Kaaoksen aika, joka vaikuttaa meihinkin mm lakot nyt sieltä lähtöisin, vaikkei niin heti huomata yhtäläisyyksiä. Venäjä käyttää hyväkseen jokaisen mahdollisuuden kylvääkseen eripuraa lännessä. Länsi on Venäjän näkökulmasta keskeinen este sen suurvalta-aseman vahvistamiselle ja etupiirin palauttamiselle.
– Venäjä on luonut konflikteja ja jäätyneitä konflikteja, joita se pystyy säätelemään, ja sitä kautta pitämään yllä vaikutusvaltaansa. Venäjä on taitava lietsomaan jännitteitä, joita on jo ennestään olemassa
Miksi maailmassa käydään nyt kahta raakaa ja merkittävää sotaa.
Venäjä on kansainvälisten konfliktien katalysaattori. Näin totesi Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi Hamasin hyökkäyksen jälkeen.
Venäjän toiminta riidankylväjänä näyttääkin korostuvan yhä enemmän. Maalla on näppinsä pelissä monissa konflikteissa, ja Suomikin on saanut osansa riidan haastamisesta tuoreeltaan.
Kuten Venäjälle myös Iranille epäjärjestys on mieluisampi vaihtoehto.
Venäjä ei ole osallisena konfliktissa, mutta se on valinnut selkeästi puolensa, terroristijärjestö Hamasin. Venäjä myös tekee läheistä yhteistyötä Hamasin tukijan Iranin kanssa.
– Venäjän valinta on täysin laskelmoitua. Sillä se saa luotua lisää kaaosta länteen. Meilläkin vasemmisto ja vihreät näyttää olevan Venäjän leirissä Hamasia tukemassa. Jännä "sattuma" kun AKT laittoi poikki Ukrainaan menevän aselähetyksen lakollaan. Toki sanoo ettei "sen takia" vasemsmitolasilla on eri käsitykset näistä sodista, heille Israel paha terroristit Hamas hyvä ja auttamisen väärti, että saavat aseita lisää.
Lakot meillä ei ole sattumaa juuri nyt, kaikki heijastaa Putiniin. He on kieroja, aina olleet lakoillaan jo Neuvostoliitosta alkaen.
Venäjän toiminta riidankylväjänä näyttääkin korostuvan
25
289
Vastaukset
- Anonyymi
Venäjä tekee kaikkensa aiheuttaakseen läntiselle demokratialle mahdollisimman paljon haittoja.
Höpö höpö taas. Ay liike joutui tukevasti sosialidemokraattien käsiin sodan jälkeen.Eikä.Neuvistoliutto saarislaisiakaan pahemmin komentanut.
- Anonyymi
Humaanioikeisto kirjoitti:
Höpö höpö taas. Ay liike joutui tukevasti sosialidemokraattien käsiin sodan jälkeen.Eikä.Neuvistoliutto saarislaisiakaan pahemmin komentanut.
NL lähetystö kehoitti lakkoileen; faktaa. Kun heille ei ollut mieluinen hallitus, jotta toverit saisi halltuksen kaadettua. Nyt menossa tovereilla sama yritys.
Tämä itsesi rakentama satu, että äärioikeistolainen despootti Putin olisi vasemmiston kaveri, on pelkkää shaivaa ja syvältä.
Pohjoismainen hyvinvointi, läntinen naapuri veturinaan, on rakentunut sosdem arvoille. Se on oikeusvaltioiden kulmakivi.Humaanioikeisto kirjoitti:
Höpö höpö taas. Ay liike joutui tukevasti sosialidemokraattien käsiin sodan jälkeen.Eikä.Neuvistoliutto saarislaisiakaan pahemmin komentanut.
Näinhän siinä suurin piirtein kävi.
Environment kirjoitti:
Tämä itsesi rakentama satu, että äärioikeistolainen despootti Putin olisi vasemmiston kaveri, on pelkkää shaivaa ja syvältä.
Pohjoismainen hyvinvointi, läntinen naapuri veturinaan, on rakentunut sosdem arvoille. Se on oikeusvaltioiden kulmakivi.Myös NATO on nimenomaan Euroopan sosialidemokraattien luomus
Ihan toiseen asiaan näin Jouluna. Miksi luterilaisuus on niin ankara uskonto? Joulukirkkoonkin ennen pakotettiin seitsemältä aamulla päivänä jolloin olisi saanut levätä?
Katolilaisuus viehättää sen käytännönläheinen moraalin ja anteeksisaamusen suhteen.Environment kirjoitti:
Näinhän siinä suurin piirtein kävi.
Itse asiassa Saarinen ainoana puoluejohtajana tuomitsi Tšekkoslovakian miehityksen.
Saarinen oli isänmaallinen mies Ässä Rykmentin kersantti jonka ansiosta nämä pankkoupseerit saavat vapaassa maassa puhua puuta heinää.Anonyymi kirjoitti:
NL lähetystö kehoitti lakkoileen; faktaa. Kun heille ei ollut mieluinen hallitus, jotta toverit saisi halltuksen kaadettua. Nyt menossa tovereilla sama yritys.
Kuinka pahasti minun ja Martin pitää sinut jauhottaa että uskot?
- Anonyymi
Humaanioikeisto kirjoitti:
Höpö höpö taas. Ay liike joutui tukevasti sosialidemokraattien käsiin sodan jälkeen.Eikä.Neuvistoliutto saarislaisiakaan pahemmin komentanut.
Riippui ammattiliitosta. Pieni osa oli kommunistien käsissä.
- Anonyymi
Salaliittoteorioille on ihan oma palstansa. Putler käyttää muuten hyväksi ihan kaikenlaisia ryhmiä ja ryhmittymiä lännessä, jos ne vain jotenkin ovat hyödyksi venäjän kannalta.
- Anonyymi
Jouluaattonakin persutrolli jatkaa samaa valehtelua ja paskanheittoa, joka ei mitenkään liity palstan aiheeseen.
Kannattaa katsoa Unkaria, joka on EU-maista putlerin verisissä hyppösissä. Ei siellä ole lakkoiltu sen saavuttamiseksi. putler on ostanut laitaoikeistolaisen orbanin ja tämän puolueen omalle puolelleen halvalla energialla. Meillä Suomessakin voisi olla suurempaa Venäjä-mielistä mölyä, jos olisimme yhtä Venäjä-riippuvainen energiasta kuin Unkari ja Slovakia. Ennen Venäjän aloittamaa hyökkäystä monet persutkin perustelivat Venäjä-suhteiden tärkeyttä kaupaillisten etujen vuoksi. Persut kuuluivat EUssa Venäjä-mieliseen äärioikeistolaiseen ryhmään, jonka tavoitteena on ollut EUn hajottaminen. Eli sama tavoite, joka on yksi putlerin päätavoitteista. Tällaiset viidennen kolonnan joukot ovat pelanneet suoraan putlerin pussiin.
Kun siis etsit maanosamme Venäjä-mielisiä, niin katse laitaoikeaan eikä lakkoihin.Siinäpä oleellinen palstan parhaalta asiakirjoittajalta. Palstamajuri on itse Putinin asialla ja yrittää hämätä kommunistihöpinöillään.
- Anonyymi
Humaanioikeisto kirjoitti:
Siinäpä oleellinen palstan parhaalta asiakirjoittajalta. Palstamajuri on itse Putinin asialla ja yrittää hämätä kommunistihöpinöillään.
Sapeli Simosen tuomitsemme. Sossu ja mpp.
Anonyymi kirjoitti:
Sapeli Simosen tuomitsemme. Sossu ja mpp.
Älä yritä Majuri. Sapeli olisi sinut tuntenut.
- Anonyymi
Aloittajan kanssa samoilla linjoilla. Se on vain sääli että näitä venäjällä hyödyllisiä idiootteja vihervasemmistolaisia ääriliikkeitä aina löytyy.
- Anonyymi
Riidankylväminen ja valheellisten tietojen levittäminen on yksi venäjän perustoimintatavoista.
- Anonyymi
Kuin ay-liikkeenkin. Jossa johtajat kylpee rahoissa kuin Putin.
- Anonyymi
300 000 € vuodessa jollekin trukkikuskille joka ay-johtajana.
Kätilö Rytkönen 190 000 e vuosipalkka.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude25715251Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy12510176Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1089391Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump237119Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1826567Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1766248Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri335622Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole474816Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys281962IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti1511717