Hurja-Arska Hua Hinista on ottanut jouluna asiakseen ja tehtäväkseen neuvoa miten lapsia kasvatetaan, missä ja mitä kieliä lapsille tulee "leikin ohella" opettaa ja kuinka kinkkua valvotaan. Ristiriitaista on että samainen Raaka-Arska neuvoo lasten isiä "pelottelemaan lapsiaan ja olemaan niin vähän tekemisissä kuin mahdollista." Missä välissä ne sitten ne kielet oppii kun isä murisee piilossa vihaisesti?
Taaskaan kellään kuulema ei ole pankkikortteja, vaan ne ovat poistuneet ja luottokorttien käyttäjät ovat köyhiä lainanottajia, jotka maksavat kovan hinnan korteistaan. Samalla Hurja-Arska neuvoo finanssiasioissa ja kertoo luottokuntien maksuista kauppiaalle. Luottokorttien etuja ei tietenkään tiedä, jos ei sellaista ole ja ne ovat muuttuneet viime vuosien aikana kilpailun ja kaupallisten kontaktien vuoksi paljon.
Kampanjat tulee siitä kun luotottaja on mukana vaikkapa autovuokraamon tai lentoyhtiön toiminnoissa tai rahoituksissa. He hyötyvät niistä kampanjoista kaikki.
Minulla on matkassa kaksi pankkikorttia, yksi visakortti ja yksi masterkortti. Visakortti ei ole pankkikortti, vaan luottokortti. Lisäksi on pankkien tunnukset sähköposteissani jemmassa. Käteistä toin maahan lisäksi käteisvarasumman kymppitonnin, jota ei tarvitse rajalla ilmoittaa. Vertailun vuoksi parhaat kurssit olleet Pattayalla eurolle nyt 38,20, kun taas OP:n pankkikortilla nostaessa kurssi on ollut 35,2 paikkeilla plus nostokulut.
Säästän siis noin 35000 THB, kun käytän sen kymppitonnin euroja ensin ennenkuin kosken kortteihin. Tein testin nostamalla kymppitonnin pateja seinästä.
Samainen Hurja väitti että Pattayalle on turhaa haaveilla ennen vuotta 2025 tai 2026. Tässä noin tunnin vanha videopätkä Dongtan beachin alusta https://aijaa.com/o6JhDL
Rantatuolit on täynnä tuosta seuraavat neljä kilometriä eteenpäin ja yhtään parkkipaikkaa ei ollut vapaana. Pattaya on turvoksissa eikä autoilu ole hyvä ratkaisu ruuhka-aikoihin. Siksipä vuokraan huomenna vespan ja palautan auton, kun uuteenvuoteen asti pyöritään Pattayalla, sitten lähtee taas retkiä muualle. Lomaa jäljellä 10 viikkoa. Ai niin, auto on maksettu luottokortilla, oli hyvä tarjous ja myös vakuutuksesta sai sillä alennusta. Uusi auto. Ainoa ikävä piirre uusissa autoissa on huumaava uuden muovin ja nahan haju.
Sairaspohkeinen mies
Taaskaan kellään kuulema ei ole pankkikortteja, vaan ne ovat poistuneet ja luottokorttien käyttäjät ovat köyhiä lainanottajia, jotka maksavat kovan hinnan korteistaan. Samalla Hurja-Arska neuvoo finanssiasioissa ja kertoo luottokuntien maksuista kauppiaalle. Luottokorttien etuja ei tietenkään tiedä, jos ei sellaista ole ja ne ovat muuttuneet viime vuosien aikana kilpailun ja kaupallisten kontaktien vuoksi paljon.
Kampanjat tulee siitä kun luotottaja on mukana vaikkapa autovuokraamon tai lentoyhtiön toiminnoissa tai rahoituksissa. He hyötyvät niistä kampanjoista kaikki.
Minulla on matkassa kaksi pankkikorttia, yksi visakortti ja yksi masterkortti. Visakortti ei ole pankkikortti, vaan luottokortti. Lisäksi on pankkien tunnukset sähköposteissani jemmassa. Käteistä toin maahan lisäksi käteisvarasumman kymppitonnin, jota ei tarvitse rajalla ilmoittaa. Vertailun vuoksi parhaat kurssit olleet Pattayalla eurolle nyt 38,20, kun taas OP:n pankkikortilla nostaessa kurssi on ollut 35,2 paikkeilla plus nostokulut.
Säästän siis noin 35000 THB, kun käytän sen kymppitonnin euroja ensin ennenkuin kosken kortteihin. Tein testin nostamalla kymppitonnin pateja seinästä.
Samainen Hurja väitti että Pattayalle on turhaa haaveilla ennen vuotta 2025 tai 2026. Tässä noin tunnin vanha videopätkä Dongtan beachin alusta https://aijaa.com/o6JhDL
Rantatuolit on täynnä tuosta seuraavat neljä kilometriä eteenpäin ja yhtään parkkipaikkaa ei ollut vapaana. Pattaya on turvoksissa eikä autoilu ole hyvä ratkaisu ruuhka-aikoihin. Siksipä vuokraan huomenna vespan ja palautan auton, kun uuteenvuoteen asti pyöritään Pattayalla, sitten lähtee taas retkiä muualle. Lomaa jäljellä 10 viikkoa. Ai niin, auto on maksettu luottokortilla, oli hyvä tarjous ja myös vakuutuksesta sai sillä alennusta. Uusi auto. Ainoa ikävä piirre uusissa autoissa on huumaava uuden muovin ja nahan haju.
Sairaspohkeinen mies
Vastaukset 30
Vanhimmat
Näin juuri kerroin, avaa wise saat parhaan kurssin eikä tarvitse roudata pennosia mihinkään, kuten sanoin kortin kulut maksaa aina asiakas, ei ne mitään sosiaalitoimistoja ole, otan osaa...
Maksat hupiukko kaikesta täyden hinnan pankkikortillasi, kun luottokortit saa kaikki edut.
Köyhät käteismiehet maksaa ne kulut sillä varakkaammat käyttää hyödyt ja saa bonukset. Kokeilepas saada ilman luottotietoja matkavakuutus halvalla. Et saa. Maksat yli satasen kuukaudessa tällä hetkellä. Mutta kun on luotot kunnossa, saan matkavakuutuksen kytkettynä kotivakuutukseen hintaan 75 euroa vuodessa ja kun maksan vakuutukset luottokortilla, saan reilusti bonusta siitäkin.
Wisella on jokaisesta siirrosta peruskulu. En luota heidän kurssilupauksiin, paikanpäältä saa aina parhaan kurssin käteisellä ilman kuluja. Lisäksi pitäisi olla paikallinen pankki josta nostaa. Seinästä nostamisessa on jokaisessa nostossa kiinteä kulu. Kunnon majoituksissa on aina kassakaapit joissa raha on tallessa.
Parempi avata thai tili ja siirrellä sinne remitlyllä tai wisellä. Ei tarvi leikkiä millään korteilla.
Kurssi on helppo tarkastaa siirtämällä kerran, olen käyttänyt sitä vuosia, toimii hyvin ja on nopea, rahat tulee yleensä heti tilille, siis wise., siirrän noin 28.000 euroa kolme kuukautta ennenkuin pitää hakea jatkot.
Ahaa Wisella siis on kiinteä kurssi vuodesta toiseen? Mielenkiintoinen konsepti, kun sivuillaan luvataan sen olevan päivän keskikurssi. 28 tonnia siirtelet siis kerralla aina, mutta sinullahan on rahat jatkuvasti loppu että mistä sinne tilillesi on jäänyt sitten se 28 tonnia?
Alkoi satuilun aika taas.
Enkä ymmärrä miksi minun pitäisi edes harkita jotain luottokorttia, minulla on visa, millä voin maksaa lentoliput ja polttoaineet, atm saan tonnin seteleitä mitä tarvitsen, en tarvitse lainaa mihinkään, ei ole eikä tule velkoja, opettelin kyllä kasikornin mobiilisovelluksella maksamisen, mutta sitäkään en tarvitse montaakaan kertaa kuukaudessa, sähköt javedet maksan seiskaan, vakuutukset meklarille, vuoden kerrallaan,
Ei minulla ole rahat olleet koskaan loppu, ei ikinä, hallitsen erittäin hyvin talouteni, olen aina hallinnut. kuten sanoin siirrän kerran vuodessa tänne tarvittavan summan ja muutaman tonnin ylimääräistä, varmuuden varalle. wise käyttää virallista kurssia, se löytyy monesta paikasta, koskaan en ole ennen tätä vuotta tarvinnut lisää rahaa, ettei tuo 28 tonnia ole riittänyt... loka- marraskuussa.. tarvitsin lisää rahaa...
Hallitset joo ja siksi lähdet hakemaan itsellesi ja vaimollesi Suomesta sairaalahoitoja ja suunnittelet että saatte molemmat vielä vammaistukea ja asumistukea siihen päälle.
Olet kaikkien aikojen bisnesmies, se täytyy myöntää.
Koeta nyt tajuta että monet ylemmän keskiluokan kotitaloudet kuluttaa 70 000-100 000 euroa vuodessa kaikenlaiseen elämään ja luottokortit tarjoaa siinä kulutusluokassa tuhansien eurojen edut, jossa ei tunnu missään 85 euron vuosikulut.
Ei tarvi mitään muuta kuin maksaa sopimusyhtiön lomalennot luotolla neljältä hengeltä, niin olet tienannut 300 euroa. Kun sinä maksat sen pankkikortilla tai pankkitililtä suoraan, maksat siitä 300 euroa enemmän kuin minä.
Oletko sinä lapsi rakas noin tyhmä, jos käytät kortilla vuodessa 100.000 euroa, paljonko siitä kertyy provisioita korttiyhtiölle, maksat vielä vuosimaksua, jos vaikka korttiyhtiö on kerännyt korttisi käytöstä 3% provision mistä luulet että paljonko siitä korttiyhtiö palauttaa sinulle, etkä sinä lennoista mitään tienaa voit saada korkeintaa 1% hyvityksen... kortinkäytöstäsi, tietyllä ajanjakoslla... ei kortti yhtiö mikään fatta ole.
Hyvää iltaa!
Väitätkö siis Saarisukkula että jos maksan luottokortilla vaikkapa 3500 euron Finnairin visiitin Suomeen, kuten elokuussa tein, niin se maksaisi minulle kolme prosenttia ylimääräistä eli 105 euroa enemmän verrattuna pankkikorttiin?
Ehei. Se maksaa minulle ostohetkellä tasan sen 3500 euroa eikä yhtään enempää kuin sinullakaan. Mutta saan maksutavallani rahan arvoista etua sekä lentopisteitä ja vielä bonuspisteet päälle suuresta kulutuksesta yhden kuukauden aikana.
En nyt jaksa ihan tarkkaan alkaa laskea, mutta jos otetaan huomioon että olen tienannut kolmanneksen seuraavaan bisnekseen oikeuttavasta pistemäärästä ja kortin pisteet ja bonukset siihen päälle, olen tienannut ostoksellani lähemmäs tonnin.
Käteisellä maksaja on tienannut vain Finnairin pisteet, jos on jäsen. Sinä et ole sitäkään. Seuraavilla lennolla nousen takaisin kultajäseneksi, jos lennän syyskuuhun mennessä pari kertaa. Taas tulee lisää pointseja ja etuja.
Taitaa olla nuo kaikki luottokorttini hintaluokkaa 90 euroa kuussa. Yhdellä ainoalla lennolla vuodessa jään voitolle enemmän kuin mitä ne maksaa yhteensä, koska korkoa en maksa.
Sivuhuomautuksena kerron sinulle että olen saanut pelkästään K-Plussaa tänä vuonna oman projektini materiaalihankintojen tiimoilta jotakin 3000 euroa, kun K-ketju toimii pienhankintojeni lisäksi tukkurinani.
Ei mikään kummoinen summa, mutta sinulle olisi.
2010
Kuten sanoin korttiyhtiöt eivät ole sosiaalitoimistoja, he eivät voi antaa mitään alennuksia jos et ole katetta yhtiölle aikaisemmin tuottanut, niin finnair ja kesko eivät ole korttiyhtiöitä, toki heiltä saat bonuksia, mutta siinäkin on rajana omat ostoksesi, ei ne keskon pingispallot thaivaasta kenellekään putoa, kaikki bonukset ja sen kaltaiset on sisällytetty palvelun hintoihin, kuten sanoin ilmaisia lounaita ei ole, ei ole myöskään bonuksia joka ovat syntyneet ilmasta, vaan sinä maksat ne ihan itse, oletko sinä hieman tyhmä, osakaslaina mies, eihän sinulla lapsirukkalla ole edes peruskäsitykset hanskassa...
En tietenkään väitä, mutta väitän että maksamassasi 3500 on sisälle piilotettu palkkio 3% lipun hintaan, kun maksat tämän lentolipun, siitä tuloutuu tuo 3% korttiyhtiölle, eli finnair saa vain 97% lippujen hinnasta, itselleen, kun miljardit ihmiset käyttävät korttiaan joka päivä tulee valtavia summia korttiyhtiölle, vaikka palkkio on vain kolme prosenttia, mutta volyymi on valtava...
Kun sinulla on paljon kertomasi mukaan kultaa, ja olet jopa aijaillut siitä kuvia tänne, jostainhan olet kultasi ostanut, ei nekään ilmasta itse synny, minullakin on ja olen ostanut ne chinatownista bangkokista, eikä siellä yhteenkään kultakauppaan käy luottokortti ilman että ostoksesi summaan lisätään tuo korttien komissio siis yleensä 3-5 prosenttia, mutta siinä ei ole mitään järkeä kun atm on myymälän vieressä, minä ainakin nostan rahani sieltä, enkä maksa kortilla... koskaan, toki suomessa näin ei voi toimia, mutta silloin kesko lisää tuotteitansa hintoihin tuon 3% korttikuluina hinnoitteluvaiheessa.
Ollaan sitten ajeltu miltei peräkkäin aloittajan kanssa. Räppäsin kuvan "todisteineen" kun lähdettiin Jompparilta. Matka keskustaan kesti 35 minuuttia.
https://aijaa.com/k4GcOc
Tuo ajokortti ei toimi täällä pitää olla se moniosainen, vanhempi malli.
Mitä lätiset? Kyllä toimii. Tänään viimeksi poliisi pysäytti keskustassa aamuratsiassa. Sivuja on tuossa jotakin viisi, viimeisessä taitoksessa foto leimoineen. Voimassa Thaimaassa vain vuoden.
Uudempikin toimii nykyään. Millä vuosisadalla elät?
Waudewiede mikä kyssäri, mistä keksit noita aivan vimppasen päälle uteluita, mikset riitele naapurin mummon kanssa?
Pasanen. Elät unen, todellisuuden, haaveiden, harhojen, painajaisten, väärin ymmärtämiesi uutisten ja artikkeleiden, elokuvien, satujen, teatterin, hallisinaatioiden, unihalvausten ja muiden outojen epätodellisten tilojen sekamelskassa tietämättä sitä itse.
Olet kooste ympäristöstäsi, eikä oma identiteettisi ole koskaan päässyt kehittymään.
Kysy örvelön mielikuvitushahmo örvelöltäsi missä viipyvät kuvat naapurin pappasi 12 tuntia keittämästä aamupuurosta, jota ei Thaimaassasi myydä kuin illalla?
Musta luottokortti toimii aina
"Enkä ymmärrä miksi minun pitäisi edes harkita jotain luottokorttia, minulla on visa, millä voin maksaa lentoliput ja polttoaineet"
Pasasen akan poika. Usko jo että sinulla ei ole visakorttia vaan vain maksukortti eli pankkikortti eli debitkortti. Sillä et saa pisteitä, tarjouksia etkä etuja.
Todellinen vuosikorko laskettuna 1 500 euron käytössä olevalle Nordea Gold Mastercard -luotolle on 16,5 %
Kaikki pankit tarjoavat luottokorteilleen kuukauden korotonta maksuaikaa. Korko on silloin nolla prosenttia.
Olen käyttänyt luottokortteja yli 50v ja en ole koskaan maksanut penniäkään korkoa!
Käytän kortteja kun ne on kätevät kansainvälisessä matkailussa ja saan lentopisteitä ja niillä ilmaisia matkoja joka vuosi.
Maksan laskun aina automaattisesti eräpäivänä kokonaan.
No, se ei kai KELAmiehelle onnistu? Kortti aina täydessä tiltissä - siksi korot rasittaa aina ja paljon...
18 vuotta + yli 50 vuotta = Yli 68 vuotta.
Olen asunut täällä thaimaassa jo yli kymmenen vuotta.
Just jut, alkaa olla toinen jalka jo haudassa, kuten sanoin ei ole ilmaisia lounaita eikä ilmaisia pingispalloja, jos lentää kerran viidessä vuodessa, elelee ja tulee toimeen eläkkeellään mihin sitä muovirahaa tarvitaan, lainkaan, kysyn... Kela-ukot eivät asun kymmentä vuotta thaimaassa, eivät edes yhdeksää vuotta, vaan suomessa kelan hellässä hoivassa.
Muovirahalla tehdään lisää rahaa silloin kun kyseessä on aktiivinen kuluttaja. Passiivinen maleksija ei tee muovirahalla mitään. Köyhä joutuu luottokortin kanssa vaikeuksiin koska luotto on tapissa koko ajan. Seuraavaksi jää pikavipit ja osamaksut maksamatta ja silloin lähtee luottokorttikin samalla.
Niinkö nauti aktiivisesta elämästäsi yli 68 vuotias...555555
Minä olen 56v ja hölkkäilin puolimaratonin alle kahteen tuntiin kaksi viikkoa sitten. Pitkälle 80 kiloiselle se on kiitettävä tulos johon pystyy vain harva 56 vuotias.
Parhaat kestävyysjuoksijat / maratoonarit ovat 30-40 vuotiaita, alle 170cm pitkiä ja painavat noin 50 kiloa, tulevat Afrikasta.
Voin kertoa sinulle Saaritauti, että sinä et kykene hölkkäämään metriäkään ja jos lähtisit omaan maksimivauhtiisi kävelemään, niin kuolisit siinä 5-10 kilometrin kohdalla.
Jos pääset Hankasalmelta takaisin (jota suuresti epäilen) niin suosittelen hankkimaan Kasikornin Platinum- luottokortin. On miltei käsittämätöntä miten paljon kortilla saa pisteitä jotka ovat rahaa. Tarjoukset siihen päälle.
2010