Liki kaikki EUn valtiot kuuluvat Natoon. Se on arvoyhteisö, joka jakaa ja puolustaa samoja arvoja. NATOn sotilasoperaatioita käydään eurooppalaisten verovaroilla. Näitä uhrauksia tarvitaan, koska NATOn avulla varat saadaan parhaiten allokoitua tärkeisiin operaatioihin.
Käytännössä USA johtaa Natoa. Sillä on siihen kykyä ja se on myös ainoa taho Natossa, joka ohjaa NATOn operaatioita. Näin Eurooppa ja EU välttyvät turhilta sotimisilta.
Irakin sotaan Nato ei lähtenyt liittona, koska kolme sen jäsentä kieltäytyi osallistumasta rikolliseen hyökkäyssotaan. Nato lähetti isäntänsä tueksi sotatoimia 12 maasta. Tuloksena satoja tuhansia kuolleita siviilejä ja USA loi kidutusvankileireillään myös terrorismia josta ISIS on merkittävin.
Libyan operaatio Unified Protector oli puhdas Nato-operaatio. Tosin sodan aloitti USA ja UK yhdessä mutta sota annettiin NATOn hoidettavaksi. Nato sai valtuudet lentokieltoalueen luomiseen, mutta se päättikin aloittaa Libyan pommittamisen ja ryhtyi sodan osapuoleksi nostaen valtaan ihmiskauppaa käyvät islamistit. USA tälläsi varmuuden vuoksi vielä USAn kansalaisen el-Keibin Libyan pääministeriksi ja niin EU alkoi saamaan pakolaisia joita tuli miljoonia. He toivat mukanaan terrorismia. Mekin saimme osamme ja P.Orpo järkkäsi Tornioon vastaanottokomitean torvisoittokunnan kera. Kiitos Natolle. Ilman Natoa olisi liian helppoa elää.
Jotta EU saataisiin USAn eteen polvilleen niin NATOn jäsenille USA on suurempi auktoriteetti kuin oma talousliittoa. USA esti käytännössä Lissabonin sopimuksen täytäntöönpanon ja Nato antoi NSAn vakoilla EU-parlamenttia päämajastansa käsin Brysselissä isäntänsä eduksi. Yksikään NATOn jäsenmaa ei ole edes jälkikäteen pahoitellut talousliittonsa vastaista toimintaa.
Olemme varmoissa käsissä. USA vie EUta ja nyt todella myös Suomea kuin laskisankkoa. Suuri ansio tästä kuuluu Natolle.
Olen vakaasti sitä mieltä, että päättäjämme ovat latvalahoja yksilöitä.

Vastaukset 13
Vanhimmat
NATOn jäsenmaat ovat sallineet 2000-luvulla USAn kidutusvankiloiden toiminnan maaperillään. USA on myös toteuttanut salaista pidätysohjelmaansa myös EUn alueella ja toimittanut uhreja kidutettaviksi ympäri maailmaa, jossa sillä on ollut kidutusvankiloita 28:ssa maassa.
On se hieno arvoyhteisö. Mekin jaamme nyt näitä yhteisiä arvoja.
🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑
😋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#181821095
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
No niin trollit. Luulex et toi niinku Suomessa Suomalaisiin tehoaa??.
Olen tavallinen rehellinen suomalainen historian harrastaja. Se ei tee minusta trollia ja jaan tuon aloittajan näkemyksiä.
Trolli hoj.. vastaileppas nyt tänne päin ku kysytään : Miltä tuntuu olla venäläinen ja mongolien sekajätteen jälkeläisiä??? Ja että ei kuulu Eurooppaan ja ole Euroopalaisia??
Omaan enemmän ruotsinkielisen väestön geenejä kuin itä-suomalaisten perimää.
Jos se on sekajätettä niin eiköhän me olla kaikki iloisesti samassa veneessä - jos itse edes olette suomalainen. Millä perusteella trolliksi nimittelet?
Puten lätti on menossa kivikaudelle
Venäläiset ovat mongolien sekajätteen jälkeläisiä vuosisatojen ajan sekaantunutta sekajätettä
Rajan toisella puolella on Puten lätti ja tällä puolen Euroopalaisia ja EU ja Eurooppa...miltäs toi ...venäläinen tuntuu?? Kommenttia Kirjoita tähän...venäläinen
Puten lätti on menossa kivikaudelle ja eihän ne edes ole Euroopalaisia
UKRAINA WAR TODAY YOUTUBE
UKRAINA WAR LIVE YOUTUBE
Ei meitä enää vie fasisti kommunisti oppurtinistit mihinkään vaikka imbesilli mielisairaat tekisi probagandaa