Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Miksi persut vain pahentavat tilannetta?

Anonyymi-ap

Meilläkin on henkilöitä, jotka kertovat persujen korjaavan edellisen hallituksen tekoja. Fakta on on vain päinvastoin. Persut eivät korjaa mitään vaan pilaavat loputkin. Vievät varat rikkaille ja Etelä-Suomeen ja kurjistavat pienituloisten ja duunareiden asemaa,

Faktaa

45

427

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuo nyt on ollut jonkun yksittäinen ulostulo millä ei ole mitään painoarvoa

    • Anonyymi

      Yrittävät kaikin keinoin pelastaa tätä Pohjolan Albaniaa, jonka keskusta ja muut vasemmistopuolueet ajoi konkurssin partaalle. Ja hallituksessa on monta muutakin puoluetta, ei yksi puolue voi yksin mitään tehdä.

      Keskustan syöksykierre on ihan omilla ansioillaan ollut hurja, ja luisu vaan jatkuu. Niin valtakunnan tasolla kuin paikallisesti.

    • Anonyymi

      Purralla on paksut pohkeet

      • Anonyymi

        Saarikolla viiiiielä paksummat!


    • Anonyymi

      Ketäs aloittaja itse äänestää vai äänestääkö mitään puoluetta

      • Anonyymi

        Äänestin persuja, mutta en äänestä enää milloinkaan.
        Huijareita koko sakki.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äänestin persuja, mutta en äänestä enää milloinkaan.
        Huijareita koko sakki.

        Tuopa se just on että huijareita on moneen junaan


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuopa se just on että huijareita on moneen junaan

        Persut vaan jytkyttää keskenään tupailloissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut vaan jytkyttää keskenään tupailloissa.

        Jytkyttääkö myös persunaiset.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äänestin persuja, mutta en äänestä enää milloinkaan.
        Huijareita koko sakki.

        Äänestän vieläkin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut vaan jytkyttää keskenään tupailloissa.

        Nyt sinulla meni ulalle juttu, ne tupaillat on kepun vanhaa perinnettä.
        Uusi aika koittaa, perussuomi ja suomalaisuus kunniaan. Jätämme Purran pureksimaan takahammastaan.
        Kepu paitsioon, vei leivän maaseudulta, pureutui liikaa porvarismiin hampaiden kiskomisen myötä.
        Lapsilisän lukumäärä ei tuo yksin onnea elämiseen, eikä virsikirjan kanssa kalistelu paranna päivää.
        Järki käteen, ahneus vähemmälle, arvo ihmiselle, se on unohtunut tämän päivän kirjosta.
        Hampparit ja huijarit konnunsuolle kuokkimaan, muistelemaan mistä leipä tulee, taivasta rukoilemalla se ei ilmesty.


    • Anonyymi

      Ja rumia immeisiä nämä persut

      • Anonyymi

        Eivät pärjää rumuudessa kepulle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät pärjää rumuudessa kepulle.

        Maski päähän persut. Yksinkertaista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maski päähän persut. Yksinkertaista.

        Keskustaa ei auta maski ei jillut, jallut eikä ####ut ei mitkään valakiat.
        Mutta Onnea josko maski sinua auttaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskustaa ei auta maski ei jillut, jallut eikä ####ut ei mitkään valakiat.
        Mutta Onnea josko maski sinua auttaa.

        Mistä tuo sinun viha kumpuaa? Lääkitys?


      • Anonyymi

        Onko, minä ainakin olen ja näytän sinun rinnallasi kukkealta kuin kuningas, vain samettipielus puuttuu.


    • Anonyymi

      Kertokaa mitä positiivista Persut ovat tehneet Suomen taloudelle, jos olett sitä mieltä?

      • Anonyymi

        Vaikeaa on tehdä positiiviivista Jauhojengin mellastamisen jäljiltä. Sopeuttaa on pakko. Saattaa olla niin, että tilanne on pahempikin kuin 1990-luvun lamassa, missä Iso pankkikin keikahti. Oli siinä Aho-Viinanen akselilla työsarkaa. Muunmuassa valtion ja kunta-alan palkat eivät nousseet viiteen vuoteen, mutta lamasta selvittiin. Nyt käydään suurin selviytymistaistelu tämän mahtijytkyn, kepu/demujen ajaman Maakuntamalli soten kanssa. Iso on urakka Orpo-Purra akselilla ja siirtyy vielä seuraaville hallituksillekin. No yksi "positiivinen teko" Kepuleilta löytyy, kaikkien tykkäämä "Maakuntamallisote".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikeaa on tehdä positiiviivista Jauhojengin mellastamisen jäljiltä. Sopeuttaa on pakko. Saattaa olla niin, että tilanne on pahempikin kuin 1990-luvun lamassa, missä Iso pankkikin keikahti. Oli siinä Aho-Viinanen akselilla työsarkaa. Muunmuassa valtion ja kunta-alan palkat eivät nousseet viiteen vuoteen, mutta lamasta selvittiin. Nyt käydään suurin selviytymistaistelu tämän mahtijytkyn, kepu/demujen ajaman Maakuntamalli soten kanssa. Iso on urakka Orpo-Purra akselilla ja siirtyy vielä seuraaville hallituksillekin. No yksi "positiivinen teko" Kepuleilta löytyy, kaikkien tykkäämä "Maakuntamallisote".

        NIin? Hallituksella on kaikki valta muuttaa Sotea, mutta ei kuulu ensimmäistäkään esitystä.


      • Anonyymi

        Eivät ne nyt hetkessä heilahda onnen apila suussa keikaroimaan.
        Mitä teki kepu vuosikymmenten saatossa, mitä jäi Pyhäjärvelle, kertokaa?
        Kaivoksen tuotot käytetty muiden hyväksi, tunnustakaa nyt edes se tosiasia.
        Pienviljelijät jyrsivät maata, elättivät perheensä, sitten tuli nuo jyrsijät, joiden siivellä roikkui muutama paikallinen salkku kainalossa, laittoivat liiviinsä tuotot, ne syöty.
        Tyhjää kumisevat kummut, hautausmaa täyttyy, puppelit/lespot ei lisäänny.
        Homeisten torppien määrä lisääntyy, kukaan ei osaa mitään, kukaan ei tiedä mistään mitään.
        Tyhjien kujien kumina kaikuu, kannattaa ihan rehellisesti kunkin katsoa peiliin, tuo ahneuden karvapallo pilkistää monen kuontalon kautta, lopputulema on karvas kalkki.


    • Anonyymi

      Ei mitään vai ootko nähny persuja työmaalla tuskinpa olet...

      • Anonyymi

        Purran työkokemus 0v 0kk 0pv


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Purran työkokemus 0v 0kk 0pv

        TODISTEITA VÄITTEELESI KEPUKKA HEIKKI!!!!! Valehteletko JÄLLEEN?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        TODISTEITA VÄITTEELESI KEPUKKA HEIKKI!!!!! Valehteletko JÄLLEEN?

        Lopetahan sinäkin tuo joutava Heikkisi, näyttää älykääpiön alavireiseltä oksennukselta.
        Pysykää asiassa, joutavat sekoilut, niillä ei merkitystä, vain sairaaan mielen ulosantia.
        Järki käteen ja ajatus toimimaan tai sitten ulos, niin kuin entinen poika totesi. Entinen poika ymmärsi mennä ulos.


    • Anonyymi

      Miten nii päinvastoin??? Ai että edellinen hallitus korjasi velkaa ottamalla nykyisen hakkituksen tekoja??? Ja ihan luonnollista että etelä Suomeen panostetaan enemmän, koska siellä on ihmisiäkin enemmän . Myös niitä duunareita . Kepu on ajanut muka vuosikymmeniä maaseudun asiaa ja meneekö hyvin maaseudulla? Kepu ei osaa edes sitä missä mainostaa olevansa hyvä.

    • Anonyymi

      Kauhistuttaa paikallisten persujen rasistisuus. Fb:ssa nimittelee pakolaisia todella ikävästi, aivan kuin eivät olisi ihmisiäkään. Toisaalta säälittävää tuollainen itsensä ylentäminen.

      • Anonyymi

        Eläinmaailan järjestyksessä persut ovat vain vähän simpanssin alapuolella.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eläinmaailan järjestyksessä persut ovat vain vähän simpanssin alapuolella.

        Lopetahantuo alavireinen lässytys. Olet älykääpiö-.


      • Anonyymi

        Pyhäpersut tykkää rähistä!Ei niistä muuhun olekkaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pyhäpersut tykkää rähistä!Ei niistä muuhun olekkaan.

        Keskusta osaa rähistä se on nähty ,jos ei ole sammoo mieltä.
        Katkeruus näkyy ja kuuluu,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskusta osaa rähistä se on nähty ,jos ei ole sammoo mieltä.
        Katkeruus näkyy ja kuuluu,

        Keskusta on mielissään,kun Persut ja Vasurit oyyavat yhteen.


    • Anonyymi

      Toiseksi suurin puolue👍

      • Anonyymi

        SDP


      • Anonyymi

        Höpön höpön, konjakin ja euron varjolla syötettyjä.


    • Anonyymi

      Minä veikkaan Purran olevan sairaslomalla ennen maaliskuuta.

      • Anonyymi

        Miten henkilö kuten Purra, joka ei ole eläessään tehnyt oikeaa työt voisikaan selviintyä hommista?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten henkilö kuten Purra, joka ei ole eläessään tehnyt oikeaa työt voisikaan selviintyä hommista?

        Muuten on a-kirjain Purrassa liikaa. Mielestäni nimen voisi muuttaa mutoon Purrb.


    • Anonyymi

      Ai, että persut aiheuttaa "hallaa".
      Trolli herännyt taas laulamaan omaa suvivirttään, nyt talven keskelle.
      Onko juoksupoikana mukava olla, hengästyttääkö, elä hättääs kuole.

      • Anonyymi

        Työttömyys lisääntyy, vaikka kehuvat 100 000 uudella työpaikalla.
        Mitä voi odottaa Purrbn kaltaiselta henkilöltä, joka ei ole eläissään ole tehnyt päivääkän oikeaa töitä.


    • Anonyymi

      Kuulin ABC:n istunnossa uuden määritelmän totuudesta. On olemassa Sakari Rönkön totuus ja sitten oikea totuus. Rönkön mukaan kaikki muut paitsi persut ovat kommunisteja ja maapallon on litteä.

    • Anonyymi

      Koska he ovat kateellisia.

    • Anonyymi

      Vornaisia.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      91
      2384
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      60
      2114
    3. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      100
      1951
    4. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1868
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      11
      1682
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1602
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      27
      1466
    8. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1440
    9. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1412
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      73
      1400
    Aihe