Pysäköintipomo

Kaivaa verta nenästään. Aika vaikea tyyppi näyttää olevan työnantajan näkökulmasta. Ei ole papinviran laupeudesta jälkeäkään. Kenkää tulee kohta ja aiheesta.
1071103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 107

Vanhimmat

Ei kuulu hyväveli kerhoon.
Pätevä muttei sopiva

Äänestä
  • Vaikea tietää totuutta pelkän median tietojen perusteella. Mutta tuskin kaikkein notkein politrukki Kummolakaan on?

    Äänestä

  • 😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

    ❤️ ­­­N­­y­m­f­­o­m­­a­­­a­­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18177240f

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Ei ole pärjännyt oikein missään hommassa. Stevariksi seuraavaksi niin pääsee purkamaan agressiivioitaan.
Tosin tuollainen lampunvarjostin laitetaan helposti solmuun.

Äänestä
  • Älä mee tietää ja olee liian varma. Vinkki.

    Äänestä

Kun Hurinki ei saanut vapaasti toteuttaa älyttömyyksiään työssään, yrittää hän nyt kostaa työnantajalle. Epäilen kuitenkin, että tulee jäämään hopealle työnantajaansa nähden. Työnantajan olisi pitänyt jo rekrytointivaiheessa huomata, että kaikki ei ole ihan kunnossa, kun hänen uraansa on tarkastellut.

Äänestä
  • Kun ihminen noudattaa lakia työssään, ja täyttää velvollisuutensa, niin voihan sitä sitten vaikka älyttömyyksien toteuttamiseksi kutsua.

    Äänestä

Hyvä sälli, lisää sakkoja kokoomuslaisille paskoille.

Äänestä

Laki määrittelee pysäköintiä. Kun toimii lain mukaan, niin se on OK.
Ehkä virkamieskunta saa tästedes toimia parhaan kykynsä mukaan laista piittaamatta.

Äänestä

Samainen henkilö arvostellut poliisin organisaatiota ja ukkelilla poliisin ja papin koulutus.Sais antaa lopputilin tuollaiselle huutelijalle.Kihahtanu homma nuppiin. Elikä suutari pysyköön lestissään.

Äänestä
  • Onko se väärin jos hoitaa työnsä oikein.

    Äänestä

  • Tampereella poliisin pysäköintitavat ovat niin kyseenalaisia, että oli aivan oikein puuttua niihin. Olen useampaan kertaan nähnyt, kuinka poliisit pysäköivät laittomasti kahville mennessään, vaikka laillisia paikkoja olisi aivan oven lähettyvillä. Tämäkin on tapa osoittaa, että säännöt eivät muka heitä koske.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Onko se väärin jos hoitaa työnsä oikein.

    Jos lakimies kirjoittaa, ett Hurinki on väärässä, niin kumpaa uskoa Hurinkia vai lakimiestä?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Jos lakimies kirjoittaa, ett Hurinki on väärässä, niin kumpaa uskoa Hurinkia vai lakimiestä?

    Hurinkia, tuomio kertoo syyllisyydestä tai syyttömyydestä. Ei lakimies kerro kuin oman mielipiteensä.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Tampereella poliisin pysäköintitavat ovat niin kyseenalaisia, että oli aivan oikein puuttua niihin. Olen useampaan kertaan nähnyt, kuinka poliisit pysäköivät laittomasti kahville mennessään, vaikka laillisia paikkoja olisi aivan oven lähettyvillä. Tämäkin on tapa osoittaa, että säännöt eivät muka heitä koske.

    Nii tän tapasta suutaria. K enkä ny puristelee

    Äänestä

Kyllä virkamieheltä voi odottaa omien aivojen käyttöä pysäköintivalvonnassa. Ei kaikki ole niin mustavalkoista lain soveltamisessa. kun pyöräilevät ituhipit luulee.
Hurinngista ei ole edes pysäköintimittareiden tyhjentäjäksi kun menee omat ja firman rahat sekaisin.

Äänestä
  • Miksi laki on?
    Virkamiehet ei ole soveltamassa lakia, varsinkaan oman mielensä mukaan. Suomi toimii demokratian säännöin.

    Äänestä

Suomessa on tyhmimmät virkamiehet mitä löytyy mää hoidan virkaa.Koiranvirka on ok.Pysyä asiassa jos pysäköinyt väärin niin virhemaksu.Älytön sitten taas tämä mukamas maastoon pysäköinti jos mahdollisimman sivuun jättää auton parkkiin ja säilyy kulkutilaa eikun virhemaksua vaan.

Äänestä

Virkamies laittaa aivot narikkaan töihin mennessään. Laki sallii soveltamista ja sellainen joka menee sakottamaan poliisia tai pelastuslaitoksen autoja ei ole sovelias virkaan. Tälläiselle suosittelen Särkänniemen possujunan käyttäjän työtä.

Äänestä
  • Noussu homma hattuun että hänellä on valtaa kun kyllä normaali virhemaksujen kirjoittaminen ok.

    Äänestä

  • Esimerkillä johtaminen nykyään pahasta Poliisillekkin jopa?

    Äänestä

Laki sallii, tai sitten ei.
Hurinki on soveltanut lakia kuten näkee oikeaksi.
Miksi siis valitat?
Eikö olisi helpompaa kirjata lakiin; Pysäköinti maastoon sallittu.

Äänestä

Toinen lski;Poliisi saa pysäköidä, mihin parhaaksi näkee.

Äänestä

Virkamiehen pitää toki noudattaa lakia mutta teillä kesät talvet polkupyörällä kitkuttavilla vihervassuilla on aivot jäätyneet että ette ymmärrä asioiden soveltamisesta enempää kuin sika pyöräilystä.

Äänestä
  • Soveltaminen on omavaltaista toimintaa. Se ei ole tasapuolista. Sinun on vain nieltävä kiukkusi.
    Pysäköinnin valvojako on vastuussa, kun tapahtuu onnettomuus sen takia kun hän on tulkinnut lakia.
    Eiköhän siinä vaiheessa oteta lakikirja esiin ja katsota mitä laki sanoo pysäköinnistä. Tulkitsija korvauksiin ja ehkä vankilatuomio.
    Tulkitsen sinun olevan tyhmä.

    Äänestä

  • Tietysti se on pyörällä kitkuttavien vihervassujen syytä, että sinä et osaa pysäköidä autoasi.

    Äänestä

Jatka pyörällä kitkuttamista. Se sopii aivottomallekin.

Äänestä

Millä tulkitset kun aivot on syväjäässä. Jatka pyöräilyä ja itujen syöntiä.

Äänestä
  • Nyt tiedämme tasosi tosiasioiden äärellä.

    Äänestä

  • Niinpä, ymmärrän nyt sinua.
    Olisit pitänyt pipan päässä.

    Jatkan kyllä pyöräilyä ja syöntiä.

    Äänestä

Olet todennäkösesti syönyt niin paljon että kelpaat vain mamuille.

Äänestä
  • Pipa unohru ja pakkanen ja vielä sait sakot

    Äänestä

Kaikki virassa olevat vastuuseen ettei mitään hyssyttelyä. Pysyköön suutari lestissään ni terkkuja treen pysäköinnin valvontaan. Törpöille virhemaksu tietenkin.

Äänestä
  • Taitaa olla niin että LAINKIRJAIN HUONO jos kerran lakianoudattaa niin mikäs siinä

    Äänestä

Toki tietenkin jos noudattaa lakia mitä siihen on kirjoitettu.Oikeus sitten voi taas olla eri juttu juu kaikki asiat vaan käräjille niin suomessa ei toimi mikään.

Äänestä

Bojot Kummolalle että nosti kissan pöydälle. Kummola on MIES vai mitä ämmät?

Äänestä
  • En ole kiinnostunut toisten genitaaleista. Jokaisen oma asia.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    En ole kiinnostunut toisten genitaaleista. Jokaisen oma asia.

    Sen huomaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Sen huomaa.

    Kiitos.

    Äänestä

Pysäköinti pomon lähtölaskenta on alkanut. Toivottavasti virkaan saadaan pätevä eikä vihervassu tyyliin poliittisesti sopiva.

Äänestä
  • Kuuluuko pätevyyteen ,ettei sakoteta persuja.

    Äänestä

Annetaan potkut kun hankkii rahaa kaupungin kassaan. Muualla potkitaan kun varastaa kassasta.

Äänestä
  • Niin kävi Huringille kun varasti työnantajaltaan reilun 40 000 euroa.

    Äänestä

Hankki rahaa kaupungin kassaan mutta millä keinoilla. Kyllä virkamiehenkin lasisilmässä voi olla inhimillinen katse.

Äänestä
  • Oletko kuullut virvirheestä. Nostan syytteen jos ei sakota persua.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Oletko kuullut virvirheestä. Nostan syytteen jos ei sakota persua.

    Kun virkamies on aiheuttanut vahingon tahallaan, on hänellä itsellään täysi korvausvastuu, jollei korvausta alenneta kohtuullistamissyistä.

    Äänestä

  • Millä keinoilla? Lakia noudattamalla. Se tuntuu joitain kiukuttavan.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Millä keinoilla? Lakia noudattamalla. Se tuntuu joitain kiukuttavan.

    Kaupungille aiheutunut mainehaitta ja sitä kautta aiheutunut tulojen menetys voidaan myös katsoa vahingoksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Kaupungille aiheutunut mainehaitta ja sitä kautta aiheutunut tulojen menetys voidaan myös katsoa vahingoksi.

    Siitä tosiaan aiheutuu julmetun suuri mainehaitta, kun pysäköinninvalvonta tekee työnsä lakeja noudattaen.

    Äänestä

Kyllä poliisien sakottaminen osoittaa täydellistä typeryyttä. Vihervassu?

Äänestä
  • Lakia voi muuttaa, niin toimi demokratia. Ei yksittäinen ihminen ole vastuussa väärinpysäköijistä.

    Äänestä

  • Päin vastoin. Poliisin pitäisi olla lain käytön ja tulkinnan ammattilainen, joten poliisin tehdessä rikkomuksia pitäisi soveltaa tuomioissa koventamisperusteita.

    Äänestä

Kuinka tyhmiä te vihervassut olette? Mitä tekemistä demokratialla on parkkipirkkojen kanssa? Jatkakaate ituhipit polkupyöräilyä ja muistakaa että aivojen sulatuksessa pätee samat säännöt kun joulukinkun sulatuksessa. Ei liian nopeesti. Tai ihan sama.

Äänestä
  • Miksi sinua harmittaa, kun jotkut ajaa pyörällä?

    Äänestä

Saa sakottaa jos siltä tuntuu.

Äänestä

Ei saa. Demokratia nääs.

Äänestä

Ensin pappi, sitten poliisi ja nyt pysäköinnintarkastaja. Ei varsinaisesti nousujohteinen ura...

Äänestä
  • Eikös se satamamestari saanu kenkää kun toimi omaehtoisesti, vaikka oli mies Kummolan mieleen

    Äänestä

Kummola vaikka on legenda ja urheilu ikoni tuskin päättää lattiatason työvoimasta.

Äänestä

Ainahan voi muuttaa nimensä ja hakea vaikka Heinäveden kirkkoherraksi. Hyvälle miehelle maksetaan varmaan palkkaennakkoakin.

Äänestä

Alkakaamme kaikki soveltamaan lakeja sekä säädöksia.
Ei jätetä virkamiehiä yksin.
Maantapa,se on demokratiaa.

Äänestä
  • Maailma ei ole mustavalkoinen. Kaikkia lakeja sovelletaan jo nyt. Se että voiko parkkipirkko kirjoittaa huomautuksen, sakon sijaan olisi, Jumalallista sosiaalidemokratiaa.

    Äänestä

Lopputili vaan tälle Huringille ja perusteluna huutelu.Suutari pysyköön lestissään.

Äänestä

On se hyvä että joku ravistelee virkanmiesten yli asemavaltaa,
todella komeeta.
Tapa tai tyyli on sitten eri asia, kuitenkin se että ylimielisten aina oikeassa olevien virkamiesten asioihin joku uskaltaa yleensä puuttua on todella hienoa.

Kuka kaupungin tai valtion virkamies on joskus myöntänyt virheensä?
Oikeuslaitos on aina heidän puolellaan vaikka tekisivät ihan mitä tahansa vääryyksiä.

"Ei korppi korpinsilmää noki"

Jos joku on eri mieltä, ei todellakaan tiedä oikeasta maailmasta mitään.

Äänestä
  • Sinä voit sitten luetella ne virheet, jotka Hurinki on työssään tehnyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Sinä voit sitten luetella ne virheet, jotka Hurinki on työssään tehnyt.

    Missä työssä tehdyt virheet,Heinäveden kirkkoherranako tehdyt?

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Sinä voit sitten luetella ne virheet, jotka Hurinki on työssään tehnyt.

    Minä voin luetella kolme pysäköintivirhemaksua, jotka toi on määrännyt. Toistaiseksi kaksi niistä on kumoutunut, ja kolmaskin saattaa kumoutua.
    Mutta jo tällä hetkellä minua kohtaan sen suorittama tuöpanos on mennyt oikein maksimissaan kolmekymmentä prosettisesti. Mielestäni ei riittävän hyvä työskentelyn onnistumisprosentti.

    Äänestä

Sakotusmielivallalle saadaan ehkä stoppi. Vanhat pirkot eläkkeelle että saadaan silmäniloa ja ammattitaitoa pysäköinninvalvontaan.

Äänestä

Soveltaminen, elikkä kävellään päivä ja kahvitellaan.
Sakko tänään punaisille autoille,huomenna sähköautoille.
Tulisiko tuosta mitään.
Helppo huudella, mutta työhön on annettu ohjeet.
Sakota väärinpysäköinnistä, laki, ohjeistus, ym. varmaan opetetaan.
Kuka saa antaa ohjeistuksen sakotuskäytännöistä.
Kummola ja kumppanit , onko teillä valta ohjeistaa virkamiehiä.
Jokumuu tuntuu käskyttävän,

Ehkä laki on vaikeaselkoinen pysäköijille, lisää opetusta eli paluu autokouluun.

Äänestä

Pysköintisäännöt on tosiaan epäselviä ja varsinkin talvella niiden soveltaminen on vaikeaa. Pysäköinti valvojat ei tätä ymmärrä. Sellaiset joilla ei ole omaan autoon varaa niin ei kannattaisi kommentoida. Menkään leipäjonoon köyhät,siellä ei sakoteta.

Äänestä
  • On se jatke näköjään munattomallekin. Koeta kestää.
    Niin kauan kun Suomessa on laki, niin sen mukaan toimitaan.
    Huringin esimies voisi tulla esiin ja kertoa sakotuskäytännöistä, joiden mukaan toimitaan.
    Tällöin hän ottaa vastuun alaisistaan ja korvausvastuun alaistensa lainvastaisista rikkeistä.
    Muutoin,siellä leipäjonossa on köyhät autoilijat enimmäkseen.

    Äänestä

  • Jos kerrot, mitä kaikkea et säännöissä osaa, niin me muut voidaan yrittää auttaa ja selittää ne sinulle.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Jos kerrot, mitä kaikkea et säännöissä osaa, niin me muut voidaan yrittää auttaa ja selittää ne sinulle.

    Kuin monta autoa voi pysäköidä omakotitalon pihalle lain mukaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Kuin monta autoa voi pysäköidä omakotitalon pihalle lain mukaan?

    Laki ei ota määrään kantaa numeerisen määritteen kautta. Mutta jos tuo on ainoa asia, jota et tiennyt, niin sitten sinulla ei pitäisi olla pysäköinnissä ongelmia.

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Laki ei ota määrään kantaa numeerisen määritteen kautta. Mutta jos tuo on ainoa asia, jota et tiennyt, niin sitten sinulla ei pitäisi olla pysäköinnissä ongelmia.

    Pientaloalueilla määräys yhdestä, nykyään yhä useammin kahdesta autopaikasta asuntoa kohden.
    Kun pysäköitynä on enemmän,voiko sakottaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00089 kirjoitti:

    Pientaloalueilla määräys yhdestä, nykyään yhä useammin kahdesta autopaikasta asuntoa kohden.
    Kun pysäköitynä on enemmän,voiko sakottaa?

    Riippuu siitä, mihin on pysäköity. Minne aiot pysäköidä?

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Riippuu siitä, mihin on pysäköity. Minne aiot pysäköidä?

    Omapiha. Kaavoitus,1 pysäköintipaikka.
    Olenko rikkonut määräyksiä kun 3 autoa pihassa .

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Laki ei ota määrään kantaa numeerisen määritteen kautta. Mutta jos tuo on ainoa asia, jota et tiennyt, niin sitten sinulla ei pitäisi olla pysäköinnissä ongelmia.

    Kerrostalon pysäköintipaikat. Kaavoituksessa määritelty 25 paikkaa. Taloyhtiö muuttaa säännöksiä lisäämällä 10 lisäpaikkaa pienentäen piha-aluetta. Onko kymmenen sakkopaikalla,entä kuka maksaisi sakot. Voiko kaupunki rangaista ja vaatia käytännön purkua. Helsingissä on todettu olevan 30 000_ 50 000 luvatonta pysäköintipaikkaa. Tampereella varmaan suhteeessa samoin.

    Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Omapiha. Kaavoitus,1 pysäköintipaikka.
    Olenko rikkonut määräyksiä kun 3 autoa pihassa .

    Tontin omistaja tai haltija tietenkin määrää, mihin tonttia käytetään, toki lain sallimissa rajoissa. Mistä olet tarkistanut, saatko pysäköidä kolme autoa pihaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Kerrostalon pysäköintipaikat. Kaavoituksessa määritelty 25 paikkaa. Taloyhtiö muuttaa säännöksiä lisäämällä 10 lisäpaikkaa pienentäen piha-aluetta. Onko kymmenen sakkopaikalla,entä kuka maksaisi sakot. Voiko kaupunki rangaista ja vaatia käytännön purkua. Helsingissä on todettu olevan 30 000_ 50 000 luvatonta pysäköintipaikkaa. Tampereella varmaan suhteeessa samoin.

    Mitä säännöksiä taloyhtiö muutti ja miten?

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Tontin omistaja tai haltija tietenkin määrää, mihin tonttia käytetään, toki lain sallimissa rajoissa. Mistä olet tarkistanut, saatko pysäköidä kolme autoa pihaan?

    Lähinnä otten huomioon paloturvallisuusmääräykset, tiedustelemamalla k.o virastoista. Kaavoitus ruli mieleen jälkikäteen, en siis tiedä voiko muuttaa kaavoitusta omatoimisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Mitä säännöksiä taloyhtiö muutti ja miten?

    Nuijankopsutus enemmistöllä ja 25 paikkaa lisää kaavamääräysten vastaisesti. Taloyhtiönkokous.
    Entä jos tekee valituksen asianmukaisia kanavia pitkin kaupungille. Saako nurmikon takaisin.

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Kerrostalon pysäköintipaikat. Kaavoituksessa määritelty 25 paikkaa. Taloyhtiö muuttaa säännöksiä lisäämällä 10 lisäpaikkaa pienentäen piha-aluetta. Onko kymmenen sakkopaikalla,entä kuka maksaisi sakot. Voiko kaupunki rangaista ja vaatia käytännön purkua. Helsingissä on todettu olevan 30 000_ 50 000 luvatonta pysäköintipaikkaa. Tampereella varmaan suhteeessa samoin.

    Luku on turhan suuri, viimetietojen mukaan vain 10 000 paikkaa. Sehän vie 100 000 neliöä rakennusmaata tai viheraluetta tai leikkipaikkoja t. Arvo varmaan kymmeniä miljoonia.
    Ilmaisia parkkipaikkoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    Nuijankopsutus enemmistöllä ja 25 paikkaa lisää kaavamääräysten vastaisesti. Taloyhtiönkokous.
    Entä jos tekee valituksen asianmukaisia kanavia pitkin kaupungille. Saako nurmikon takaisin.

    Aika erikoista, jos tuollainen on saatu toteutettua. En tiedä, miten kaupunki reagoi mahdolliseen valitukseen.

    Äänestä

Älä köyhä valita mene pelastusarmeijaan hakemaan puhtaat vaatteet ja sitten leipäjonoon. Joko muistit käydä sossussa tehvehtimässä oma ohjaajaa. Entä onko jalkapannassa patterit täynnä. Ei ole helppoo olla köyhä polkupyörällä kitkuttaja. Se kitinä tarttuu omaan sisäiseen ääneen.

Äänestä
  • Rauhoitu, vedä syvään henkeä.
    Ei asia muutu kiukuttelemalla.

    Äänestä

Kyllä muuttuu jos menet töihin. Sossulässy turha ihminen.

Äänestä
  • Itkupotkuraivarit naurattaa suunnattomasti.
    Ei sakon takia kannattais itseensä häpäistä.
    Pikkurahan takia
    Sen takiako autoilijat on leipäjonossa,köyhiä kun elättävät autoa.
    Tyhmät.

    Äänestä

Refloissa vihernarkkia sitten naurattaa vähemmän. Tosin vasureitten puoluekokouksia kun katsoo niin näyttää siltä että kaikki on vetänyt jotain ryyniä. Esijuojana Paavo naks naks Arhinmäki.
Väkivaltasiakin vielä,kekkulit....

Äänestä
  • Mees leipäjonoon, mutta Venäjälle.
    Ryyniä tai jotain muuta, sinähän tiedät kuviot hyvin.
    Ei ollut,mutta hauskaa oli kunnon ihmisten kanssa.

    Äänestä

Ihmisissä jotka ihannoivat kommunismia on jotain todella pahasti vialla.

Äänestä
  • Jeo,mutta illa putinin sylikoirana,persputtaajat se on maanpetos. Persut pettää aina

    Äänestä

Jos osaat lukea vihervassari niin tutkippa kuinka paljon ihailemasi Stalin tappoi kansalaisiaan. Miten kukaan normaali ihminen voisi ihannoida kommunismia.

Äänestä
  • Jep,tappoi venäläisiä,persut tappaa Suomalaisia.

    Äänestä

Opettele raukka lukemaan ja sitten ymmärtämään teksti. Se on vaikeeta jos on ikänsä pyörinyt huumeissa vihervassari piireissä missä asioita ei vaan ymmärretä.

Äänestä
  • Tuota,kerro lisää,kokemuksesi on kiinnostavaa. Koska oäätit lopettas käytön,vai lopetitko. Entä onko persuus isäsioerintöä. Onko putin kova kasvattaja.

    Äänestä

Onko pietarin käännöskone taas epäkunnossa. Toimii kun venäläinen perseensuristin.

Äänestä
  • Kuten todettu, sinulla on sisäpiirin tietoa. Persunruskee on värisi.

    Äänestä

Sinähän tätä pers anaali fantasiaa suollat. Olet tainnut synyä sen kautta.

Äänestä
  • Olen kannaksen toiselta puolen, en sinun reviiriltäsi.

    Äänestä

Sinulla lienee ainut kova paikka arpeutuneella kannaksella. Pää on pehmee.

Äänestä
  • Sehän sinua kiinnostaa, mutta et sinä peräkammarissa voi kuin netittää.

    Äänestä

Sakotus on tapa muistuttaa säännöistä.

Äänestä

Mielivaltainen sakotus on virkamiehen Viagra.

Äänestä
  • Hyvin ja oikein tehdystä työstä pitääkin tulla hyvä mieli.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kaivaa verta nenästään. Aika vaikea tyyppi näyttää olevan työnantajan näkökulmasta. Ei ole papinviran laupeudesta jälkeäkään. Kenkää tulee kohta ja aiheesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu