Ainakin kiväärien piippuja on koottavina versioina. Osien liitokset voi toteuttaa monilla tavoilla: ruuvattavat, pultit ja mutterit renkaissa ( kuin osa putkista kemian tehtaassa ) tai jotain uutta.
Koottava kranaatinheittimen putki ja muut osat on helpompi kuljettaa vaikka hankalan kivikon yli jyrkänteen lähelle tai kerrostalon ylimpään kerrokseen joka on saanut osuman ja katto on auki.
Liitokset toimii myös jäähdytyslaippoina jotka vähentää ylikuumentumista ja lämpökamerassa näkymistä. Päälle voi kaataa vettä tai lunta.
Piipun osia 2, 3 tai 4 + äänenvaimennin. Ja muut osat.
Konetykki voi olla samaa kaliberia kuin mitä on bradleyssa tai BMP:ssa. Kauko-ohjattava datakaapelilla, samalla tavalla kuin Ukrainan Stugna-p-ohjuksen alusta. Pitää kantaa vettä tai hiekkaa rekyylinvaimennusta varten.
Liitoksien ruuvit voi olla pienillä sähkömoottoreilla pyöriviä.
Suusta ladattava kranaatinheitin on väärin. Väsyneet ja huonokuntoiset amatöörit jättää sormet tielle tai alkaa lataamaan uutta ammusta liian äkkiä. Takaa ladattava voi toimia osittain sähkömoottoreilla. Ammuksen lataukseen on monia erilaisia mekanismeja. Yksi mahdollisuus on "yksikammioinen revolveri" jossa kammio liukuu suoraan. Äänenvaimenninkin on helpompi liittää.
Koottava raskas KrH tai konetykki?
8
339
Vastaukset
- Anonyymi
Miksi viedä raskas ase vaikeaan paikkaan, ammushuoltokin sinne on yhtä vaikeaa ? Koottavan hyödyt ovat pienemmät kuin haitat.
120 mm kranaatinheitin painaa perävaunualustalla noin 500 kg, se tulee jo citymaasturinkin perässä aika pitkälle metsäautotietä.- Anonyymi
Isomman puoleinen kopterilennokki - joka on kuitenkin kannettava - voi nostaa KrH:n osia tai kuljettaa niitä suon yli tai saareen saaressa (monen rannan yli ilman veneiden kantamista).
- Anonyymi
Sanottakoon vaikka että raskaan KrH sijainti ei ole niin metrin tai kilometrinkään tarkkaa. Murkulan lähestymiskulma on varsin riippumaton ampumasuunnasta ja etäisyydestä.
- Anonyymi
Ja sitten haitat.
Raskaan kranaatinheitin kertoo vastatykistötutkalle aika helposti sijaintinsa muutaman metrin tarkkuudella. Tuliasemasta poistuminen taitaisi koottavalla heittimellä olla tappavan hidasta.
Koottavuudesta ei ole mitään iloa, mikäli heitintä ei haluta sijoittaa paikkaan johon sitä ei saa kokonaisena kärrättyä, mutta samalla se tarkoittaisi sitä, että myös kranaatit pitäsi kuskata käsin samaan paikkaan ja äkkilähdössä pois sieltä...tappavan hidasta.- Anonyymi
Se hankala paikka voi olla luonnollinen tai keinotekoinen suoja-asema. Suomen luonnossa on mitä kummallisimpia koloja, joita voi vielä täydentää hiekkasäkeillä, kivillä ja metritavara-kevlarilla.
Tai suoja hesco-palojen tai betonin keskellä. Talojen rauniotkin voi toimia.
Paras paeta KrH:n luota vastaiskun uhatessa. Herkimmät osat mukaan ja kevlar-peitto KrH:n päälle. Mahdolliset sirpaleesta osuman saaneet osat menee vaihtoon ja ne voi ehkä korjata takalinjalla.
Vastatykistötutka ei ole niin tarkka kun on elektronista häirintää. Ja on AGM-88 HARM yms. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se hankala paikka voi olla luonnollinen tai keinotekoinen suoja-asema. Suomen luonnossa on mitä kummallisimpia koloja, joita voi vielä täydentää hiekkasäkeillä, kivillä ja metritavara-kevlarilla.
Tai suoja hesco-palojen tai betonin keskellä. Talojen rauniotkin voi toimia.
Paras paeta KrH:n luota vastaiskun uhatessa. Herkimmät osat mukaan ja kevlar-peitto KrH:n päälle. Mahdolliset sirpaleesta osuman saaneet osat menee vaihtoon ja ne voi ehkä korjata takalinjalla.
Vastatykistötutka ei ole niin tarkka kun on elektronista häirintää. Ja on AGM-88 HARM yms.Kuitenkin homma oikeasti toimii niin, että tuliasemasta toiseen siirrytään heti sen jälkeen kun on ammuttu ryöppy vihollisen niskaan. Ja seuraava ryöppy seuraavasta tuliasemasta tai siirtymisen aikana lisää viereisen tulijoukkueen asemasta.
Eikä siis siitä samasta vanhasta pölyn laskeuduttua ja sirpalevahinkojen tutkimisen jälkeen ja pahimmassa tapauksessa kevlar-silpun laskeuduttua todetaan, että ammusvaraston räjähdettyä paikalla ei ole enää mitään tunnistettavaa heittimen osaa. Hankalassa paikassa oleva heitin on kuitenkin tehokas vain mikäli sen ammusvarasto on siinä vieressä.
Vetämällä siirrettäväss heittimessä ammusvarasto on myös siinä vierellä (sitä yhtä ryöppyä varten) mutta suurin osa autossa valmiina siirtymään seuraavaan tuliasemaan, jossa ammusauto pääsee ajamaan tuliasemaan tarjoilemaan seuraavat ammukset muutaman metrin kantomatkan päähän. Esivalmisteltuja tuliasemia löytyy lähimaastosta aina ja heittimet ovat taas kohta tulivalmiina.
Oikeastaan ainoa tilanne jossa heittimiä ei lähdetä roudaamaan seuraavaan tuliasemaan on se, kun ne ovat jonkun kohteen suojana, kohteen sisällä, mutta siinä hommassa on jo kusiset paikat jos niitä aseita joudutaan käyttämään.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166010Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324107- 823362
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182996Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522064Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431817- 1431795
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569