Vedenpaisumus toisessa kulttuurissa

Kaikki alkoi Pandoran lippaasta. Pandoran lippaasta vapauuivat ihmiskunnan kiusaksi kaikki kuviteltavissa olevat vitsaukset ja kauhut. Pahin vitsauksista oli toivo.

Laatikon avaamisen jälkeen Zeus kauhistui näkemäänsä. Hän näki taisteluita ja mellakoita ja sotia ja murhia. Hän järkyttyi, vaikka oli itse täyttänyt Pandoran lippaan kauheuksilla.

Zeus päätti rankaista ihmiskuntaa todistamistaan kauheuksista,

Zeus päätti, että ihmisten on kuoltava. Ihminen oli virhe. Zeus käski vedet nousemaan ja tulvimaan yli maan. Zeuksen suurimmaksi tyytyväisyydeksi kaikki hukkuivat, kaikki paitsi jumalat, ja kaikki puolijumalat ja nymfit ja muut maagiset olennot ja kaikki kreikkalaiset hirviöt, jotka olivat vielä elossa ennen vedenpaisumusta, ja kaikki eläimet ja kaikki kasvit. Hän halusi rangaista ihmisiä ja he hukkuivat, paitsi kuningas Deucalion, jota pidettiin rehellisimpana miehenä maan päällä, ja kuninkaan vaimoa Pyrrhaa.

Juorujen ansiosta jumala Prometheus kuuli Zeuksen suunnitelmasta tappaa kaikki kuolevaiset miehet ja naiset. Hän ei epäillyt huhuja. Heti kun hän kuuli, Prometheus varoitti kuningas Deucalionia, että tulva oli tulossa. Tämä oli sama Prometheus, joka oli antanut ihmiskunnalle tulen lahjan. Prometheuksella ei ollut vain ystävällinen sydän, vaan kuningas Deucalion oli Prometheuksen poika. Hän tiesi, että hänen poikansa olisi turvassa, koska hän oli puoliksi jumala, mutta hänen poikansa vaimo oli kuolevainen. Prometheus tiesi, kuinka paljon hänen poikansa rakasti kuolevaista vaimoaan.

Prometheus käski poikaansa rakentamaan tukevan veneen ja varastoimaan sen hyvin.

Hänen poikansa tiesi, että Prometheus näki tulevaisuuteen. (Hän tiesi myös, että hänen isänsä oli vaikea selittää, mitä hän näki näyissään.) Kuningas Deucalion kuunteli hyvin tarkasti.

"Tämäkin sinun täytyy tehdä", Prometheus oli lisännyt. "Kun tulvavedet laskevat, sinun täytyy heittää Suuren Äidin luut olkapäällesi ja saada vaimosi tekemään samoin." Prometheus halasi poikaansa ja katosi. Prometheus tiesi, että Zeus olisi raivoissaan puuttunut asiaan ja ajatteli, että olisi viisasta kadota hetkeksi.

Kuningas Deucalion rakasti isäänsä. Hän luotti isäänsä. Hän ei aina ymmärtänyt kaikkia isänsä ohjeita, mutta hän varmasti pystyi rakentamaan tukevan veneen.

Kuten hänen isänsä ennusti, tulva tuli. Kuningas Deucalion ja Pyrrha purjehtivat venellään 9 päivää ja 9 yötä. Kun vedet laskivat, vene asettui Parnassus-vuoren huipulle.

Kuningas Deucalion oli hyvin kiitollinen, että hän oli kuunnellut isänsä ohjeita. Hänen juuri ajoissa rakentamansa vene oli ollut erittäin hyödyllinen. Kuningas mutisi itsekseen: "Suuri äiti? Suuren äidin luut? Isäni käski meidän heittää hänen luunsa olkapäillemme." Hän oli mumisinut samaa asiaa usean päivän ajan. "Voi", kuningas virnisti vaimolleen. "Sain sen! Maa on Suuri Äiti. Koska maa on ihmisten suuri äiti, sen luiden täytyy olla ...... kiviä!"

Hänen vaimonsa ei paljon ajatellut tätä ratkaisua, mutta hän oli hyvä vaimo ja kuunteli miestään ja toimi ikään kuin tämä tietäisi mistä puhui.

Kuningas Deucalion poimi kiviä ja heitti ne olkapäänsä yli. Maagisesti kivistä tuli miehiä! Hengitellen Pyrrha teki saman nopeasti. Hänen kivistään tuli naisia.

Rohkean Prometheuksen ja hänen tottelevaisen poikansa ansiosta monien kivien jälkeen ihmiskunta oli alkanut uudelleen.

Zeus ei välittänyt. Hän oli todella ikävöinyt ihmisiä, joten hän ei rankaissut Prometheusta sekaantumisesta. Mutta tietenkään hän ei myöskään kiittänyt häntä.

Lainaus lapsille tarkoitetusta myytistä. Helleenien ja sumerien vedenpaisumusmyytit edelsivät VT:n kertomusta. Sinänsä uskon, että tarinoiden taustalla on jokin todellinen kataklysmi, johon on aikojen saatossa sekoittunut myyttejä ja uskomuksia. Myös Atlantis-myytissä toteutuu narratiivi, jossa Jumalat kostavat ihmisten hybriksen . On mahdollista, että tarinat viittaavat jääkauden jälkeiseen merenpinnan kohamiseen tai esim. asteroidin aiheuttamaan tsunamiin.

Pidän myös mahdollisena, että Atlantis -niminen valtakunta sijaitsi tuhansia vuosia sitten Atlas-vuorten eteläpuolella, Saharassa ja tarkemmin Saharan silmässä. Luulen, että myyttien taustalla on todellinen paikka. Myös Troijaa pidettiin myyttinä kunnes Troijan rauniot löydettiin. Monilla myyteillä voi olla historiallinen alkuperä, mutta se ei todista uskonnoista mitään; uskonnot ovat vain tapa selittää outoja tapahtumia.

Kuten käskettiin, Adad sai sään pauhaamaan pilvissä ja jumalat saattoivat kuulla melun turvallisesta paikastaan. (1)  Tuulien pauhuessa ja raivotessa myrsky halkaisi patoja murtaen ne kuin saviruukut. Hallitsematon tulva syöksyi sitten ihmisten yli kuin vesiarmeija. Myrsky peitti auringon ja tuuli huusi kuin kotka. Myrskyn täydellisessä pimeydessä ja veden hyökkäyksessä kukaan ei voinut tunnistaa toisiaan katastrofissa. Miesten, naisten ja lasten ruumiit kelluivat vedessä.

Enki oli äärimmäisen järkyttynyt nähdessään rakkaan kansansa kuoleman ja kääntyi sisarensa Nintun puoleen sanoen: "Syntymäjumalatar, ihmiskunnan ja hänen kohtalonsa luoja, olet auttanut tässä kaikkien ihmisten tuhoamisessa." Nintu oli peloissaan ja myös järkyttynyt, kun hän itki ja puri huuliaan tuskassa odottaen janoisena ja nälkäisenä myrskyn loppumista. Nintu puhui itkien ja sanoi: "Anna päivän pimentyä ja muuttua synkäksi. Kuinka Enlil sai minut suostumaan hänen ja muiden jumalien kanssa auttamaan tässä tuhoamisessa? Oliko Enlil niin vahva, että pakotti minut suostumaan tähän? Sekavako hän puheeni? Ei! Se on minun tekemäni! Lapseni, jotka olen luonut, ovat kuolleet minun takiani, enkä ole yrittänyt pelastaa heitä, kun he huuhtoutuvat rannoille kuin kuolleet lohikäärmekärpäset. Tästä ja valinnastani olla hiljaa joudun nyt elämään surussa ja katumaan tätä loppupäiväni. Menenkö asumaan Anun kanssa taivaaseen taloon, jossa on kaikki mitä tarvitsen? Mihin on kadonnut Anu, hänen poikiensa tärkein päätöksentekijä, joka noudatti hänen kaikkia käskyjään? Hän sai vahingossa tulvan itselleen antamalla heille tämän hallinnan!" (2) Nintu jatkoi valittamista ja muut jumalat liittyivät häneen ja valittivat myös maansa puolesta. Epämiellyttävänä ja toistensa kanssa käpertyneenä Nintu kaipasi taas oluen makua ja muiden jumalien tavoin kärsi nälkää ja huulet tuskasivat janosta. Seitsemän päivää ja seitsemän yötä suuret Anunna-jumalat istuivat ryntääen yhteen, janoisina, peloissaan ja nälkäkipuina he odottivat myrskyä ulos. Kun seitsemäs päivä oli kulunut, maa hiljeni ja aurinko tuli esiin.
Kuultuaan hiljaisuuden Atrahasis poisti osan kentästä ja avasi pienen ikkunan sinetöidyn veneensä päällä, ja auringon kirkkaus paistoi sisään. Sitten hän otti korpin ja päästi sen pienen aukon läpi ja odotti. Se ei palannut. Hitaasti veneessä olleet tunsivat vesien väistyvän ja vene lakkasi liikkumasta asettuen varovasti lujalle maalle vuorten keskelle. Odotettuaan lisäliikettä ja saatuaan vakuuttuneeksi siitä, ettei niitä ollut, kuningas Atrahasis avasi sinetöidyn aluksensa pääoven ja päästi eläimet ja perheensä ulos. Turvallisesti kuivalla maalla he kaikki hengittivät syvään raitista ilmaa ja rentoutuivat nauttien auringon lämmöstä ihollaan. Kiitollisena herransa Enkin avusta, Atrahasis järjesti yhden karjan teurastuksen ja valmisti polttouhrin jumalalleen. Kypsennetyn lihan tuoksu täytti ilman ja jumalat vetivät siihen kuin kärpäset. (1)

Kun jumalat olivat syöneet kylläisensä, Nintu nousi ja puhutteli suuria Anunnu-jumalia ja syytti heitä katastrofista ja sanoi: "Mitä tahansa Anulle tulikaan suostumaan Enlilin tuhosuunnitelmaan ja suostumaan ihmiskunnan tuhoamiseen? (2) Millainen päätöksentekijä päättää ongelmatilanteen selvittämisen sijaan ratkaista sen tuhoamalla? Lastemme iloiset kasvot ovat nyt poissa ikuisesti."