Hyvät edut saan liitosta, ja jäsenmaksun voi vähentää verotuksessa.
Olen tyytyväinen palveluun. Ei tarvitse itse enää työnantajan kanssa painia.
Olen tyytyväinen palveluun. Ei tarvitse itse enää työnantajan kanssa painia.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Olisit liittynyt YTK:n = YleinenTyöttömyysKassa !
- on Huomattavasti Halvempi jäsenmaksu, ja on vähennyskelponen .
- jos esim. lomautetaan niin korvaukset tulee tilille nopeasti .
Liityin A-kassaan. Tuo YTK on kallein työttömyyskassa.
YTK:n jäsenenä kieltäydyt tietenkin eduista, jotka AY-liike on saanut aikaan, esimerkiksi:
Kahdeksan tunnin työpäivä
Viisipäiväinen työviikko
Kesäloma
Lomaraha
Talviloma
Sairausajan palkka
Ylityökorvaukset
Työterveyshuolto
Irtisanomissuoja
Työttömyysturva
Vuorotteluvapaa
Äitiys- ja vanhempainvapaa
Isyysvapaa
Lapsilisät
Liitto-orava alkaa olla kohta uhanalainen laji.
Romahtaa hyvinvointi, mutta ei haittaa Jumala Suojelee. Toki pitää olla kirkon jäsen.
Kirkkoa ei tarvita mihinkään. Uskoa voi täysin, kuulumatta kirkkoon.
Kannattaa uskoa hyviin asioihin ja edistää niitä.
Ei tarvitse uskoa mihinkään.
Kaurapuuroon.
Jos et kuulu kirkkoon, siis jos et maksa kirkollisVEROA niin ei mitään mahiksia päästä taivaaseen!
Maksa hyvä mies kirkonmiehille rahaa että pääset paratiisiin, jossa saat seitsemän neitsyttä käyttöösi.
Yksi hyvä kirkollisverossa on sen tekemä diakoniatyö. Mieluummin niin kuin erikseen joillekin epämääräisille hyväntekeväisyysjärjestöille mutta voi niillekin antaa.
..johonkin keräyksiin siis mutta neitsyitä ei kristinuskovaisten taivaissa ole.
Ei hyvää päivää. Sekoitat nyt jopa eri uskonnot keskenään.
Kuka suojelee, aku ankkakin on todellinen.
Kirkoista on suorat yhteydet ylähemmoon. Edut ovat paremmat kun viesti on ennen ulkopuolisia.
En allekirjoittannu mitään tänäänkään.
Olen hengessä mukana.
Liitossa on paljon hyvääkin.
Parhaat rahat saa sieltä.
Moni maksaa vakuutuksiakin, eikä välttämättä tarvitse niitä koskaan. Saman voi sanoa liitostakin. Hyvä olla liitossa, jos joskus oikeasti tarvitaankin. Moni on tarvinnut liittoa, kuten moni on tarvinnut vakuutuksiakin.
Ilmoitan näin hyvissä ajoin viettäväni helmikuussa kaksi päivää siestaa.
Jäsenmaksun verovähennnys on kupla. Samanlainen vahvasti varjeltu salaisuus, että liitto ei maksakaan ansiosidonnaista. Se salaisuus paljastui, pitää olla kassan jäsen, että saa ansiosidonnaisen, YTK on suurin kassa.
Jäsenmaksu peritään joka palkasta. PAM. Netto on pienempi kuin ei-liitolaisella. Palkasta pidätetään jotain 400-500 euroa vuodessa, riippuu liitosta ja tuloista.
Verovähennys lasketaan jälkikäteen. Se lasketaan brutosta. Maksettavaa jää veroprosentista riippuen 100-200 euroa. Lisäksi tulee lisävero, jonka jokainen veronmaksaja joutuu maksamaan. Jäsenmaksuvähennys on kokoluokkaa 200 miljoonaa euroa vuodessa. Se on monttu verotuksessa, mikä pitää tasoittaa. Sen tasoittaa jokainen veronmaksaja. Veronmaksajia on 3,9 miljoonaa. Kun 200 miljoonaa jaetaan jokaiselle veronmaksajalle, niin sinä maksat vähän yli 50 euroa lisäveroa montun tasoittamiseen. Jäsenmaksu ei ole ilmainen. Se maksaa liiton jäsenille siis 150-250 euroa vuodessa verovähennyksestä huolimatta. Ilmainen on ammattiliittojen vale ja kupla, kuten ansiosidonnainenkin oli ennenkuin tarkoin varjeltu salaisuus paljastui!
YTK maksaa vuodessa noin 100 euroa. Sekin taitaa olla verovähennyskelpoinen!
Ay-jäsenmaksun verovähennysoikeus pitää poistaa. Samoin ammattiliittojen osingot verolle. Kumpikaan ei ole oikeudenmukainen eikä kohtuullinen.
YTK on kallein kassa. Kapitalisti vetää siinäkin välistä.
Eiköhän se ytk suomen halvin kassa.
Ilman liittoja palkansaajat menettävät palkkansa ja joutuvat kapitalistien orjiksi.
TES pitäisi olla voimassa vain liiton jäsenille.
Samoin liittojen ajamat edut pitäisi olla vain liittojen jäsenille. Liittoon kuulumattomat voivat sitten olla 6 päivää töissä ja tehdä 16 tuntisia päivä.
Lakkoavustusta maksetaan vain liittoon kuuluville.
Minä kuulun ammattiliittoon. On hyvät edut.
Saa ilmaiseksi uuden kalenterin joka vuosi.
Liitto on työntekijän edunvalvoja. Pelkästä työttömyyskassan jäsenyydestä ei ole työntekijöille mitään hyötyä, koska työttömyyskorvausta maksetaan vain työttömille, ei palkansaajille.
Ei uskota, koska et esittänyt jäsenkorttia.
Rahaa tulee nyt ovista ja ikkunoista. Ensimmäinen tili jo tänään. Aikaisemmin sain palkan vasta kuukauden viimeinen päivä.
Vielä se ero tulee sinulle kuten Sannallekin.
Olen persu ja kuuluin periaatteen vuoksi YTK-liittoon. Ihmettelin miksi olen incel, vaikka olen siis peruspersu. Sitten liityin SAK-liittoon. Aloin saamaan naista. Rumimmat piti hätistellä jopa pois kimpusta.
Sulla homola ikinä naista ole ollut. eikä tule olemaan.
demari se sieltä kirjottelee, a-y pomot vetää kymppitonnien palkkaa duunarin selkänahasta ja koittaa epätoivoisesti kampittaa nyky hallitusta jotta olis mahdollisuus ehkä saada demarit hallitukseen. Ei duunarin kannata ruveta maksaan noiden lihavien hyvinsyöneiden palkkoja kymmenyksinä. Demari-mafian valta murenee pikku hiljaa, hyvä niin kaikille rehellisille suomen kansalaisille.
Palkkaa ei pitäisi edes maksaa kuin liiton jäsenille.
Miten helvetissä liityit liittoon.et ikinä työpäivää tehnyt.
Eläkeläisjäsenenä ei tarvitse maksaa jäsenmaksua.
jo riittää SAK+SDP yhteiskunnan tuhoaminen ja populismi!
ytk kutsuu.
demareita ei voi päästää EU:hun sekoittamaan euroopan asioita. ovat sekoittaneet jo kaupunkien, sote-alueiden ja maan asiat.
persut on työväenpuolue ilman sosialismia.
kristillidemokraatit huolehtivat oikeasti lähimmäisistä.
kokoomus on kykypuolue.
kolme hyvistä, jotka uskaltavat ottaa vastuuta Suomen talouden tasapainottamiseksi.
Kiitos.
Sorto-okkeistohallitus on elinkrinoelämän ja varakkaiden renki. Velkakone.
Ensi viikolla on taas hyvä aika liittyä ammattiliittoon.