Olen jonkun aikaa seurannut tätä keskustelua täällä ja tämä palsta koostuu toisten ihmisten haukkumisesta, arvostelusta ja katkerista sekä kyynisistä keskusteluista. Kaukana tervejärkisyydestä, joten tämä onkin mt-potilaiden ja alkkisten palsta. Kannattaisiko mennä vaikka töihin, kuin täällä vinkua katkerana ja haukkumassa muita kateellisena. Joskus voi myös ottaa peilin käteen. Se, että täällä muita haukutaan perse levällään päivät pitkät on säälittävää aikuisilta ihmisiltä! Hankkikaa elämä ja menkää ulos vaikka lumitöihin! Jos toisten elämä tai ulkonäkö niin paljon pakottaa teidän pientä päätä, niin kannattaa mennä itseensä ja miettiä hyvin pitkään, että mistä se johtuu. Joskus se vastaus löytyy peilistä.
Vastaukset 16
- Anonyymi
Jotkut luultavasti saavat ns. kiksejä sellaisesta. Tai ei ole parempaa sisältöä elämässä.
- Anonyymi
Voi olla myös sitä, että tuosta saa paremman mielen itselle, tai kuvitellaan, että se nostaa heitä ns. paremmalle jalustalle. Mutta todellisuudessa tuollainen vai lisää vihaa ja katkeruutta sekä pahaa oloa. En ainakaan itse saa siitä hyvää mieltä jos toisia haukkuisin, päinvastoin. Joten tuollaiset öykkärit voi jättää omaan arvoonsa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi olla myös sitä, että tuosta saa paremman mielen itselle, tai kuvitellaan, että se nostaa heitä ns. paremmalle jalustalle. Mutta todellisuudessa tuollainen vai lisää vihaa ja katkeruutta sekä pahaa oloa. En ainakaan itse saa siitä hyvää mieltä jos toisia haukkuisin, päinvastoin. Joten tuollaiset öykkärit voi jättää omaan arvoonsa.
Raahessa on paljon paskanpuhujia ja lestat pahimpia.jos ette tajua niin menkää seuroihin puhumaan paskaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raahessa on paljon paskanpuhujia ja lestat pahimpia.jos ette tajua niin menkää seuroihin puhumaan paskaa.
Ja hän jaksaa toistaa samaa mantraa oli keskustelun aihe mikä tahansa, Varma MT.
- Anonyymi
🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒
😍 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18172742V
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
- Anonyymi
Joskus ajattelin, että täältä Suomi24 saisi vaikka kavereita. Olen 10 vuotta sitten asunut toisaalla ja siellä sain kavereita juurikin tätä kautta, paikkakunta vain oli eri. Täällä vain sisäsiittoiset ihmiset pyörii omassa kuplassa toisia haukkumassa. Hoh hoijaa, next!
- Anonyymi
Tänne myös kokoontuu entiset koulukiusaajat.
- Anonyymi
Voitas kokoontua kiusatut ja kiusaajat pimeälle kujalle joku ilta , entisenä kiusattuna tulen mielellään paikalla. On mielessä jotain.
- Anonyymi
Tämäkin on perinteinen tämän aloittajan kommentti. Aina kun jotain itse sitten valittaa niin ensimmäisenä on tuo "menkää töihin" monilla valittajalla on työ ja siihenkin kyllästynyt. Nuo menkää töihin kommentit ovat myöskin yhtä säälittäviä, kuin nämä sinun mielestä säälittävät ihmiset. Jep, peliin katsotaan joka päivä. Ei se vastaus sieltäkään useasti löydy.
- Anonyymi
Raahelaiset harvoin jaksaa nähdä vaivaa työn tekemisen eteen, saati vastaanottamiseen. Kunhan yhteiskunta elättää. Koska raahelaisilla on ehtona, että töihin pitää päästä autolla ja oven eteen tietenkin sekä matkaa töihin saa olla max. 500 metriä.
- Anonyymi
Työ ei auta eikä pelasta MT-ongelmaisia. Suomessa ei MT-hoitoa osata eikä sitä edes saa, niin Suomi24 toimii terapia alustana tunteiden purkuun ja on paljon turvallisempaa meille kaikille kuin antaa kaikkien skitsofreenikoiden vapaasti kaduilla puukottaa toisiaan, kun jollakin on vaikka vääränlaiset kengät jalassa. Suomi24 on oikein hyvä haukkuma alusta ja monelle ainut paikka saada terapiamuotoisesti sosiaalista yhteenkuuluvuutta.
- Anonyymi
Voisiko olla mielenterveys ongelmia, jos olisi ainoa ihminen maan päällä? Ihminen keksinyt mt ongelmat itse.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voisiko olla mielenterveys ongelmia, jos olisi ainoa ihminen maan päällä? Ihminen keksinyt mt ongelmat itse.
Hyvä Pointti!! Tuskin olisi.
- Anonyymi
Tämä on vapaa keskustelupalsta!lopeta lukeminen jos ahdistaa.minusta kiva kun tulee mielipiteitä kaikenlaisista asioista.
- Anonyymi
Mitä kukkahattutäti? Ei kokemusta elämästä näköjään..
- Anonyymi
Vai olet seurannut.hyvä niin.seuraa johtajaa ja mene pyhänä kirkkoon.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 52950
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍106903Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust16818Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,4761- 71663
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.2622Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it185584- 56566
- 70546
Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista24520