Vai annatko mennä omalla painolla niinkuin normi viikonlopun ?
Oletko jo suunnitellut jotain uudenvuoden aattoon ?
Anonyymi-ap
22327
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Nakeilla mennään.
Oma uusivuoteni on aina sujunut rauhallisin merkein.
En sitä kummemmin "juhli". Koska kuuluu joulunaikaan, niin tietysti kynttilöitä ja tähtisadetikkuja poltan.
Katselen ikkunasta tai menen pihalle asti katselemaan raketteja.
En ole vuosiin valanut tinaa, tuolla komerossani näyttäisi olevan pari hevosenkenkää ja joutilas kauha. Tinaklöntit ovat kyllä kauniita.
Viime vuonna oltiin teatterissa. Oli niin korkealentoinen esitys, että vasta puolivälissä vähän pääsi kärryille esityksen sanomasta.
Nyt menisin Peacock iin mutta menokaveri pitää niiden vitsejä typerinä. Joten ehkä kotona nakkien ja perunasalaatin parissa. Autokin pitäisi saada turvaan, eikä jättää minnekään yöajan ilmaisille parkkipaikoille menopaikkojen lähelle. Raketteja ammutaan missä vaan.
Mistä ihmeestä tulee "perinne", että uutena vuotena pitäisi syödä nakkeja ja perunasalaattia ?
Mulla on jouluruuat pitkälle tammikuuhun.
Vappu ja Juhannus ovat niitä nakki- ja perunasalaattijuhlia.
No, jos joku on jo jouluruokansa nauttinut, niin onhan nuo helppoa ja kevyttä, perinteistä juhlaruokaa. Varmaan niiden helppouden vuoksi tulleet juhlaruuiksi.
Mistä ihmeestä tulee "perinne", että jolukuun noin 24- 26 pv. pitäisi viettää jotain joulua ja syödä jouluruokia?
Kerro tuo minulle uskonnottomalle!
Ne on helppoa ruokaa jouluhössltysten jälkeen. Yksinkertaista ja maistuu kaikille.
Joulun aika koostuu useammanlaisista "jouluista".
1. Pakanallinen / eri kansojen ei-uskonnollinen talvipäivän seisauksen juhlinta. Vuoden pimein hetki, johon halutaan tuoda valoa, iloisuutta. Muinaisessa Roomassa juhlittiin nk. Saturnaliaa (Voittamattoman auringon juhlaa), muissa maissa kukin kansa omia juhliaan, omalla tavallaan.
2. Kristillinen joulujuhla, Jeesuksen syntymän muistojuhla. Jeesuksen tarkkaa syntymäpäivää ei tiedetä, joskin Hän syntyi ilmeisesti keskitalvella, joten kyseessä on nimenomaan Hänen syntymänsä muistaminen ja juhlinta, tarkalla päivällä ei ole merkitystä, koska emme voi sitä tietää.
3. Kauppiaiden teko-joulu, jota, monet, joilta puuttuu muut, esim. ed. mainitut perinteet, juhlivat. Tähän on keksitty keinotekoinen joulupukki, tontut ja yletön tavaroiden jako.
Itselleni joulu on kristillinen juhla, yhdessä kauniiden perinnesuomalaisten tapojen kanssa.
Jeesuksen syntymäajasta on Raamatun kirjeiden kautta jonkinlaisia viitteitä:
1. Juudean kuningas Herodes I (Suuri). Hän kuoli 4 eaa. Joten Jeesuksen syntymävuosi ajoittuu n. 1-3 vuotta aiemmaksi (n. 4-7 eaa?).
2. Nk. Beetlehemin tähti, joka oli kahden eri tähden / planeetan yhteenliittymä, muist. Saturnuksen ja Jupiterin. Tämänkin ajankohtaa on tutkittu.
3. "Kyreniuksen / Quirinius ollessa Syyrian maaherrana". Quirinius toimi tilapäisenä Syyrian maaherrana hyvin lyhyen ajan, vain muutaman kuukauden ajan.
4. Ensimmäinen verollepano, samalla Juudean väestölaskenta.
*
Vuodenvaihde menee kotioloissa. Mihin humuun eläkeläinen voisi lähteä ?
Haluaa pysyä syrjässä, pois tieltä. Ehkä jotain pientä herkkua voi "juhlan
kunniaksi" ja omaksi piristyksekseen hankkia.
Nakit ei iske - sitten nuoruuden. Joskus nekin oli herkkua vedessä
kuumennettuna.
Kylmäsavulohiviipaleet ja mäti tulee ensin mieleen, Jotain helppoa
ja kevyttä. Onneksi rakettien ampumiset on keskitetty tiettyihin
paikkoihin, ei haittaa unta. Tuskin kuitenkaan viitsii valvoa
puoleenyöhön.
Tinat on olleet boikotissa jo vuosia. Niistä tulee ongelmajätettä.
13:54
Viimeinen virke on totta. Erään liikkeen mainoksessa niitä on myynnissä, mutta ovatko ne tinaa.
Minulla on niitä vanhoja kenkiä 4 kpl, ei kauhaa, mutta kandeisko säästää antiikiksi.
Beng
Ei suunnitelmaa vuoden vaihtamiseen, mutta uutena vuotena kaikkea hösseliä tiedossa.
Uudenvuodenaato tulla tupsahtaa pian, mutta ei ole mitään paineita.
En ole mitään suunnitellut. Jos vaikka naapurin kutsuisin kaffeelle.
Hänkin asuu yksin.
Se tinan valaminen viimeksi joskus lapsena m ei sen jälkeen ole sitä tehty.
Uusivuosi menee kuten tavallinen pyhän aika , niin on ollut jo monta vuotta. Ennen mentiin meren rantaan laiturille champpanja pullo korissa ja kaksi lasia ja katsottiin sieltä kun kaupungissa oli ilotulitusta . Nyt ei enää sekään kiinnosta.
Skoolattiin kun kello oli 24.00
Ajattelin myös kutsua jonkun kahveelle. Saa nyt nähdä, ehkä tai sit ei ehkä.
Se tulee ja menee, kuten muutkin päivät. Ehkä vähän naposteltavaa ja TV:n ääressä.
Ehkä koiran kanssa piilossa saunan lauteiden alla 🙄.
Raketteja ei saa ampua missä vain.
Raketeista voisi luopua.
Valoshow olisi nykyaikaa.
Beng
Tanssien uuteen vuoteen suunnitelmissa.
Joululahjuksina saatu juustovalikoima laitetaan pöytään niille tarkoittujen lahjushillojen kera. Kyytipoikana halpaa tölkkipunkkua.Korkkaan joululahjuksena saamani VSOP pullon. Nautin 5 - 7 cl ja vaihdan jatkon nettikaupasta ostamaani brandyyn.
Määrät riippuvat 40-lukulaisen vaimoni arviosta antaako vaihtoehdot nautintojen laadusta. A-holi vai muut nautinnot?
Hyvää Uutta Vuotta!
Auld Lang Syne, hoilattiin aikoinaan.
Nyt hyvät unet parasta.
VIINAA MIELES TEKEE, PÄIHTEISSÄ RIEHUMAAN, 90% NÄIN TEKEE UUTEVUODEN VASTAANOTOLLA.