Olen itse raskaana. Vanhempani ja jotkut sukulaiseni (jostka asiasta tietävät) vastustavat aikomustani pitää lapseni.
Poikaystäväni oli yllättynyt iloisesti perheenlisäyksestä. Hän on 18 ja työpaikkakin on. Hän kyseli oman mielipiteeni lapsen pitämisestä ja sanoi olevansa kanssani vaikka tekisin abortin. Hän itse haluaa tämän lapsen. Olin alusta alkaen sitä mieltä että pidän lapsen, mutta vanhempani ja sukulaiseni masentavat minua. vanhempani painostivat aluksi aborttiin, mutten suostunut. He eivät usko, että suhteemme kestää kovin kauan, koska olemme nuoria. Tätinikin ihmettelee välittääkö poikaystäväni minusta oikeasti. Tuttuni sai lapsen melkein 18 vuotiaana ja hänkin on pärjännyt elämässään hyvin ja ollut saman miehen kanssa jo 30 vuotta naimisissa. Tiedän että eron mahdollisuus on aina, mutta tuskin poikaystäväni lastaan hylkäisi! Hän ei ole sellainen ihminen, vaikka kebnestäkään ei ikinä tiedäkkään.. Itse olisin melkein 17 vuotta kun lapseni saisin. Tuttuni onkin ainoa joka on poikaystäväni ja minun päätöstä kunnioittanut. Tottakai lapsen hoito on rankkaa ja moni nuori haluaa olla villi ja vapaa, mutta tuskin vastuuntuntoinen nuori pitäisi lasta jos ei sitä tietoisesti kykenisi/ jaksaisi ruveta 24H/vrk
hoitamaan.
Teiniäiditkin tietävät, ettei vauva ole lelu tai koiranpentu. Eivät hekään ihan tyhmiä ole. Mutta vanhempani pitävät minua täysin idioottina, ehkä olenkin joidenkin mielestä, mutta ainakin tiesin ettei mikään ehkäisykeino ole 100% varma ja meille kävi näin. pohdimme asiaa ennen kuin saimme tietää lapsestamme, jos lapsi tuleekin, pitäisimme sen. Tämä oli molempien yksimielinen päätös.Jokainen nainen päättää tekeekö abortin vai ei. Kaikki teinit eivät niin tee, se on heidän päätöksensä. Heilläkin olisi oikeus saada yhtälailla tukea niin kuin 30-vuotiaankin. Omat vanhempani esim. eivät tue minua mutta poikaystävän vanhemmat kyllä. He tietävät että en ole saanut vielä ammattia, mutta olen selittänyt heille ettei ole mitään hätää, koska en jätä opintojani kesken. samaa olen sanonut kaikille. Tiedän ja uskon että lapsen kanssa on vaikea opiskella, mutta kovalla työllä sekin sujuu. On sujunut varmasti monilta muiltakin. Jos vanhemmillani olisikin poika.. jonka tyttöystävä tulisi raskaaksi, eivät he varmasti olisi näin vihaisia..? en tiedä.
ikä ei tarkoita etteikö voisi olla hyvä äiti/isä. Teinitkin voivat huolehtia lapsistaan paremmin kuin monet "aikuiset vanhemmat". Omat vanhempani saivat minut ja siskoni 30-vuotiaina. Olisinkohan ollut 5 ja siskoni 4 kun vanhempani aloittivat juomisen. Heistä tuli alkoholisteja. Jouduimme lastenkotiin kaksi kertaa, yhteensä n.2 vuodeksi. Kokemuksemme olivat hirveitä. Vanhempani valehtelevat meille selvinpäinkin ja vannovat välillä kännissä vihaavansa meitä ja välilla haluavansa meistä eroon.. Tai oikeastaan äitini. Tiedän että alkoholismi on sairaus, mutta silti. tätä on kestänyt jo 10 vuotta. he eivät enää ole niin usein sekaisin, mutta usein ja pitkään kuitenkin. oma tapaukseni on lievä, mutta mielestäni vanhemmilla on vastuu kasvattaa lapset turvallisessa ympäristössä, kunnon kodissa, ilman pelkoa että vanhemmat kuolevat viinaan/itsemrha yrityksiin/ kännissä tapahtuviin tappeluihin. Siskoni on jopa harkinnut itsemurhaa hän ei enää kestä. Mutta vanhempani ovat kyenneet meitä silti aina hoitamaan, vaikka pelkoa/ surua/ masennusta ovatkin aiheuttaneet.
Itse uskoisin antvani lapselleni turvallisen kodin. Poikaystäväni on vannonut tukevansa ja aion luottaa häneen, vaikka tiedän ettei se aina välttämättä tulisikaan olemaan totta. Onko siinä jotain pahaa jos ottaa tekemisistään vastuun ja siihen olisi hyvät edelletykset?
Vanhempani ovat myös sitä mieltä, etten saa muuttaa poikaystäväni luokse.. En ymmärrä miksi! he haluavat että jään kotiin lapseni kanssa ja välillä he eivät halua.. Mielestäni olisi parempi, jos muuttaisin poikaystäväni luokse, koska lapsi on meidän ja hänen hoitonsa kuuluu ensimmäisenä meille.
En kirjoita tätä asiaa kerääkseni itselleni pisteitä, niin kun monet ehkä luulevat vaan koska olen aina ollut asioista sitä mieltä, että ei pidä yleistää. Haluaisin myös lukea muiden teinien ja miksei myös aikuisten vanhempien omien vamhempien negatiivisista reagoinnesta tulevaa lapsenlasta kohtaan ja siitä kuinka siitä on selvitty. Toki haluan kuulla iloisiakin asioita, mutta itseäni häisitsee omat vanhempani ja heidän outo käytös.. Tiedän että he ovat huolissaan ja ajattelevat vain parastani.......mutta silti.. 2 vuotta ja saisin tehdä niin paljon lapsia kun haluan, nyt kun kuitenkin lapsen olen saanut pidän sen. kesken peruskoulun en moiseen pystyisi.
Toivon ettei kenenkään tarvitse olla ilman omien vanhempien tukea. Oma äitini haukkui minut ja poikakaverini ja jatkaa samaan malliin niin kännissä kuin selvinpäinkin.
Siinä oma romaanini
Poikaystäväni oli yllättynyt iloisesti perheenlisäyksestä. Hän on 18 ja työpaikkakin on. Hän kyseli oman mielipiteeni lapsen pitämisestä ja sanoi olevansa kanssani vaikka tekisin abortin. Hän itse haluaa tämän lapsen. Olin alusta alkaen sitä mieltä että pidän lapsen, mutta vanhempani ja sukulaiseni masentavat minua. vanhempani painostivat aluksi aborttiin, mutten suostunut. He eivät usko, että suhteemme kestää kovin kauan, koska olemme nuoria. Tätinikin ihmettelee välittääkö poikaystäväni minusta oikeasti. Tuttuni sai lapsen melkein 18 vuotiaana ja hänkin on pärjännyt elämässään hyvin ja ollut saman miehen kanssa jo 30 vuotta naimisissa. Tiedän että eron mahdollisuus on aina, mutta tuskin poikaystäväni lastaan hylkäisi! Hän ei ole sellainen ihminen, vaikka kebnestäkään ei ikinä tiedäkkään.. Itse olisin melkein 17 vuotta kun lapseni saisin. Tuttuni onkin ainoa joka on poikaystäväni ja minun päätöstä kunnioittanut. Tottakai lapsen hoito on rankkaa ja moni nuori haluaa olla villi ja vapaa, mutta tuskin vastuuntuntoinen nuori pitäisi lasta jos ei sitä tietoisesti kykenisi/ jaksaisi ruveta 24H/vrk
hoitamaan.
Teiniäiditkin tietävät, ettei vauva ole lelu tai koiranpentu. Eivät hekään ihan tyhmiä ole. Mutta vanhempani pitävät minua täysin idioottina, ehkä olenkin joidenkin mielestä, mutta ainakin tiesin ettei mikään ehkäisykeino ole 100% varma ja meille kävi näin. pohdimme asiaa ennen kuin saimme tietää lapsestamme, jos lapsi tuleekin, pitäisimme sen. Tämä oli molempien yksimielinen päätös.Jokainen nainen päättää tekeekö abortin vai ei. Kaikki teinit eivät niin tee, se on heidän päätöksensä. Heilläkin olisi oikeus saada yhtälailla tukea niin kuin 30-vuotiaankin. Omat vanhempani esim. eivät tue minua mutta poikaystävän vanhemmat kyllä. He tietävät että en ole saanut vielä ammattia, mutta olen selittänyt heille ettei ole mitään hätää, koska en jätä opintojani kesken. samaa olen sanonut kaikille. Tiedän ja uskon että lapsen kanssa on vaikea opiskella, mutta kovalla työllä sekin sujuu. On sujunut varmasti monilta muiltakin. Jos vanhemmillani olisikin poika.. jonka tyttöystävä tulisi raskaaksi, eivät he varmasti olisi näin vihaisia..? en tiedä.
ikä ei tarkoita etteikö voisi olla hyvä äiti/isä. Teinitkin voivat huolehtia lapsistaan paremmin kuin monet "aikuiset vanhemmat". Omat vanhempani saivat minut ja siskoni 30-vuotiaina. Olisinkohan ollut 5 ja siskoni 4 kun vanhempani aloittivat juomisen. Heistä tuli alkoholisteja. Jouduimme lastenkotiin kaksi kertaa, yhteensä n.2 vuodeksi. Kokemuksemme olivat hirveitä. Vanhempani valehtelevat meille selvinpäinkin ja vannovat välillä kännissä vihaavansa meitä ja välilla haluavansa meistä eroon.. Tai oikeastaan äitini. Tiedän että alkoholismi on sairaus, mutta silti. tätä on kestänyt jo 10 vuotta. he eivät enää ole niin usein sekaisin, mutta usein ja pitkään kuitenkin. oma tapaukseni on lievä, mutta mielestäni vanhemmilla on vastuu kasvattaa lapset turvallisessa ympäristössä, kunnon kodissa, ilman pelkoa että vanhemmat kuolevat viinaan/itsemrha yrityksiin/ kännissä tapahtuviin tappeluihin. Siskoni on jopa harkinnut itsemurhaa hän ei enää kestä. Mutta vanhempani ovat kyenneet meitä silti aina hoitamaan, vaikka pelkoa/ surua/ masennusta ovatkin aiheuttaneet.
Itse uskoisin antvani lapselleni turvallisen kodin. Poikaystäväni on vannonut tukevansa ja aion luottaa häneen, vaikka tiedän ettei se aina välttämättä tulisikaan olemaan totta. Onko siinä jotain pahaa jos ottaa tekemisistään vastuun ja siihen olisi hyvät edelletykset?
Vanhempani ovat myös sitä mieltä, etten saa muuttaa poikaystäväni luokse.. En ymmärrä miksi! he haluavat että jään kotiin lapseni kanssa ja välillä he eivät halua.. Mielestäni olisi parempi, jos muuttaisin poikaystäväni luokse, koska lapsi on meidän ja hänen hoitonsa kuuluu ensimmäisenä meille.
En kirjoita tätä asiaa kerääkseni itselleni pisteitä, niin kun monet ehkä luulevat vaan koska olen aina ollut asioista sitä mieltä, että ei pidä yleistää. Haluaisin myös lukea muiden teinien ja miksei myös aikuisten vanhempien omien vamhempien negatiivisista reagoinnesta tulevaa lapsenlasta kohtaan ja siitä kuinka siitä on selvitty. Toki haluan kuulla iloisiakin asioita, mutta itseäni häisitsee omat vanhempani ja heidän outo käytös.. Tiedän että he ovat huolissaan ja ajattelevat vain parastani.......mutta silti.. 2 vuotta ja saisin tehdä niin paljon lapsia kun haluan, nyt kun kuitenkin lapsen olen saanut pidän sen. kesken peruskoulun en moiseen pystyisi.
Toivon ettei kenenkään tarvitse olla ilman omien vanhempien tukea. Oma äitini haukkui minut ja poikakaverini ja jatkaa samaan malliin niin kännissä kuin selvinpäinkin.
Siinä oma romaanini
Vastaukset 12
Vanhimmat
olipa kirjoitus. Äitinä sanoisin, että muuta vain poikaystäväsi luokse ja aloita uusi elämä lapsen kanssa siellä. Suosittelen lämpimästi AlAnon-ryhmää, joka on alkoholistien omaisille tarkoitettu tuki- ja keskusteluryhmä.
Alkoholistilta on turha odottaa tukea ja turvaa oli hän kuka tahansa. Niin valitettavaa kuin se onkin. Keskity sinä nyt omaan elämääsi. Onnea matkaan!
Hanki ekaksi oma asunto, juttele vaikka sosiaalityöntekijöiden kanssa siitä...ei kannata ainakaan vielä muuttaa poikaystävän kanssa asumaan...vaan kattelet miten teidän yhteiselämä alkaa sujumaan koska on tulossa noin suuri elämänmuutos...
sossun kautta tukiperhe. Ja mene sinne alateen-ryhmään niinkuin tuolla ehdotettiin. Saat varmaan perhetyöntekijän tueksesi poikaystävän kanssa. Ei kannata yksin kärvistellä, jos ei oma suku auta, löytyy ammattiauttajia! vaikka asuisit pienellä paikkakunnalla, aina löytyy apua, älä jää yksin.
Onnea sulle ja tulevalle.
ps.
itse en älynnyt käyttää ammattitukiverkkoa, en tiennyt että sellaista on edes olemassakaan. Nyt aina yritän tukea nuoria tässä asiassa, edes näin.
just muuttaa sen poikaystävän kans yhteen nyt ja totulle siihen,eikä vasta sitte ku lapsi on jo maailmassa!!et totutte ensin siihen kaksistaan oloon ja asumiseen.
...itkee kun p... on jo housussa! Eikös näillä nyt ollu jo lapsi tulossa.
Normaalisti vietetään koko nuori aikuisuus totutellen tähän parisuhteeseen ja oman yhteisen talouden pyörittämiseen. Ei se kuule parissa kuukaudessa toinen tutuksi tule, joten aivan sama tässä vaiheessa asuvatko yhdessä vai erikseen, sen tulevan yhteisen talouden kannalta.
Mutta äidin, joka on tuleva olemaan päävastuussa lapsesta on hyvä oppia tulemaan toimeen omillaan, sillä miehen varaan kaikkea ei kannata laskea. Kun pärjää omillaan, voi kantaa huolta myös toisesta. Pärjääminen ei tarkoita sitä, että puoliso pärjää, vaan itse. Siksi mielestäni on erittäin hyvä idea, että kokeilisi ensin, miten sitä yksin pärjää ja jos tuntuu ettei pärjää hommaa tukea ja apua itselleen, silleen että on riippumaton toisesta (edes puolisosta). kaksi omillaan toimeen tulevaa puoliskoa sitten voivat perustaa hyvin toimeentulevan yhteisen huushollin. Ikävämpi homma, jos kodissa on jonkinasteista riippuvuutta, eli toinen vanhemmista ei tule toimeen itsenäisesti elämässä.
Itselläni ei ole VIELÄ omia lapsia ja olen 18v. Mutta olen asunut vuoden ajan oman kultani kanssa. Ja sanoisikin sinulle että jos siltä tuntuu että haluat muuttaa ja luotat poikaystäävääsi niin muuta. Minä tein toisin kuin vanhempani olisivat halunneet, muutin kotoota. Vanhempani ja sukulaiseni vain sanoivat "mitä sitten jos erootte" mutta sanoin vaan että sitten etsin itselleni oman asunnon. Nyt ollaan asuttu vuori yhdessä ilman yhtään riitaa ym sellasta.
ELI MUUTA JOS SILTÄ TUNTUU, ja en todellakaan usko että sinun kannattaa jäädä omaan kotiisi asumaan kun vanhempasi eivät ehkä ole niin tasapainoisia.
KUUNTELE VAISTOASI! = ) USKON ETTÄ PÄRJÄÄT!
Itselläni ei ole VIELÄ omia lapsia ja olen 18v. Mutta olen asunut vuoden ajan oman kultani kanssa. Ja sanoisikin sinulle että jos siltä tuntuu että haluat muuttaa ja luotat poikaystäävääsi niin muuta. Minä tein toisin kuin vanhempani olisivat halunneet, muutin kotoota. Vanhempani ja sukulaiseni vain sanoivat "mitä sitten jos erootte" mutta sanoin vaan että sitten etsin itselleni oman asunnon. Nyt ollaan asuttu vuori yhdessä ilman yhtään riitaa ym sellasta.
ELI MUUTA JOS SILTÄ TUNTUU, ja en todellakaan usko että sinun kannattaa jäädä omaan kotiisi asumaan kun vanhempasi eivät ehkä ole niin tasapainoisia.
KUUNTELE VAISTOASI! = ) USKON ETTÄ PÄRJÄÄT!
Ensi- ja turvakotien liittoon. Sieltä saat paljon tukea, apua ja vinkkejä:
http://www.ensijaturvakotienliitto.fi/2toiminta/1ensi.html
Olen samaa mieltä näiden muiden kanssa, että soskun kautta alottaisit uuden elämäsi.
Poikaystäväsi tuskin tykkää huonoa, jos et heti muuttaisi suoraan hänen luokseen.
Samalla saatte katsoa miten teidän suhde edistyy ja pärjäisittekö.
Minä luulen, että äitisi käyttäytyminen johtuu osittain siitä, että hän kokee epäonnistuneen jossakin, mahdollisesti sinun ja siskosi kasvatuksessa ja purkaa oloaan juomiseen ja sitä kautta sitten teihin viattomiin lapsiin.
Tämä ei silti oikeuta tuollaiseen kohteluun.
Minusta vaikutat oikein terävältä ja viisaalta tytöltä.
Uskon, että pystyt tuollaisen kokemuksen jälkeen tarjoamaan lapsellesi paremman elämän.
Olethan itse kokenut ne varjoisat puolet ja osaat kiertää ne ettet jää samaan rinkiin.
Mutta apua sinä tarvitset asioiden järjestymiseen.
Koita samalla saada siskosi mukaan ja purkamaan oloaan jos on mielessä itsemurhakin.
Surullistahan se on, kun ei tukea ja turvantunnetta saa kotoa, mutta pian opit toimeen tulemaan omillasi ja huomaat kehen voit luottaa.
Toivottavasti vanhempasi älyävät hakeutua hoitoon ja huomaisivat kuinka hienoa on omistaa lapsenlapsi jonka oon saanut aikaiseksi oma lapsi :)
Rankkaa tulee olemaan, mutta kunnon tuen saatuasi kyllä pärjäätte yhdessä tai erikseen :)
Onnea ja voimia taisteluunne!
kuullostat todella järkevältä ja vastuuntuntoiselta nuorelta. älä kuuntele alkoholisti vanhempiasi! älä anna heidän pilata vauvasi elämää. äläkä nyt ihmeessä jää vauvan kanssa kotiisi asumaan! rankkaa tulee varmasti olemaan, hyvä että poikaystäväsi kannustaa ja tukee (ainakin vielä). se että jos teille tulisi ero, se on sitten sen ajan murhe, älä mieti sitä vielä. varmasti pärjäisit silti lapsesi kanssa. apua saat ihan takuulla. täällä onkin tullut jo hyviä neuvoja kuinka saat asunnon tai lapsenhoitoapua, juttele sossujen kanssa. mutta ole varovainen heidän kanssaan, etteivät vie lasta sinulta kokonaan pois!
voimia teille, pärjäätte varmasti =)
No et todellakaan oo ainut kenen vanhemmat ei tue...itselläni asiat riistäyty porukoitten kans niin pahasti et muutin kotoa pois ja nyt asun yksin vuokrakämpässä ja sinnittelen...olen kyllä jo 18 ja vauvan määrä syntyä heinäkuun alusta..joten tiedän tunteen kun vanhemmat "hylkää"..mutta aion silti vain sitkeesti jaksaa tulevana yh-äippänä viel..enkä edelleenkä ole missään väleissä vanhempiini enkä varmaan tule olemaankaan.Mut jaksamisia kaikille saman kokeneille ja hyvää odotusta...kyl se elämä viel hymyilee..uskon niin! :)
Moikka!
Minun äitini oli 17v kun veljeni syntyi ja isäni 19v. Minä synnyin 1v 10kk myöhemmin. Vanhempani menivät naimisiin kun äitini oli juuri täyttänyt 17v. Edelleen he ovat onnellisesti naimisissa, vielä 23vuoden jälkeenkin.
Äidin isä oli myös alkoholisti, kaappijuoppo.
En tiedä vaikuttaako se asiaan, mutta äitini on pitänyt meistä parempaa huolta kuin ikinä kukaan voisi pyytää. Vanhemmillani on tietysti ollut erittäin rankkaa, mutta jostainhan jokaisen on aloitettava.
Tarkoitukseni kuitenkin on se, että tuen täysin teidän perheen perustamista. Ei vanhemmuus katso ikää, vaan kypsyyttä lapseen, vastuuntuntoa ja rakkautta. Mielestäni teillä poikakaverisi kanssa on hyvät mahdollisuudet pärjätä elämässä, vaikka perheen perustaisittekin nuorena! Elämää on edessä, vaikka rinnalla olisikin puolitusinaa lasta. Ihan yhtä hyvin äitiyden hoitavat 30vuotiaat äidit kuin 16vuotiaat.
Minulla on paljon kavereita jotka ovat teini äitejä, itsekin olisin halunnut olla. Minulla ei siihen vain koskaan tullut mahdollisuutta. Nytkin lapsen hankinta on astetta hankalempaa, koska minulla on PCO.
Pointti tässä minun sepityksessäni kuitenkin on se, että jos kerran molemmat olette päätyneet pitämään lapsen, pitäkää se! Siihen ei vaikuta kukaan muu kuin te itse! Tehän sen hoidatte, ei alkoholisti vanhempasi tai sukulaisesi! He toki voivat mielipiteensä kertoa, mutta älä missään tapauksessa anna niiden vaikuttaa teidän päätökseenne!!
Ei pahalla, mutta miten voit luottaa alkoholistiin? Eihän hänellä ole voimia edes pysyä pullosta erossa. Tiedän kyllä mitä alkoholismi on.. suvussani liikkuu sitä.
Äläkä missään nimessä vai jää odotusaikaa kärsimään vanhempiesi luokse, saatika sitten kasvattamaan lastasi heidän ympärille.
Olet erittäin onnekas kun olet löytänyt tuollaisen miehen, pidä siitä kiinni!! Hän se on joka sinua tukee ja auttaa lapsen kanssa, ei vanhempasi! Onneksi poikaystäväsi vanhemmat myös tukevat teitä, nuorta perhettä! Se on melkoinen lottovoitto sinulle kun tuollaiseen perheeseen olet päässyt sisälle. Pidä heistä kiinni ja ota apu vastaan.
Suhteita kariutuu koko ajan. Ihan yhtä lailla teillä voisi suhde päättyä 30vuoden yhdessä olon jälkeen, eli turha miettiä meneekö sinulla joskus poikki poikaystäväsi kanssa. Mistä sukulaisesi voivat olla niin varmoja että teillä menee joskus poikki!? Eihän kukaan tekisi lapsia kenenkään kanssa, jos aina miettisi että "meneeköhän meillä joskus poikki"! Tulevaisuus on tuntematon, turha sitä on pelätä. Ota haasteet rohkeana vastaan, se on sitä elämän rikkautta!
Itse olen kohta 21vuotias PCO:ta sairastava naikkonen. Avomieheni kanssa olemme seurustelleet vasta puoli vuotta. Viime viikolla kävin ensimmäisen kerran lapsettomuusklinikalla. Hoidot alkavat, niin myös lapsen yritys! Ei minua pelota ajatus että meillä menisi joskus poikki.. jos sitä vain miettisin varmasti menisi poikki eikä suhde etenisi.
Minulla on nyt mies ketä rakastan yli kaiken ja olen onnellinen hänen kanssaan. Hyvään parisuhteeseen lapsi on aina tervetullut, on se sitten tuorre tai vanha.. ikinä ei loppua tiedä!
Kylläpäs kuulostan viralliselta.. =)
Onnea nuorelle perheelle tulevaisuuteen!! :)