Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Olen

runkkaamista hyvin nuoresta alkaen. Vaikka olenkin naimisissa ja on hyvä seksisuhde vaimon kanssa niin silti vaan pitää joskus leikkiä omalla pippelillä. Siitä on kehittynyt minulle oikein taiteen laji jota ilman en voi olla. Varaan siihen aikaa ja nautiskelen jopa useita tunteja kiihottamalla itseni aivan laukeamispisteeseen ja lopettamalla kiihotuksen juuri ennenkuin roiskahtaa. Olen myös hankkinut joitakin apuvälineitä eli tekovitun ja pumpattavan Barbaran, harvoin pelkällä kädellä teen mitään pikatempaisuja. Jokainen saa olla omaa mieltään asioista ja räkyttää että onpas sairasta, mutta kyllä siinä on nussimistaito kasvanut melkoiseksi eli naiselle osaa ja jaksaa tehdä hyvää niin paljon että hän on todella tyytyväinen. Lieneekö toisia jotka harrastavat samaa? Barbara kannattaa hankkia vähän parempitasoinen mielellään irrotettevalla vitulla se on helppo puhdistaa ja on paremmantuntuinen kuin pelkkä muoviputki. Mielikuvitus pitää myös osata kohottaa supertasolle sillä itsestä se on kiinni miten homma toimii. Minua kiihottaa valtavasti ajatus siitä että on se aikamoisen pervoa touhua kun aikamies huhkii hiki päässä sellaisen nukkerumiluksen kanssa vaikka saa oikeata vittua niin paljon kuin pystyy vastaanottamaan mutta silti on joskus pakko runkata sillä nukella tai tekovitulla. Olen runkannut sillä nukella ja tekovitulla mitä ihmeellisimmissä paikoissa, riisuuntunut alasti kiiman noustua riittävän korkealle, kiinnijäämisen pelko antaa lisäpotkua touhulle. Olisi se aikamoista jos käry kävisi. Tietenkin parhaat panot saa kotona kaikessa rauhassa kun voi ilman kiirettä leikkiä tietäen ettei kukaan tule, vaimo on töissä ja itse olen vapaapälvällä. Siinä meni äskenkin kolmisen tuntia Barbaran kanssa runkatessa, soitin vaimollekin ja kyselin mitä pitää kaupasta hakea, kyrpä oli koko ajan nuken sisällä ja nussin (runkkasin) koko puhelun ajan. Kyllä runkkaaminen on iiihaaanaaaa!!!!!
32698
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mistä tommosen nuken sais netis tilattuu?

Äänestä
  • Mene Mulle seksipuoteihin katselemaan. Ei niitä pidä ostaa kuin sikaa säkissä!

    Äänestä

mutta lukiessani tuota tekstiä sain mahtavan orgasmin..heh..enpä ole tällä tavalla ennen saanutkaan...eli siinä sulle vähän ylpeyden aihetta.:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


harrastanut kirjoitti:

runkkaamista hyvin nuoresta alkaen. Vaikka olenkin naimisissa ja on hyvä seksisuhde vaimon kanssa niin silti vaan pitää joskus leikkiä omalla pippelillä. Siitä on kehittynyt minulle oikein taiteen laji jota ilman en voi olla. Varaan siihen aikaa ja nautiskelen jopa useita tunteja kiihottamalla itseni aivan laukeamispisteeseen ja lopettamalla kiihotuksen juuri ennenkuin roiskahtaa. Olen myös hankkinut joitakin apuvälineitä eli tekovitun ja pumpattavan Barbaran, harvoin pelkällä kädellä teen mitään pikatempaisuja. Jokainen saa olla omaa mieltään asioista ja räkyttää että onpas sairasta, mutta kyllä siinä on nussimistaito kasvanut melkoiseksi eli naiselle osaa ja jaksaa tehdä hyvää niin paljon että hän on todella tyytyväinen. Lieneekö toisia jotka harrastavat samaa? Barbara kannattaa hankkia vähän parempitasoinen mielellään irrotettevalla vitulla se on helppo puhdistaa ja on paremmantuntuinen kuin pelkkä muoviputki. Mielikuvitus pitää myös osata kohottaa supertasolle sillä itsestä se on kiinni miten homma toimii. Minua kiihottaa valtavasti ajatus siitä että on se aikamoisen pervoa touhua kun aikamies huhkii hiki päässä sellaisen nukkerumiluksen kanssa vaikka saa oikeata vittua niin paljon kuin pystyy vastaanottamaan mutta silti on joskus pakko runkata sillä nukella tai tekovitulla. Olen runkannut sillä nukella ja tekovitulla mitä ihmeellisimmissä paikoissa, riisuuntunut alasti kiiman noustua riittävän korkealle, kiinnijäämisen pelko antaa lisäpotkua touhulle. Olisi se aikamoista jos käry kävisi. Tietenkin parhaat panot saa kotona kaikessa rauhassa kun voi ilman kiirettä leikkiä tietäen ettei kukaan tule, vaimo on töissä ja itse olen vapaapälvällä. Siinä meni äskenkin kolmisen tuntia Barbaran kanssa runkatessa, soitin vaimollekin ja kyselin mitä pitää kaupasta hakea, kyrpä oli koko ajan nuken sisällä ja nussin (runkkasin) koko puhelun ajan. Kyllä runkkaaminen on iiihaaanaaaa!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu