Nettipalvelun mukaan ulosoton saldo tuplaantui vuodessa

Anonyymi-ap

Muutama kymppitonni ulosotossa viimeiset 10 vuotta. Ilmeisesti sinne saldoon lisätään myös näitä "oikeudenkäyntikuluja" ja muita ulosoton kuluja, joten pienestä palkasta ulosmitatut osuudet on mennyt vain korkojen ja kulujen maksuun. Kuiteista kuitenkin näkee että itse velan osuutta on lyhennetty aina vain sen verran että myös sitä velan pääomaa jää sinne maksettavaksi. Palkkaa ei kuitenkaan joka vuosi tule paljon ollenkaan koska ei ole vakituista työsuhdetta, joten siellä se saldo edelleen roikkuu.

Pari vuotta sitten sain muutamia kymppitonneja perintönä. Vuosi taisi olla 2020. Kun tämä tuli ulosottolaitoksen tietoon saman vuoden lopulla, nettipalvelussa näkyi kohta että ulosoton saldo on tuplaantunut. Sillä perinnöllä olisi maksettu koko saldo ja olisi jäänyt vielä itsellekin, jos sen saldon määrä olisi pysynyt samana kuin se oli viimeiset 10 vuotta.

Sitten aloin vähän tarkemmin lukemaan sieltä nettipalvelusta että mistä mahtaa johtua, siellä näkyy vaikka kuinka monia tapahtumia joista osa on peruutettu varattomuuden vuoksi, osassa on selkeästi ilmoitettu että asian käsittelyä jatketaan toisella asianumerolla. Näissä päätöksissä näkyy sekä alkuperäinen asianumero että se uusi. Voiko tämä saldon tuplaantuminen johtua siitä että samaa asiaa käsitellään kahdella eri asianumerolla?

6

691

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mikä ihme se on että tuplaantuu, korot juoksevat kokoajan. Lisäksi montaa laskua maksetaan pienillä summilla, miksei yhtä laskua kerrallaan, niin saldo pienenisi? Kukaan ei maksa kymmentä eri laskua takaisin muutenkaan pikkusummilla.

      • Anonyymi

        On se sellainen ihme että laillinen korko ei voi olla 200% missään tapauksessa. Laissa on nimittäin jonkinlainen kohtuusperiaate. Jos olet velkaa esim. 10 000, se velka ei voi kasvaa 10 000 (200%) parissa vuodessa ainakaan laillisesti.


      • Anonyymi

        😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

        😍 ­­­N­y­­m­­­f­o­­­m­­­a­­a­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18164610F

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Kuka noista tietää vaikka maksaisit takaisin tuplaten sen, mitä alunperin edes olit velkaa? Ei kukaan ole ulosotossa olevan puolella.

      • Anonyymi

        Pelkkää kiusaamista ja kusetusta koko ulosotto on.
        Ikäänkuin ilman vankilassa istumista suoritettava "nöyryytystuomio".


      • Anonyymi

        No laki taas sanoo että ulosottomiehen, ja näin ollen myös koko ulosottolaitoksen, on oltava puolueeton. Toisin sanoen ulosottomies ei saa toimia kenenkään asianomaisen puolella, haitaten toista asianomaista. En kyllä yhtään ihmettelisi jos ulosottomiehet eivät tiedä itseään koskevaa lakia, kun siellä on viime vuosina nähty jo päälliköitäkin joilla ei ole lakimiehen koulutusta. Mutta jos ulosottomies, joka on valtion virkamies, rikkoo tietoisesti lakia, se on sitten virka-aseman väärinkäyttöä ja mahdollisesti rangaistava teko. Ihan turha kuvitella ettei viranomaiselle kukaan mahda mitään.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1403
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      888
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      693
    5. 68
      693
    6. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      210
      603
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      589
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      551
    9. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      527
    10. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      513
    Aihe