Kun tulee tietystä kaveritapaamisesta. Ovat juoneet reilummin koko viikonlopun.
Sen jälkeen on estotonta seksiä pari viikkoa, kunnes taas ilmoittaa, että on haluttomuutta ja siirrytään peiton alle nopeasti nyt seksiin.
Kun vaimo tapaa muita kavereita, makuuhuoneessa on kylmää.
Kun kysyn tuon yhden viikonlopun tapahtumista, vaimo sanoo, että miksi en voi vaan nauttia.
Vaimo ei anna puhua seksistä, kun se ahdistuu. Yritän olla puhumatta, mutta seksiä on liian harvoin kaksi kertaa kuussa. Haluaisin monipuolisemmin, mutta vaimo määrää asennon ja ajankohdan, jolloin mitään intohimoa ei voi edes kasvattaa. Minun kehut jopa ärsyttää vaimoa. Sitä hyvää monipuolista seksiä on vain kun vaimo tulee tuolta ryyppyreissulta. Sitten odotetaan taas vuosi. Noilla reissulla ovat tavanneet miehiä, ainakin kahdesti, etteivät naiset yksin ole olleet.
Osaako joku nainen selittää?
Kysymys ei ole siitä etten osallistu kotitöihin, puhu, huolehdi ulkonäöstäni tai kehu. Kyse on enemmänkin siitä, että vaimo pakoilee minua ja tuota seksihurjastelua on kerran vuodessa aina saman porukan reissun jäljiltä ja sitten ei oikeastaan mitään koko vuoden aikana.
Vaimo innostuu vain
8
952
Vastaukset
- Anonyymi
Pettämisreissu selvästi
- Anonyymi
Mulla mies teki lähes samaa.. pettämistähän se oli koko ajan. Kotona mikään ei kelvannut mutta kapakassa oli ne parhaat kaverit ( naiset ) ei tietenkään sitä sanonut mutta ei tarvitse olla tyhmä että huomaa kuvion.
Onneksi ei oltu naimisissa niin oli helppo sitä lähteä, vaikka toistakymmentä vuotta kesti se" liitto"
Eipä taida sinunkaan puoliso sinua arvostaa millään lailla. Välillä armopaloja saat ja siihenkö haluat tyytyä?
Tuskin itsekään enää kovasti häntä arvostat tai rakastat kun noin loukkaa sinua.
Ei se ainakaan rakkautta enää ole.
Mutta jokainen tekee omat valintansa elämässä ja ehkä sitten niiden kanssa.
Voimia sinulle, mitä ikinä päätät tehdä. - Anonyymi
Käy vieraissa kun naiset tuppaa voimaantumaan vieraasta mulkusta mutta kotona ei kelpaa kun on aina väsy tai pää kipee tai pitää elää elämää joidenkin ihme aikataulujen mukaan
- Anonyymi
Sä et kiinosta seksissä kelpaat .
Ja hän hoitaa himonsa ja halunsa muualla
Ja sen paskan omantunnon voimalla säkin kelpaat kunnes tulee menkat ..
Ja niiden menkkojen jälkeen pitää taas saada sitä vierasta.
Ja nykyaikana se voi olla myös bi
Eli olin rakastajatar kuviossa eikä se perinteinen toinen mies - Anonyymi
Kysy suoraan vaimolta petätkö minua? Valitse hyvä ajankohta tälle kysymyskelle ja Katso hänen reaktionsa tarkkaan.
- Anonyymi
Mäkin epäilet et nyt innostuu muusta kuin sinusta, mikä nyt sinänsä ei väärin ole, monet kuvitellen kaikenlaista, mut jos tää henkilö on olemassa ja lähellä niin tilanne aika hasardi.
Luulen et on kiinnostunut jostakin. - Anonyymi
Levillä levitellään.
- Anonyymi
Vaimosi on päässyt ilmeisesti liitossaan asemaan, että pitää kaikki langat omissa käsissään. Olet manipuloitu ja vaimosi elää elämää, jossa pitää sinut tasapainottavana kumppanina ja itselle antaa välillä vapauksia elää villimpää eloa, jota sinä voit korkeintaan epäillä vain tapahtuvaksi?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2432142- 1891634
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461282Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50992- 41816
- 14790
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30771Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21760Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .24735Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647