää skeidaa.

118

1915

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      4kk talviloma josta ihan kohtuukorvaus, eipä voi juuri valitella. Toivottavasti pellehallitus aikaansaa nyt ainakin yhtä pitkän lakon.

    • Anonyymi

      Monen monta työnantajan heikennystä saatiin estettyä ja saimme pitää 112 päivän tauon töistä.

    • Anonyymi

      Todella mukavaa kun asiat lakolla edistyivät. Mutta parempaa on tulossa: tulevan kevään lakko on vielä pidempi! Jos oikein hyvin menee ei töihin tarvitse mennä enää ollenkaan.

      • Anonyymi

        Eipä tarvitse mennä nytkään eläkkeellä ollessa.
        Lakot on paikallaan jos on aihetta ja muuten homma ei toimi. Ainahan lakkojen jälkeen asiat sovittu ja homma jatkuu. Kokoomuskommareilla tosin tapana pelotella että jos menee lakkoon niin työpaikat häviää kun ei suostu orjaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eläkeläisten onkin hyvä työläisiä lakkoihin agitoida. Samoin kuin ammattijärjestöjen pomojen.
        Mutta kun meitä on vielä jokunen kurja työelämässäkin teidän elämöintinne kustantamassa.

        Olen tainnut aikanaan hoitaa työssä ollessa paljon enemmän noita asioita ja maksuja kun sinä. Ilmeisesti aika paljonkin enemmän.

        Kannattaa pitää puolensa työelämässä jokaisen itsekin omalta osaltaan, niin voidaan kaikki vetää teitä tyhmiä siipiveikkojakin mukana joskus saamaan eläkettä.

      • Anonyymi

        Mikä tehdas suljetaan Suomessa seuraavaksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä tehdas suljetaan Suomessa seuraavaksi?

        hölmöjen päätösten tehdas, siis eduskuntatalo.

    • Anonyymi

      Lakon aikana kertyneillä korvauksilla ostin uuden Mersun.

      • Anonyymi

        Mikset ostanut niillä suurilla palkkatuloillasi?

    • Anonyymi

      Lakossa hävityt ansiot tehtiin loppuvuonna takasin ylitöillä. Törkeät ylityöt ylikuumentuneessa suhdanteessa, oli aika nautintoa lähteä sitten tammikuussa Thaimaahan.

    • Anonyymi

      Erikoinen tuo kateellisten matematiikka että lakossa olevat muka menettäisi jotain. Itse en ainakaan menettänyt mitään vaan A) sain olla lähes 4 kuukautta pois töistä, lomalla, ja B) sain siitä vieläpä oikein hyvän korvauksenkin., n. 6000€ nettona.
      En siis menettänyt yhtään mitään.

      • Anonyymi

        No joo, mutta kyllähän totuus on, että euroissa tulot ikäänkuin romahtaa näihin tukipäiviin verrattuna. Tein loppuvuona törkeät ylityöt, otin vielä pullasta rusinatkin. Huippu vuosi. Toki pitkä loma ja aikaa tehdä omia hommia ja matkustella. Kyllä rahaa aina häviää jos jouten ollaan, kukaan maksa sitä mitä työstä saa. Mutta näin tälläkertaa. Lakkohan oli täysin turha lopulta.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Ei se ole mitään pelottelua vaan yleislakko tulee vääjäämättä elle hallitus suostu lain mukaisiin kolmikantaneuvotteluihin vaan jatkaa sooloiluaan. Näitä heikennyksiä ei tulla missään tapauksessa hyväksymään hallituksen sanelemina.
        Alkuvuodesta ensin lyhyt muutamien päivien työnseisaus ja ellei se tehoa niin sitten hieman myöhemmin pistetään luukut kiinni useammaksi viikoksi.
        Orpo asettaa itsensä vaan koko ajan entistä pahempaan paikkaan kun ei myönnä mokailujaan vaan rimpuilee kuin sittiäinen hämähäkin verkossa ja tuolla menolla nykyinen hallitus onkin pian entinen hallitus.

        Höpö höpö,Suomessakin tehdään tarvittavat työelämäuudistukset, hyvällä tai pakolla. Näin on tehty muissakin pohjoismaissa. Kannattaisiko vasemmiston kannattajien ottaa se pää pois itse sieltä ja myöntää tosiasiat. Kilpailukyky ja talouskasvu, siinä lääkkeet. Jäykät työmarkkinat, ei kenenkään etu.

        Tää alkaa vaikuttamaan jo putinismi ajattelu touhulta.Valtataistelu
        SAK :n risu parrat vastaan hallitus.Työntekijät totteleevat kuin
        lammaslauma kun teurastamoon viedään.No sen aika näyttää mitä
        sillä saavutetaan muutakin kuin työttömyyttä.Ulkomaille kyllä
        ilomielin tehdään tehtaita ja työntekijöitä riittää eivätkä tarvi risupartoja
        välittäjiksi.

        SAK ja ammattilittojen ihmiset kuvittelevat, että heidän jäsenistössä ei ole hallitusohjelman kannattajia, tämä on suuri virhe. Ampua voi omaan jalkaan monella tavalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se ole mitään pelottelua vaan yleislakko tulee vääjäämättä elle hallitus suostu lain mukaisiin kolmikantaneuvotteluihin vaan jatkaa sooloiluaan. Näitä heikennyksiä ei tulla missään tapauksessa hyväksymään hallituksen sanelemina.
        Alkuvuodesta ensin lyhyt muutamien päivien työnseisaus ja ellei se tehoa niin sitten hieman myöhemmin pistetään luukut kiinni useammaksi viikoksi.
        Orpo asettaa itsensä vaan koko ajan entistä pahempaan paikkaan kun ei myönnä mokailujaan vaan rimpuilee kuin sittiäinen hämähäkin verkossa ja tuolla menolla nykyinen hallitus onkin pian entinen hallitus.

        Just niin, pannaan pelit seis kun ei hölmö pääministeri muuten tajua

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Just niin, pannaan pelit seis kun ei hölmö pääministeri muuten tajua

        Täysin turhaa hommaa, ei mitään käytännön vaikutusta uudistuksilla kunnolliseen ammattitaitoisen ja oikea-asenteisen työntekijän elämään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täysin turhaa hommaa, ei mitään käytännön vaikutusta uudistuksilla kunnolliseen ammattitaitoisen ja oikea-asenteisen työntekijän elämään.

        Olet siis juurikin noiden heikennyksien kohderyhmässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet siis juurikin noiden heikennyksien kohderyhmässä.

        Höpö höpö, käy töissä, älä heittäydy tukien varaan niin kaikki toimii.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö,Suomessakin tehdään tarvittavat työelämäuudistukset, hyvällä tai pakolla. Näin on tehty muissakin pohjoismaissa. Kannattaisiko vasemmiston kannattajien ottaa se pää pois itse sieltä ja myöntää tosiasiat. Kilpailukyky ja talouskasvu, siinä lääkkeet. Jäykät työmarkkinat, ei kenenkään etu.

        Seinästäkö työpaikatkin rahansa repivät ja seinärahoilla palkat maksavat. Varmaan. Jossain taivaassa on ehtymätön rahapuu, josta voi repiä tuohta rajattomasti. Niin näkyy uskovan myös hallitukset toisensa perään, ei pelkästään ammattiliittojen työntekijät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tää alkaa vaikuttamaan jo putinismi ajattelu touhulta.Valtataistelu
        SAK :n risu parrat vastaan hallitus.Työntekijät totteleevat kuin
        lammaslauma kun teurastamoon viedään.No sen aika näyttää mitä
        sillä saavutetaan muutakin kuin työttömyyttä.Ulkomaille kyllä
        ilomielin tehdään tehtaita ja työntekijöitä riittää eivätkä tarvi risupartoja
        välittäjiksi.

        Ei kannata kiihtyillä. Lakko ilmeisesti tulee ja jatkuu koko vuoden. Työntekijöillä on tuskin mitään hätää, kerran liitot maksaa hyvin. Päälle viellä työsulut, niin saa pitää sapattivuoden. Sitä en tiedä, miten kauan liitot maksavat, kun työpaikka lähtee alta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seinästäkö työpaikatkin rahansa repivät ja seinärahoilla palkat maksavat. Varmaan. Jossain taivaassa on ehtymätön rahapuu, josta voi repiä tuohta rajattomasti. Niin näkyy uskovan myös hallitukset toisensa perään, ei pelkästään ammattiliittojen työntekijät.

        Aina voi ajaa sen työpaikan nurin ja pistää uutta tuotantoa pystyyn vaikka suuremmilla markkina-alueilla.

        Lakkoilu sysää monen yrityksen ulosmittaamaan arvonsa ja pistämään rahat poikimaan toimivammille markkinoille. Toivottavasti moni työmies on valmis siirtymään kilpailijamaiden yrityksiin. Siellä on jo työelämä uudistukset tehty.

        Veikkaan, että lakot eivät lopu, kuin ehkä vuoden päästä. Työttömien määrä tulee nousemaan ainakin 150 000:lla.

    • Anonyymi

      Kyllä hän tuolla 1500 kk-palkalla mitä tehtaan jullit lakosta sai niin minä voisin lakkoilla vaikka 12kk vuodessa ja monta vuotta.

      • Anonyymi

        Velkaselle ihmisellä sellanen on pikkuraha, jolla ei pitemmänpäälle pärjää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Velkaselle ihmisellä sellanen on pikkuraha, jolla ei pitemmänpäälle pärjää.

        Kellä nyt velkaa tänä päivänä olisi? Täytyy olla todella tyhmä jos velaksi elää näinä aikoina.

    • Anonyymi

      No mitä hyötyi paperijullit lakosta?! Ansionmenetyksen!!😳😅😂🤣

      • Anonyymi

        Jos olisit tutustunut asiaan niin et kyselisi. En ole tuolla töissä, mutta en minäkään olisi mennyt töihin periaatteella että tulette töihin niin kyllä työajat ja palkka tulee teille joskus selväksi. Sinä et ilmeisesti ole koskaan ollut oikeissa töissä.

        olen

      • Anonyymi

        Erikoinen tuo kateellisten matematiikka että lakossa olevat muka menettäisi jotain. Itse en ainakaan menettänyt mitään vaan A) sain olla lähes 4 kuukautta pois töistä, lomalla, ja B) sain siitä vieläpä oikein hyvän korvauksenkin., n. 6000€ nettona.
        En siis menettänyt yhtään mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erikoinen tuo kateellisten matematiikka että lakossa olevat muka menettäisi jotain. Itse en ainakaan menettänyt mitään vaan A) sain olla lähes 4 kuukautta pois töistä, lomalla, ja B) sain siitä vieläpä oikein hyvän korvauksenkin., n. 6000€ nettona.
        En siis menettänyt yhtään mitään.

        Kyllä siinä menetti, kunnon tilit, verrattuna kurarahat lakosta. Ei perheellinen, velkanen ihminen mitään lakkoiluja kaipaa, vaan kunnon tilejä. Noh, otin menetetyt takasin samana vuonna ylitöillä. Täysin idioottimainen lakko, mut minkäs teet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä siinä menetti, kunnon tilit, verrattuna kurarahat lakosta. Ei perheellinen, velkanen ihminen mitään lakkoiluja kaipaa, vaan kunnon tilejä. Noh, otin menetetyt takasin samana vuonna ylitöillä. Täysin idioottimainen lakko, mut minkäs teet.

        Sun matematiikalla sinä työttömänä menetät joka arkipäivä 8 tunnin palkan ja 16h 100% korotuksen ja joka lauantai 24 h palkan + 4h 50% ja 12h 100% korotuksen sunnuntai menetät 24h palkan + 24 x 200 % korotuksen: normipalkka + pyhätyö + ylityöpalkka+ vielä 8h palkka viikkolepokorvauksesta .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä siinä menetti, kunnon tilit, verrattuna kurarahat lakosta. Ei perheellinen, velkanen ihminen mitään lakkoiluja kaipaa, vaan kunnon tilejä. Noh, otin menetetyt takasin samana vuonna ylitöillä. Täysin idioottimainen lakko, mut minkäs teet.

        No paljonko menettivät, kun eivät itsekään tienneet jos menevät silloin töihin mitä saavat palkkaa ja mitkä työajat. UPM lupasi nuo sitten joskus ilmoittaa. Varmasti palkat ja työajat olisi ihan toiset mitä nyt on. Kaikki tämä tuli selväksi kun seurasi asioita, toki ne piti vielä ymmärtääkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä siinä menetti, kunnon tilit, verrattuna kurarahat lakosta. Ei perheellinen, velkanen ihminen mitään lakkoiluja kaipaa, vaan kunnon tilejä. Noh, otin menetetyt takasin samana vuonna ylitöillä. Täysin idioottimainen lakko, mut minkäs teet.

        sinähän se idiootti olet. paljonko olet menettänyt rahaa kun et ole ollut pääministerinä koko ikääsi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sinähän se idiootti olet. paljonko olet menettänyt rahaa kun et ole ollut pääministerinä koko ikääsi?

        Leikkiköön muut ay-leikkejä, jos lakkoillaan, sitten lakoillaan. Ylitöillä paikataan lakon aikana menetetyt ansiot. Näin se menee. Töissä käydään vain rahan takia. Vasemmistolaisuus ja siihen liittyvät intoilut eivät kuulu arvoihini pätkän vertaa. Mitä sitten jos työaikaa olisi tullut vuodessa lisää? Eihän se mitään palkatonta ole, tämä on vain ahneiden änkyröiden näkemys. Kilpailukyky on säilytettävä.

    • Anonyymi

      UPM:llä ollut töissä jo 20 vuotta. Toimihenkilö.🤔😊

      • Anonyymi

        🤡🤡🤡🐿🐿🐿 JIBIDIIIIIII!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        🤡🤡🤡🐿🐿🐿 JIBIDIIIIIII!!!

        Ja taas baarissa?

    • Anonyymi

      Rahaa ei voi menettää etukäteen tekemättömästä työstä. Tekemättömästä työstä ei makseta palkkaa. Onko vaikea tajuta? Oletko kunnan hommissa?

      • Anonyymi

        Niin mikä se hyöty siis oli?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin mikä se hyöty siis oli?

        rahallinen hyöty suoraan 6000€ siitä hyvästä että sai lomailla 4 kuukautta👍
        Suurin hyöty oli tietenkin se ettei UPM vaatimus työajan pidentämisestä ilman korvausta, siis työtä ilman palkkaa, mennyt läpi vaikka räkänalle ja paksupesonen olivat kovin varmoja sen toteutumisesta.🤣🤣🤣

        Ihan hyvät palkalliset vapaat tuli.

    • Anonyymi

      Jussi on Sveitsissä ja sijoittaa edelleen paperipalleilta saadut fyrkat!😬😂🤣

      • Anonyymi

        Mitä hyötyä upm n johdosta.
        Molemmat asuvat ulkomailla veropakolaisina.
        Onhan se isänmaallinen teko.
        Vai mitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä hyötyä upm n johdosta.
        Molemmat asuvat ulkomailla veropakolaisina.
        Onhan se isänmaallinen teko.
        Vai mitä.

        Mitä hyötyä on lakossa olevista paperityömiehistä, jotka avustuksillaan matkustaa Thaimaahan huoriin?
        Kumpikaan teko ei ole isänmaallinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä hyötyä on lakossa olevista paperityömiehistä, jotka avustuksillaan matkustaa Thaimaahan huoriin?
        Kumpikaan teko ei ole isänmaallinen.

        Mitä hyötyä on upm n johdosta joka siirtää varojaan veroparatiisiin.
        Paperityömiehet maksaa sentään veronsa suomeen toisin kuin
        veropakolaiset

        se nyt vaan on aina mennyt niin että ne piirtää kellä on liitua

        Mikä on tilanne sitten kun paperiäijät ovat eläkkeellä.
        Ovatkohan veropakolaisina ulkomailla huorissa?

        Niinhän ne koululaiset tapaavat tehdä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        se nyt vaan on aina mennyt niin että ne piirtää kellä on liitua

        Se on juurikin näin🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on tilanne sitten kun paperiäijät ovat eläkkeellä.
        Ovatkohan veropakolaisina ulkomailla huorissa?

        Senkö takia se umpin johto veropakolaiseksi
        ulkomaille meni. Ihan jo keltaisen lehdistön paljastus.

    • Anonyymi

      Harjoittelimme vain.

    • Anonyymi

      Seuraavasssa lakossa ei sitten pidetäkkään voimalaitoksia käynnissä vaan ne sammutetaan ensimmäisenä ja käynnistetään viimeisenä.
      Ja se lakko tulee hyvinkin pian................

      • Anonyymi

        Eipä tuo haittaa, lyökää laudat ikkunoihin vain.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä tuo haittaa, lyökää laudat ikkunoihin vain.

        Joo tuux apurix

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo tuux apurix

        Tulisin kyllä, mutta olen lakossa.

      • Anonyymi

        Voimlaitokset pysäytetään tatista ja testataan kuinka hätäseis napit toimii. Sitten kun lakko on ohi, selviää vasta miten meni. Voipi olla että käynnistys ottaa vähän pidemmän ajan, mutta ei kai sillä niin väliä ole. Ylitöitä ei pidä käynnistyksessä kenenkään tehdä! Siinähän näkevät nämä meitin viisaat päälliköt ja johtajat, kuinka sitä joustoa on aiemmin ollut. Nyt se jousto loppuu, kun haluatte meitä niin kovin potkia päähän.

        Höpö höpö, yksilötasolla vain palkka ja sen suuruus merkitsee jotakin. Eri miehet näihin aatehommiin. Tekijät löytyy aina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voimlaitokset pysäytetään tatista ja testataan kuinka hätäseis napit toimii. Sitten kun lakko on ohi, selviää vasta miten meni. Voipi olla että käynnistys ottaa vähän pidemmän ajan, mutta ei kai sillä niin väliä ole. Ylitöitä ei pidä käynnistyksessä kenenkään tehdä! Siinähän näkevät nämä meitin viisaat päälliköt ja johtajat, kuinka sitä joustoa on aiemmin ollut. Nyt se jousto loppuu, kun haluatte meitä niin kovin potkia päähän.

        Ihan hirveästi sinua hyvätuloista potkitaan päähän, kun tarkemmin miettii nämä ovat niin naurattavia kitinöitä että huh...

    • Anonyymi

      Venäjän ei oikeastaan tarvitse tehdä mitään, kun ammattiliitot sotivat Suomessa heidän puolestaan. Kylöä olosuhteet sodan aikana ovat sen verran karut, joten lakkoon vaan silloinkin.

      • Anonyymi

        Kun määrätään liikekannallepano, ei tarvitse enää lakoista huolehtia.

      • Anonyymi

        Taitaa nyt vaan olla niin että hallitus sotii kansaa vastaan. Siis toimii kuten Putinin diktatuuri.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa nyt vaan olla niin että hallitus sotii kansaa vastaan. Siis toimii kuten Putinin diktatuuri.

        No hei, eikö se hallitus muodostettu kansan äänestystuloksen mukaan? Mitäs äänestitte persut ja kokkarit valtaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No hei, eikö se hallitus muodostettu kansan äänestystuloksen mukaan? Mitäs äänestitte persut ja kokkarit valtaan.

        Eivät pellet ennen vaaleja muistaneet , siis USKALTANEET, kertoa mitä tekevät jos pääsevät hallitukseen. Kansankusettajiahan nämä on eikä kansanedustajia. Valehtelijoita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät pellet ennen vaaleja muistaneet , siis USKALTANEET, kertoa mitä tekevät jos pääsevät hallitukseen. Kansankusettajiahan nämä on eikä kansanedustajia. Valehtelijoita.

        Kerrankin tehdään oikeita asioita Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi, esteenä on vain ahneet liittojen änkyrät, joille mikään ei käy. Pitää laittaa pari laitosta kiinni ja investoida ulkomaille niin loppuu mölinä. Ihme valitusta hyväpalkkaisilta...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerrankin tehdään oikeita asioita Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi, esteenä on vain ahneet liittojen änkyrät, joille mikään ei käy. Pitää laittaa pari laitosta kiinni ja investoida ulkomaille niin loppuu mölinä. Ihme valitusta hyväpalkkaisilta...

        Laitetaan hieman useampikin laitos kuin pari. Nyt on kerrottu vasta Nesteen jalostamoista mutta lisää tulee, ei vaan vielä kerrota teille että mitä kaikkea laitetaan kiinni.
        Tämä on viimeinen varoitus ja ellei vieläkään mene perille hallituksen pöljille ettei näitä heikennyksiä hyväksytä niin sitten on se varsinainen lakko edessä. Joka on erittäin laaja ja varmasti riittävän pitkä.

        Itikoiden ininää. Enemmistö suomalaisista äänesti nämä puolueet ja kannattavat työelämäuudistuksia. Kilpailukykyä Suomeen ja joustavuutta työmarkkinoille. Tuet minimiin. Katsoppa rahat eivät riitä tämän "hyvinvointiyhteiskunnan" pyörittämiseen ja hyväpalkkainen duunarikin osallistuu näihin talkoisiin kiinnosti tai ei.

        Kääntyy äkkiä omaan nilkkaan, kun jäsenistö ajattelee omilla aivoillaan ja porukassa on iso osa hallituspuolueiden äänestäjiä. Ristiriitaista, eikö? Tässä kallissa yhteiskunnassa ei tarvitse kuin yksi tili romahtaa, ei siinä liiton avustukset paljon velkasta auta. Uudistukset on hyviä, ihme että ahneet hyväpalkkaiset ulisee eniten...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itikoiden ininää. Enemmistö suomalaisista äänesti nämä puolueet ja kannattavat työelämäuudistuksia. Kilpailukykyä Suomeen ja joustavuutta työmarkkinoille. Tuet minimiin. Katsoppa rahat eivät riitä tämän "hyvinvointiyhteiskunnan" pyörittämiseen ja hyväpalkkainen duunarikin osallistuu näihin talkoisiin kiinnosti tai ei.

        Hyväpalkkaiset lopettaa sen työnteon, siirtyy nauttimaan kaikki mahdolliset tuet ja haistattaa paskat hallitukselle. Tekee pimeänä sen mitä tekee jos sattuu huvittamaan, veroja ei tänne kannata enää maksella.

        No enemmistö ja enemmistö ja kannatti mitä kannatti. Jokainen tietää Persujen vaalipuheet ja miten lopulta toimii. Esimerkiksi pääministeri puolue SDP nosti kannatustaan viime vaaleissa, mihin mikään muu puolue ei ole pystynyt vastaavassa tilanteessa. Ja mitä nyt ollut uutisissa niin suomalaisista noin 30% kannattaa hallituksen toimia. Orpo ei saanut demareita mukaan kansan ryöstöön. Kaikki ei vielä tätä ymmärrä, mutta luulisin että tyhmemmätkin jonkin ajan päästä.

        Kokoomus on kuitenkin Suomen suosituin puolue n 22% ja perussuomalsiset kolmansia n 18%.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No enemmistö ja enemmistö ja kannatti mitä kannatti. Jokainen tietää Persujen vaalipuheet ja miten lopulta toimii. Esimerkiksi pääministeri puolue SDP nosti kannatustaan viime vaaleissa, mihin mikään muu puolue ei ole pystynyt vastaavassa tilanteessa. Ja mitä nyt ollut uutisissa niin suomalaisista noin 30% kannattaa hallituksen toimia. Orpo ei saanut demareita mukaan kansan ryöstöön. Kaikki ei vielä tätä ymmärrä, mutta luulisin että tyhmemmätkin jonkin ajan päästä.

        Spd on yksi pahimmista "rahaa on" haihattelijoista. Kulut tulojen mukaan. Mihinköhän liriin vasemmistopolitiikalla mentäisiin muutamassa vuodessa? Järki on voittanut lopulta ja hyvä niin. Ei se mene niin, että aina kaikki vain paranee ja tuet nousee. Nyt menee niin päin, sanonko mitä ja valtiolla on velkaa enemmän, kuin ikinä. Mikä ihme sii, on, että näin yksinkertaisia asioita ei ymmärretä. Sitten kiukutellaan jos nipistetään joku ensimmäinen sairaslomapäivä tai jotakin muuta yhtä mitätöntä...ja kitisijät hyvistä palkkaluokista, ainut ongelna on vaan kun ei muka osata ajatella omilla aivoilla, miten asiat oikeasti on. Tämä on vasta alkua. Tilanne olisi vaatinut kunnon laman, mikä olisi siivonnut kaiken huuhaan ja alettaisiin toimimaan järki ja kannattavuus edellä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyväpalkkaiset lopettaa sen työnteon, siirtyy nauttimaan kaikki mahdolliset tuet ja haistattaa paskat hallitukselle. Tekee pimeänä sen mitä tekee jos sattuu huvittamaan, veroja ei tänne kannata enää maksella.

        Hyvin kiteytetty, sama on täälläkin edessä. Hyvillä palkoilla oltu sen verran pitkään että mikäli hallituksen orjuutusvaatimukset menee läpi niin verokortilliset työt loppuu.

    • Anonyymi

      No nyt ku mennään lakkoon Kymissä?! Ylen uutisessa on väärin taivutettu nimi. Se on KYMILLÄ. Meinataanko oikeasti olla perseet penkissä?? Mä haluun PALKKAA kolmesta istumispäivästä kotisohvalla!!🤤🤤

      Valvomotuolissa röhnöttämisestä tuleekin peräpukamii.🥴😬🍑

      Terv. 25 vuotta tehtaalla

      • Anonyymi

        Ai että, muistuu mieleen työtaistelut 2000-luvun puolivälistä, kun tv-kamerat kuvasivat mm. valvomossa työskentelyä. Pikku röhnötykset kunnon lepotuoleissa, kahvia ja tietysti pullaa. Ne oli aikoja.

        Oletko sellaista koskaan ajatellut _tai ajatellut ylipäätään mitään ikinä_ että juuri silloin se tehdas tuottaa parhaiten kun paperimies istuu valvomossa eikä tee yhtään mitään kahvinjuonnin lisäksi?
        Silloin ei tuotantoa tule kun pillit soi, valot vilkkuu , pulpperit tulvii ja paperiukot kipittää pitkin kongia .

        Aivan kuten silloinkin asiat on hyvin kun palomies työaikana nukkuu tai syö pizzaa.
        Kannattaa muistaa että silloin kun palomies tekee töitä niin jollain toisella on hätä.

        "Kannattaa muistaa että silloin kun palomies tekee töitä niin jollain toisella on hätä."

        Koskeeko tämä Larikkaakin?

        Tietysti, mutta moni saa väärän käsityksen...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kannattaa muistaa että silloin kun palomies tekee töitä niin jollain toisella on hätä."

        Koskeeko tämä Larikkaakin?

        Siinähän mainittiin paloMIES, ei siis koske.

    • Anonyymi

      Tän lakon jälkeen Massimo pistää Kymin kiinne lopullisesti! Repikää siitä!😂🤣👏🏻

      • Anonyymi

        Pelkkää unelmaa, mutta olisi kyllä ihanaa jos niin kävisi. VAPAUS!!!

      • Anonyymi

        Taasko? Kuinka monta vuosikymmentä ole tuota samaa tietoa levittänyt?

        Mistä pitää repiä. Kerro tarkemmin.

      • Anonyymi

        AAAAAHHHH saa taas herken Kuusaalla nauttia raikkaasta ilmasta! Hyvä hyvä! Pistäkää kapuloita rattaisiin niin, että vehkeet ei lähde heti pyörimään. Pari käpyä piiloon, niin saa päällikkö pientä pähkinää pureskeltavaksi. HÄHÄHÄÄÄÄÄÄÄ!!! 💩

    • Anonyymi

      Ai Oravalle käpyjä jemmaan? 🐿️ Oli tuo Massimo kyllä särmä kaveri kymppiuutississa! Jussi opastaa hetken taustalla, miten toimarin hommia hoidetaan.😊👍🏻

      • Anonyymi

        Mikä Massi Simo? Joku pastapelle giikkolo?🤣🤣

      • Anonyymi

        Paljastetaanko Massimolle, minkälainen tuo meidän päällikkö on? Katotaan, kuinka alkaa käpyjä ja tammenterhoja lentelemään! 😆🌰🌰🌰🌰🌰

    • Anonyymi

      Italiainen herrasmies - tapasi henkilöstöä jo! Vaikutti hyvältä johtajalta!😉

      • Anonyymi

        Eiköhän se ihan pian opi riistämään työntekijöitä kuten edellinenkin

    • Anonyymi

      No ei siitä lakosta mitään hyötyä ollut, mutta eihän ay-änkyrät sitä voi myöntää.

      • Anonyymi

        Kyllä siitä oli ja on tulevasta yleislakostakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä siitä oli ja on tulevasta yleislakostakin.

        Ehkä teille ay-pomoille tuli sulka hattuun, mutta ei meille UPM'n työntekijöille ollut mitään hyötyä. Eikä ole tulevastakaan lakosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä teille ay-pomoille tuli sulka hattuun, mutta ei meille UPM'n työntekijöille ollut mitään hyötyä. Eikä ole tulevastakaan lakosta.

        Jos olisit tehtaalla (tai ylipäätään missään) töissä niin tietäisit että lakon ansiosta esim. n.150 - 170 palkattomalta lisätyötunnilta vältyttiin. Se oli ehkä suurin hyöty. -ellei huomioida palkallista 4kk lomaa 😄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos olisit tehtaalla (tai ylipäätään missään) töissä niin tietäisit että lakon ansiosta esim. n.150 - 170 palkattomalta lisätyötunnilta vältyttiin. Se oli ehkä suurin hyöty. -ellei huomioida palkallista 4kk lomaa 😄

        Eihän se mitään palkatonta olisi ollut. Joka tunnista maksetaan. Olisi ollut vaan kilpailukykyä parantava sopimus. Mitä paremmin menee firmalla, sen enemmän työtä. Kannattaa myös omistaa firmaa, motivaatio kasvaa kummasti. Palkatonta muka...täysin väärä ajatusmalli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos olisit tehtaalla (tai ylipäätään missään) töissä niin tietäisit että lakon ansiosta esim. n.150 - 170 palkattomalta lisätyötunnilta vältyttiin. Se oli ehkä suurin hyöty. -ellei huomioida palkallista 4kk lomaa 😄

        Vaihtaisit jo levyä, pahasti rahisee nuo iänikuiset perusteet. Mutta änkyrä on änkyrä vaikka voissa paistaisi.

    • Anonyymi

      Onhan Kymi kiinni ens viikolkii?? Ilma puhdistuu ja ihan hiljaista tääl Kuusaal!😂🤣👍🏻👍🏻

      • Anonyymi

        Toivottavasti on ja pysyisi pitkään kiinni!

    • Anonyymi

      Edestakainen alas ja ylösajo maksaa maltaita ja varastot on täynnä!! Ei kannata käynnistää!!🤓😏

      Pysyvästi kiinne koko laitos!!🤪😂🤣

    • Anonyymi

      Ei mene kiinni. Venäjä vetää.

    • Anonyymi

      UPM on poistunut venäjältä jo 4 vuotta sitten!!😂🤣💪🏻

    • Anonyymi

      Palkanmaksu seis - Noh, nyt on paperipalkeilla aikaa mennä pilkille! Kassa kestää!😂🤣 vai kestääkö?

      Loppuihan CEO Massimo Reynaudolta palkanmaksu myös??!😳🫣💸💸

      • Anonyymi

        kyllä se kassa kestää, ja reilu 2500€ /kk ansiosidonnainen alkaa juosta heti kun työnantajan 7 päivän palkanmaksuvelvollisuus loppuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kyllä se kassa kestää, ja reilu 2500€ /kk ansiosidonnainen alkaa juosta heti kun työnantajan 7 päivän palkanmaksuvelvollisuus loppuu.

        luuletko?

    • Anonyymi

      Onko uusi 4 kuukautta edessä. Jäät ehtivät sulamaan, perkele!

    • Anonyymi

      Meillä on hyvät lakkojohtajat. Täysi tuki Vanhalalle

    • Anonyymi

      Mitä lakoilla saavutettiin? Ei mitään. Tuli toimialakohtaiset sopimukset, joita lakoilla vastustettiin.

      Lakoilla ei saavuteta mitään. Hyviä esimerkkejä ovat viime vuoden kahden viikon ahtaajien lakko. Ei saavutettu palkankorotuksia. Poliittisilla lakoilla ei ole saavutettu mitään, ei Sipilän aikana, eikä nyt.

      Kiristäminen ja vahingoittaminen ovat huonoja neuvottelutaktiikoita. Huonoja.

    • Anonyymi

      neljln kuukauden lakosta ei ollut mitään hyötyä. yhtä paljon kuin talven poliittisista lakoista. investoinnie pakenevat ulkomaille. sak on paska.

      • Anonyymi

        "neljln kuukauden lakosta ei ollut mitään hyötyä."

        Jos oikein olen ymmärtänyt niin se hyöty oli että tiesivät töihin mennessä mikä palkka ja mitkä työajat. Sitä ennenhän UPM kehotti tulemaan töihin ja se sitten ilmoittaa mitkä on työajat ja mikä on palkka. Näin ainakin julkisissa uutisissa oli luettavissa. Kannattaa lukea muutakin kun Staliniin ja Putinin oppikirjaa siellä Kokoomuksen tupailloissa.

        Tuo sinun kirjoituksesi jo osoittaa ettei se tule ihan suomalaiselta ja Suomesta.

    • Anonyymi

      Fatzerin uusi tehdas jäihin. Kiitos Suomen jo pitkin maailmaa kuuluisaksi tulleen hallituksen.

    • Anonyymi

      Ei niistä lakoista mitään hyötyä ollut, mutta aivan turha siitä asiasta on täällä vääntää.

      • Anonyymi

        Mutta väännät kuitenkin jatkuvasti kun oma pää ei anna myöten myöntää totuuksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta väännät kuitenkin jatkuvasti kun oma pää ei anna myöten myöntää totuuksia.

        Ymmärrän kyllä että Liitto painostaa sinua, mutta ei niistä lakoista oikeasti mitään hyötyä ollut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärrän kyllä että Liitto painostaa sinua, mutta ei niistä lakoista oikeasti mitään hyötyä ollut.

        Mikä ihmeen liitto minua eläkeläistä painostaa? Tämä kauhukabinetti hallitus tosin vie osan eläkkeestä.

        Mutta kerros sinä mikä sinun ongelma kun jankkaamisesi vaikuttaa oikeasti jo sairaudelta. Vai edustatko jotenkin tuota sinimusta hallitusta, ainakin satuilusi viittaa vahvasti siihen.

        Okei, myönnät siis lopulta sinäkin ettei lakoista ollut hyötyä.
        Eläkeläinenhän voi puhua puppua ilman seurausta.

        Voi sinua ressukkaa.

    • Anonyymi

      Lakkoilkaa vaan, UPM kun ilmoittaa että kymin yksikkö lopetetaan niin sitten punnitaan kenellä on skilssejä elättää perheensä, ja kenellä ei. Lùusereita koko sakki, sanon mä.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3790
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      78
      1997
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      543
      1610
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      83
      1267
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1077
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1018
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      873
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      798
    Aihe