SDP ei tule muuttamaan hallituksen päätöksiä

Jos SDP pääsee seuraavaan tai sitä seuraavaan hallitukseen, se ei tule muuttamaan eikä edes vaatimaan nyt tehtävien työelämää koskevien päätösten muuttamista.
Se ei tule edes esittämään raippaveron kiristämistä.

Syy on yksinkertainen: Verotusta pitää keventää eikä se onnistu muuta kuin työntekoa lisäämällä.

Kaikki puolueet ovat yhtä mieltä muutosten välttämättömyydestä koska laskutoimitukset ovat lapsellisen helppoja tehdä. Muutoksien välttämättömyyttä ei edes SAK kiistä tosissaan. SAK:n täytyy kuitenkin leikkiä piirileikkinsä, koska sillä on sellainen rooli.

Käytännössä kaikki tuntevat tosiasiat. Vain muutama helppouskoinen uskoo tulinkivenkatkuisia puheita.
4127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mutta kuitenkin. Nykyisen hallituksen toimet EIVÄT EDISTÄ TYÖLLISYYTTÄ PÄTKÄÄKÄÄN.

Äänestä
  • Siitä on eri näkemyksiä.

    Äänestä

  • Tuollaisella möläytykselläkö sun haaveet muuttuu todeksi?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Tuollaisella möläytykselläkö sun haaveet muuttuu todeksi?

    Tietenkin.
    Se sanoi ensin, että se on rikas ja sitten, että sillä on vaimo.
    Molempia odotellaan. On odoteltu jo muutama vuosi 🤡

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jos SDP pääsee seuraavaan tai sitä seuraavaan hallitukseen, se ei tule muuttamaan eikä edes vaatimaan nyt tehtävien työelämää koskevien päätösten muuttamista.
Se ei tule edes esittämään raippaveron kiristämistä.

Syy on yksinkertainen: Verotusta pitää keventää eikä se onnistu muuta kuin työntekoa lisäämällä.

Kaikki puolueet ovat yhtä mieltä muutosten välttämättömyydestä koska laskutoimitukset ovat lapsellisen helppoja tehdä. Muutoksien välttämättömyyttä ei edes SAK kiistä tosissaan. SAK:n täytyy kuitenkin leikkiä piirileikkinsä, koska sillä on sellainen rooli.

Käytännössä kaikki tuntevat tosiasiat. Vain muutama helppouskoinen uskoo tulinkivenkatkuisia puheita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu