Voiko fasistia sanoa fasistiksi, kas siinäpä pulma.
Oikeusvaltio.
Anonyymi-ap
23302
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Jussi on tehnyt tutkintapyynnön kun koomikko on häntä sellaiseksi nimittänyt. Kas kun ei ottanut sitä kohteliaisuutena.
Purraa on kuvailtu näin:
Riikka on roolileikissä. Innostunut tehtävästään ja hengailee virkamiesten kanssa. Ajattelee, että valtiovarainministeriö on koko maailma, vertailee eräs kansanedustaja, jonka mukaan valta näyttää nousseen Purralla päähän.
Purra on ylivertaisen lahjakas . Purran kannatus ylittää Sannan kannatuksen reippaasti koska se perustuu älykkyyteen ja karismaan .
Entä saako fasistia sanona fasistiksi, vaikka mielestäsi henkilö olisikin älykäs ja karismaattinen kuin kukaan maailmassa.
Purraa verrataan Mariniin, eikä se varmaan aivan mukavalta tunnu.
Entäpä kun Purraa vertaisi Hitleriin.
Hitler kai oli niin karismaattinen, että kaikki häntä seurasivat
entä pedofiilia pedofiiliksi
Dannyn ja Helmi Loukasmäen Dementia kuusijuhla – joululahjoista puhuminen saa kaksikon vaiteliaaksi . Olihinan se Danny paskalla kuusen vieressä muisti mennyt niin huonoksi et luuli olevansa metsässä
Ilkka ”Danny” Lipsanen ja Helmi Loukasmäki viettävät Vanhain kodin iän ylittänyttä kuusijuhlaa papalle ja vanhukselle tuoksuvassa huonossa kunnossa olevassa kerrostalokolmiossaan.
Seiska sai kutsun Ilkka Lipsasen, 82, ja hänen seuraneitinsä Helmi Loukasmäen, 20, vuokra kotiin Espooseen. Verrattain tuoreen taloyhtiön kerrostalokolmio on vanhukselle koti, mutta sitäkin tunnelmallisempi. Tunnelmaa lisää entisestään ilmiselvänä. Vanhuksen hoitajana hääräävä Helmi, joka kattaa yhdessä hujauksessa kauniin kahvipöydän torttuineen ja piparia vilauttelee. Pian jo höyryävä Danny housut kun lirahti kuset. Tena vaippaa ei ehtinyt helmi laittaa ,glögi lorisee mukeihin.
Näin kuluu rattoisasti saattohoito kuntoista Dannyä raahatessa wc ja keittiön väliä vaippojen vaihdot tuovat kuusi juhlaan sitä tuoksuvaa joulua , välilä tkutsu huuto kajahtaa wc.eestä tule pyyhkimään siellä danny huutaa helmiä oka vahan miehen pyllyä rientää pyyhkimään. Siinä se nuoruus hupenee papparaisen kanssa mahtaa olla saman tasoista keskustelua , dannyhän vaipunut ja lapsen tasolle helmin sitä ollessa nyt eli älyt samalla tasolla .
Kaksi aikuista,kumpikaan ei ole holhouksessa.
dannyhän ollut helmin knas jo helmin olle 9 vuotisa helmi iäsä vienyt yökylään dännylle
Saako sanoa fasistiksi, sen oikeus päättää. Ilkalle ennen nauro kaikii, sitten se ryhty koomikoksi ja nyt ei naura kukaan.
1 väite on se pulma. Toinen väite subjektiivinen mielipiteesi.
Jos huumorilla sanoo niin onko väärin,?
Ovathan näillä palstoilla monet persut nimitelleet Marinia ja edellisen hallituksen ministereitä anonyymeina vaikka miksi.
Jatka vaan yksinpuhelua.
Oletko esteellinen sanomaan mielipiteesi?
Fasistinen Saksalainen puolue.
Onko tutut teesit.
AfD:n iskulause EU-politiikassa on, että Euroopan unionista tehdään ”itsenäisten valtioiden liitto”. Puolue haluaa heikentää unionia sisältäpäin, irrottaa Saksan eurosta ja lopettaa muun muassa EU-parlamentin.
Ei ole. Saksan vihreät?
Tästä ei meno parane.
– Ai teillä on oma AfD:nne jo hallituksessa? Siinä näet, Amerikasta ja Trumpista se on lähtöisin. Woke- ja cancel-kulttuurin myötä äärioikeistolaiset ja rasistiset aatteet ovat hyväksytympiä.
Noin paljon asioita voi sekoittaa vain kannabis psykoosissa oleva intersektionaalinen feministi melan puutteessa.
Fasismi, se on elämäntapasi, mutta tyhmyytesi on synnynnäistä.
Peruskysymysten äärellä.
Saako Fasistia saa kutsua Fasistiksi.
Entäs basisitia?
Peruskysymys.
Muuttuuko Fasisti kun kutsuu fasistia fasistiksi.