"Olen jo monta kertaa joutunut sanomaan,

että tänään ei ole ruokaa"
https://yle.fi/a/3-10612634
46496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Minunkin oli eilen pakko sanoa lapsilleni, että "huomenna ette näe auringonnousua"!
Ja niinhän siinä sitten kävikin: Aamulla oli niin pilvistä, että aurinkoa ei näkynyt!

1Äänestä

PS:n tavoite on jakaa kansa kahtia. Se on itse jo siirtynyt eliitin puolelle
jättäen äänestäjänsä köyhtymään leikkaustensa uhreiksi.

Äänestä
  • Tämä hallitus ei ole pannut toimeen mitään leikkauksia vielä. Siks toisekseen, niin tuo aloituksen linkkihän on monta vuotta vanhaan artikkeliin.

    Äänestä

Mamujen elätys maksaa.
Joitain kiihottaa hyysätä vieraan näköisiä ihmisiä.

Afrikka-hullut suomalaiset antavat sijoitusasuntonsa kiintiöpakolaisille ja ostavat heille tila-autoja.

Äänestä
  • Vieraat ensin, omista ei niin väliä, on ajan henki.

    Äänestä

Kiintiöpakolaiset reissaavat kotimaassaan ja lähettävät sinne rahaa. Ei ole köyhää.

Äänestä

Eikö lapsilisät ole tarkoitettu lapsien hyväksi käytettäväksi?

Äänestä

Kukaan ei "joudu sanomaan lapsilleen" tuollaista.

Vanhempien velvollisuus on antaa lapsilleen riittävästi ruokaa ja turvallisuutta, joka päivä. Vanhempi itse selvästikin väärinkäyttää lastensa rahoja = lapsilisiä.

Suomessa jokaiselle kuuluu perustoimeentulo ja niillä varoilla on pärjättävä. Kaappiin on kerättävä ruokatarpeita varastoon eikä elettävä kädestä suuhun.

Vanhemmalle jokin muu on selvästi tärkeämpää.
Lasten tulisi olla etusijalla.

Häpeäisi.

Äänestä
  • Juurikin niin.

    Muistuikin tässä sillisalattia syödessä entistä vegaanityttöystävää jolle ei kelvannut liha ku alapäähän.

    Äänestä

Alotuksentekijälle,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

halooooo,,,,,, kyllä lapsille pitää aina olla ruokaa,

halooooooo,,,,,,,,, PUUROSTA lapset tykkää, ja puuro antaa elinvoimaa ja jaksamista piiiitkään kunnes suraava atera on paikallaan,

kyllä LUULIS eetä KÖYHÄLLÄKI ON VARA keittää lapsille PUUROA,
RYYNIT ON HALPAA hyvin RAVITSEVAA
edullista ruokaa

kuten alottaja VARMASTI tietää itsekki,

jo pitää olla ILKEÄ vanhempi jos ei edes puuroa keitä lapsilleen, mieeluumin antaa kärsiä nälkää, tommoselta vanhemmalta pitää ottaa lapset POIS PIKAISESTI TURVAAN jossa saa asiallista hoitoa ja hoivaa,
jos omat oma vanhempi EI ÄLYÄ antaa laseleen edes puuroa, toinen hyvin halpa ja edullinen ravinto ON KANAMNUNAT niitäki voi keittää antaa lapseleen, ja kananmuna on TÄYDELLISTÄ ravintoa lapsille, myös aikuisille,
kyllä oli tyhmä alotus valheellinen, ei totta ollenkaan vain ILKEÄ lapsilleen VAARALLINEN vanhempi voi olla noin julma ettei edes puuroa keitä lapsileen,

Äänestä
  • Puurotarpeet on edullisia, samoin perunat, pastat. Hernekeittopurkit.

    Näitähän pitäisi nyt itse kunkin hieman hamstratakin, sillä emme tiedä miten tuo sota Euroopassa laajenee.

    Jos joku ei kykene huolehtimaan lapsistaan, miksei anna heitä sijaiskotiin? Loppuisi äipältä lapsilisätienestit?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Puurotarpeet on edullisia, samoin perunat, pastat. Hernekeittopurkit.

    Jatka imppamista.

    Miksei auteta köyhiä perheitä ? Se tulisi paljon halvemmaksi.
    Oikeiston sidosryhmät on perustaneet huostaanotettujen
    lasten laitoksia, joista yhteiskunta, me veronmaksajat, maksamme
    kymmeniätuhansia euroja yhdestä lapsesta vuodessa laitoksen
    osakkeenomistajille.

    Huostaanotetuista lapsista on tehty bisnes.
    Jos toimittaisiin oikein autettaisiin perheitä.

    Äänestä

  • Kyllä hän puuroa keittikin. Lue vaikka.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Kyllä hän puuroa keittikin. Lue vaikka.

    No eikös se puurokin ole ruokaa?
    Miksi hän sitten valehteli lapsille, että tänään ei ole ruokaa? Vai itselleenkö hän sitä vain keitti?

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Miksei auteta köyhiä perheitä ? Se tulisi paljon halvemmaksi.
    Oikeiston sidosryhmät on perustaneet huostaanotettujen
    lasten laitoksia, joista yhteiskunta, me veronmaksajat, maksamme
    kymmeniätuhansia euroja yhdestä lapsesta vuodessa laitoksen
    osakkeenomistajille.

    Huostaanotetuista lapsista on tehty bisnes.
    Jos toimittaisiin oikein autettaisiin perheitä.

    Kyllähän niitä varmasti autetaankin, mutta ensin katsotaan mistä se "köyhyys" johtuu, mihin kaikkeen ne lasten ruokarahat menevät. Holhouksen alle pitäisi laittaa koko perhe, jos itse eivät osaa pitää talouttaan kunnossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Miksei auteta köyhiä perheitä ? Se tulisi paljon halvemmaksi.
    Oikeiston sidosryhmät on perustaneet huostaanotettujen
    lasten laitoksia, joista yhteiskunta, me veronmaksajat, maksamme
    kymmeniätuhansia euroja yhdestä lapsesta vuodessa laitoksen
    osakkeenomistajille.

    Huostaanotetuista lapsista on tehty bisnes.
    Jos toimittaisiin oikein autettaisiin perheitä.

    Otit esiin tärkeän asian, jota minäkin olen pohtinut vuosia.

    Lapsen sijoittaminen laitoshuoltoon maksaa n.90 000€/v ja sijoittaminen sijaishuoltoon ( sijaisperheeseen) n.60 000€/v.
    Jos köyhiä perheitä tuettaisiin edes murto-osalla noista luvuista, niin vältyttäisiin monelta huostaanotolta.

    Toinen asia, joka minua on askarruttanut huostaanotoissa liittyy sijaishoidon valvontaan.
    Yhdellä sosiaalityöntekijällä on valvottavanaan kymmeniä huostaanotettuja lapsia, jotka on voitu sijoittaa ympäri Suomea. Miten ihmeessä hän voi seurata lasten elämää ja hoidon laatua. Sehän on täysin mahdotonta.

    Olen joutunut seuraamaan muutaman sijaisperheen ja laitoksen toimintaa, enkä antaisi niiden huostaan yhtään ainutta lasta.

    kylmätotuus

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Entäs, kun ne rahat menisi kuitenkin kaikenlaiseen muuhun kuin lasten ruokaan.
    Olisi pohjaton suo työntää aina vain lisää ja lisää rahaa sellaisille perheille, joilla ei ole kykyä hoitaa talousasioitaan. Lapset olisivat kuitenkin nälässä viimeisen viikon ennenkuin tulla tupsahtaisi taas lisää tukia.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Miksei auteta köyhiä perheitä ? Se tulisi paljon halvemmaksi.
    Oikeiston sidosryhmät on perustaneet huostaanotettujen
    lasten laitoksia, joista yhteiskunta, me veronmaksajat, maksamme
    kymmeniätuhansia euroja yhdestä lapsesta vuodessa laitoksen
    osakkeenomistajille.

    Huostaanotetuista lapsista on tehty bisnes.
    Jos toimittaisiin oikein autettaisiin perheitä.

    Demarit tekivät tuosta bisnestä.

    23:31
    Onko adoptiotarve muka niin suuri. Eivätkö siittiöt liiku. Degeneraatio?
    Beng

    Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    No eikös se puurokin ole ruokaa?
    Miksi hän sitten valehteli lapsille, että tänään ei ole ruokaa? Vai itselleenkö hän sitä vain keitti?

    Lue juttu!

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Lue juttu!

    Näkyy olevan viisi vuotta vanha juttu, mutta lukaisin sen silti.
    Eikö uudempia juttuja löydy Suomen lapsiperhe"köyhyydestä"?
    Muualta maailmasta varmaan löytyisi ihan ajankohtaisiakin juttuja aiheesta. Lapsia maailmassa jopa kuolee nälkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Entäs, kun ne rahat menisi kuitenkin kaikenlaiseen muuhun kuin lasten ruokaan.
    Olisi pohjaton suo työntää aina vain lisää ja lisää rahaa sellaisille perheille, joilla ei ole kykyä hoitaa talousasioitaan. Lapset olisivat kuitenkin nälässä viimeisen viikon ennenkuin tulla tupsahtaisi taas lisää tukia.

    Ensin pitää kokeilla ja seurata , miten raha vaikuttaa lasten ja koko perheen arkeen. Vasta sen jälkeen voidaan todeta auttaako raha vai ei.

    Jos yhteiskunnalla on varaa maksaa sijaisperheelle 5000€/kk yhdestä lapsesta, niin mielestäni köyhien perheiden tukemista rahallisesti kannattaa ehdottomasti kokeilla.
    Lapsi ei kuluta em. summaa kuukaudessa, joten aika hyvän tilin sijaisperhe saa.

    kylmätotuus

    Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Näkyy olevan viisi vuotta vanha juttu, mutta lukaisin sen silti.
    Eikö uudempia juttuja löydy Suomen lapsiperhe"köyhyydestä"?
    Muualta maailmasta varmaan löytyisi ihan ajankohtaisiakin juttuja aiheesta. Lapsia maailmassa jopa kuolee nälkään.

    Tässä Lastensuojelun Keskusliiton lausunto hallituksen suunnittemista leikkauksista.
    Ko. lausunto ei vaikuttanut hallituksen hosumalla tekemiin suunnitelmiin.

    https://www.sttinfo.fi/tiedote/70025915/lastensuojelun-keskusliitto-sosiaaliturvan-leikkaukset-lisaavat-lapsiperhekoyhyytta-ja-vaarantavat-lapsen-oikeuksien-toteutumisen?publisherId=1950&lang=fi

    kylmätotuus

    Äänestä

Siitä vain Yleen töihin
Yle kuluttaa ylen 600 vuodessa
Miljoonaa lässytyksiinsä

No osa ei osaa kieliä joten raha kuluu nöiden onnettomien sivistämiseen Ylen psljon rahaa

Äänestä

Että ylen pitäisi olla kuin suomen uutiset, rasismi olisi jopa suotavaa kielen käyttöä yle uutisissa.
Ylen uutistenlukija Matti Rönkä lietsoisi vihaa rasistista kielenkäyttöä maahanmuuttajia kohtaan,

Äänestä

Yle pitäisi olla kuin suomen uutiset, Matti Rönkä lietsoisi uutisissa rasistista vihaa maahanmuuttajia kohtaan.

Äänestä

Sekopäitäkö 70+ on ?

Äänestä

alotukseen :

Lapset heti POIS perheestä jos MUKA ei ole varaa hankkia lapsille syötävää, siis RUOKAA,

tommoset äidit ja perheet EI tarvi ainuttakaan lasta,
joku SIJAIS-KOTI on silloin ehdottomasti paras ratkaisu,
tommenen perhe kuten alottaja kuvaa käyttää taatusti rahaa johonki VÄÄRÄÄN, joko viinaan tai huumeisiin,
LAPSET POIS PIKA VAUHTIA TOMMOSISTA PERHEISTÄ
tommenen perhe ON VASTUUTON kasvattamaan lapsia,

Äänestä
  • Pahansuopa ihminen ajattelee juuri noin.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Pahansuopa ihminen ajattelee juuri noin.

    ja sinä OLET epärehellinen melipiteessäsi ja TYHMÄ
    HÄPEÄ,

    Äänestä

Suomalaiset, useat nuoretkin ovat liikalihavia.
Silmiin pistävän paljon nuorissa naisissa on ylensyöneitä.

Joten vähempi ruoka lisää vain tulevaisuuden kansanterveyttä.

Äänestä
  • Tee lihavuudestasi oma aloitus.

    Äänestä

Uusvuttomia jos eivät saa lapsilleen ruokaa eteen.

Äänestä
  • Tee uusavuttomuudestasi oma aloitus.

    Äänestä

  • Totta. Elävät epärealistisessa maailmassa.

    Sota-aikana elämästä tulee vieläkin rajallisempaa. Kaikkea mihin on tottunut, ei enää saa. Ja jos saa, niin nk. mustan pörssin, eli mafioiden myymänä, kallilla hinnalla. Sodan jälkeenkin on vielä kauan kurjaa. Maailma ei vuosikymmeniin palaudu ennalleen, jos enää koskaan.

    Venäjän tämänpäiväinen ilmoitus Suomelle = nyt mennään yksin Venäjän ehdoilla. Venäjä ei enää kunnioita, ota meitä huomioon, kysy meidän mieltämme vaan sanelee säännöt.

    Vielä 2 vuotta sitten asiamme olivat melko hyvin. He vielä jossain määrin kunnioittivat meitä. Heillä oli omat kiistansa ukrainalaisten maavarkaiden kanssa.

    Silloin kun kriisi siellä paheni, olisi Suomen pitänyt pysyä paikoillaan. Ei tehdä mitään! Mutta jänishousu presidenttimme hallituksineen ja eduskuntineen, Suomen (ruotsalaisten, natomielisten) etenkin ukrainalaisten yllytyksestä (jumalauta...) panikoitui. Teki juuri päinvastoin kuin olisi pitänyt.

    Ja vasta tulevaisuudessa, mahd. häämöttävä sota oli näin jo hävitty.

    Nyt Venäjä kertoo meille mitä he haluavat.

    Minä ehdotan, että nostaisimme heti käpälät pystyyn, valkoiset nenäliinat käsissämme, ilman mitään sotahullutuksia, jolloin häviäisimme vieläkin enemmän.

    Mutta. Eihän Suomi olisi Suomi, ellei se antaisi jälleen Ruotsin ja Viron vihaprovokaattorien, yhdessä Lännen talousrikollisten (Soros, IMF, WEF, USA, Britannia, Israel, Ukraina...) kanssa ja johtamana manipuloida lisää tyhmyyksiin. Heidän hyödykseen, Suomen kuolemaksi.

    Päälle sata vuotta kaunista itsenäisyyttämme, jonka (pääosin) Ruotsi kateuttaan pilasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Totta. Elävät epärealistisessa maailmassa.

    Sanon P. Pilatusta mukaellen: "Viaton olen minä tämän kansan vereen. Katsokaa itse eteenne."

    Kaksi suomalaista typerystä virnuilee yhdessä jenkkihuijarin kanssa:
    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/dbcc108f-0c73-43d3-8dc8-4dbc5d7d6ce1

    Kaikki on menetetty.

    Äänestä

Josei tauti päivässä parane niin silloin kova työ ja huono ruoka parantaa

Sossussamakuu pahentaa

Äänestä
  • Tuossa puhutaan siis työssä käyvistä köyhistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Tuossa puhutaan siis työssä käyvistä köyhistä.

    Kokoomuksen mielestä pieniä palkkoja voi pienentää entisestään,
    KELA eli me veronmaksajat voimme kuulemma maksaa loput,
    työnantajan rahat säästyvät.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Kokoomuksen mielestä pieniä palkkoja voi pienentää entisestään,
    KELA eli me veronmaksajat voimme kuulemma maksaa loput,
    työnantajan rahat säästyvät.

    Oikeistoa ei mikään yhteiskuntavastuu kiinnosta.

    Äänestä

  • Silti, kenellä työ on, se kannattaa pitää. Huonommillakin ehdoilla. Sillä käsite "työttömyys" tulee vielä sodan myötä poistumaan. Ei mikään kansakunta suvaitse perseileviä, muuta kansaa riistäviä loisia. Työnteko tulee nousemaan arvoonsa ja työpaikoista tapellaan!

    Äänestä

Avustustoiminto on uusi avustusinto ropotti- ihmisille.

Äänestä

Ruoka-apu sairastuttaa kansan

Äänestä

Niin mutta kun on oikeasti nälkä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

että tänään ei ole ruokaa"
https://yle.fi/a/3-10612634

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu