Muovifetissijuttuja

Anonyymi-ap

On ollut kiva lukea muutamia kurahousufetissien juttuja tällä palstalla. Itsekin muistan nuorena poikana miten kiihotuin kurahousujen pukemisesta. Minulla oli sellaiset nappikiinnityksellä olevat kurikset. Meillä oli myös muoviessu, jonka pukeminen tuntui jännältä. Lisäksi hyvältä tuntui asetella muovinen vaippaliina pikkuhousuihin ja sen jälkeen hyväillä itseään.

Nämä jutut tein ensimmäisen kerran alle 10-vuotiaana. Murrosiän myötä asia kiinnosti enemmän ja ensimmäiset orgasmit sain vaippaliinan avulla. Voin todeta siis olevani muovifetisti.

Ajan myötä nämä asiat ovat välillä olleet taustalla, mutta aikuisena tulleet takaisin.

Puolisoni tietää ja hyväksyy fetissini. Viime viikolla oli upea hetki, kun puolisoni laittoi boxereihini vaippaliinan. Sitten puin päälleni muoviessun. Puolisoni alkoi hyväilemään minua, tuntuipa se hyvältä.

Sitten puolisoni alkoi leikkaamaan minun hiuksiani. Hän puki päälleni muovisen hiustenleikkauskapan ja itselleen hän puki muovisen kampaajanessun.

Täytyy sanoa, että oli ihana aamu!

15

662

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mistä olet hankkinut muoviessut ja onko minkä laisia?

      • Anonyymi

        Nettikaupoista niitä on löytynyt ihan kivasti ja myös kotimaisia tuotteita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nettikaupoista niitä on löytynyt ihan kivasti ja myös kotimaisia tuotteita.

        Tuulitunneli tapaus avautui


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nettikaupoista niitä on löytynyt ihan kivasti ja myös kotimaisia tuotteita.

        Esim. Keravan muovi ja lelu (löytyy nettikauppa) ja toinen liike on Nylon-Tuote. Myös hakusanalla Segers löytyy ruotsalaisen valmistajan essuja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Esim. Keravan muovi ja lelu (löytyy nettikauppa) ja toinen liike on Nylon-Tuote. Myös hakusanalla Segers löytyy ruotsalaisen valmistajan essuja.

        Hehehee mikä pelle


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hehehee mikä pelle

        Mitäs olet hähähähää


      • Anonyymi

        🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

        💋 ­­­N­­y­­m­­­f­­­o­­m­­­a­­a­­­n­­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Mistä olet saanut hankittua mainitsemiasi muovisia vaippaliinoja? 90- luvun alussa oli vielä myynnissä vauvanvarusteideiden ohella.

      • Anonyymi

        Ruotsista löytyy muutamasta liikkeestä. Muistaakseni Max Diaper- liikkeestä niitä löytyy. Osan olen löytänyt tori.fi tai huuto.net sivuilta. Viime aikoina noissa huutokaupoissa ei ole liinoja näkynyt.
        Pääosin nuo on tehty nimenomaan Ruotsissa. Kannattaa hakea hakusanalla snibb.


    • Anonyymi

      Minulla on lapsuusajoista lähtien ollut kiinnostus noihin muovisiin vaippaliinoihin. Ilmeisesti jonkinlainen fetissi on kyseessä. Kotona äidillä ja vanhimmalla siskollani oli vauva samoihin aikoihin. Hyvin kiihottavaa oli katsella vaipanvaihtoa; sideharsovaippa taiteltiin ohuen muovisen vaippaliinan (oli käytössä myöskin muovihousuja) sisään ja solmittiin sivuilta rusetilla kiinni.

    • Anonyymi

      Ihanaa spede Ihanaa buaahaa

      • Anonyymi

        Buaahaa spedellä mitäs se nyt noin sekottaa.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      KYLLÄ KUMIASUT KUMIHOUSUT ON IHANAT JALASSA VOI PITÄÄ JULKISILLA PAIKOILLA ON SEXIKKÄÄT KIIHOTTAVAT PALJASTAVAT EESTÄ JA TAKAA.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      487
      5053
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1782
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      96
      1526
    4. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      23
      1407
    5. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      53
      1389
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      54
      1307
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1105
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      1040
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      915
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      62
      914
    Aihe