Sinä teet hyvää työtä Suomen ja Suomen Kansan hyväksi. Olen erittäin tyytyväinen hallitusohjelmaan ja erityisesti maahanmuuttopolitiikkaan. Bensan ja dieselin hinta laskee, maahanmuuttoa tiukennetaan ja hyvä niin.
Kiitos Riikka
Anonyymi-ap
49306
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Köyhät kyykkyyn ja rikkaille lisää. Siinä on Purran evankeliumi. Jeesus nasaretilainen olisi hyvin järkyttynyt ja vihainen. Köyhät lapset ovat Purran vihan suurin kohde. Jeesus sanoi ” Kaikki, minkä te teette yhdelle näistä pienimmistä, sen te teette minulle.”
Tämä hallitus on aidosti Suomen ja Suomen kansan puolella toisin kuin punavihreä hallitus.
Voi kun erehdyt pahasti jos ny et ole tajunnu heidän tekojensa ja toimiensa perusteella niin he ovat kykenemättömiä ajattelemaan muuta kun omaa lompakkoaan mu onneksemme se lopulta kuitenkin kostautuu vain heille itselleen
"Voi kun erehdyt pahasti jos ny et ole tajunnu heidän tekojensa ja toimiensa perusteella"
Juuri samat sanat Sinulle, kannattaa sinunkin hieman lukaista muita sivustoja kuin äärivasureiden probakandaa... Netistä sivukaupalla saat faktatietoa täysin persiilleen menneestä hallituskaudesta 2019-2023.
Työttömyys ja irtisanomiset rajuu nousuun kesällä 2022
Suomessa EU:n korkein inflaatio
Ostovoima ROMAHTI 2009 tasolle
Nousukaudella 40MILJARDIA lisää KOROTONTAlainaa
Korona ja sota jatkuvat edelleen...
jne....
Purran työkokemus 0v 0kk 0pv
Höpö höpö.
Marinin työkokemus 0v 0kk 0pv
Aika hyvä saavutus nostaa Suomi suosta henkilöltä jolla ei ole työkokemusta. Kertoo paljon asenteesta! Teidän demarisosialistien saavutukset onkin kaikkien tiedossa
Kertoo tosiaankin Riikka Puran asenteesta, sen sijaan, että olisi käynyt töissä, on Riikka Purra mieluummin loisinut koko ikänsä yhteiskunnan tuilla.
+ työaikana kaljottelu ja hoomehorhöily.
"Purran työkokemus 0v 0kk 0pv"
Eli sama työkokemus kuin Sinullakin, kait äänestit Purraa?
Suomi ja Suomen kansa pitää tulla ensin, sitten vasta muut, jos rahaa jää. Sosiaalidemokraatit ja vihervasemmistolaiset antavat suomalaisten rahat ulkomaalaisille.
Tämä pitää paikkaansa. Onneksi päästiin eroon punavihreästä hallituksesta. Suomi ei voi yksin tehdä ilmastonmuutoksen vastaisia toimia. Kiinan ja Yhdysvaltojen pitää olla mukana.
Paikkansa pitää myös se, että kun persut pääsi Sipilän hallitukseen, niin se otti ensimmäisinä töinään lapion käteensä ja lapioida sillä rahaa Kreikkaan.
Näin toimi piikkki kiinni Kreikalta -persut.
Vielä se Rikkaa vaan pystyy tolloimpia vedättämään.
Riikka ei ole vedättänyt ketään. Saarikko ja Marin ovat.
Ai ei ole muka vedättänyt? Siinä yksi tollo, joka yhä uskoo Purran satuihin.
Riikka ei ole vedättänyt kuin pienituloisia äänestäjiään:
”Kokoomus haluaa leikata pienituloisten etuuksista – Se ei meille käy”.
Vastuullinen maahanmuuttopolitiikka saatiin hallitusohjelmaan ja hyvä niin. Kyllä pienituloisetkin kestävät leikkaukset. Tuo vastuullinen maahanmuuttopolitiikka oli sen verran tärkeä asia. Isänmaallista toimintaa.
Nuo sinun selityksesi eivät muuta miksikään sitä tosiasiaa, että Riikka vedätti pienituloisia äänestäjiään.
Valehteli heille.
"Riikka ei ole vedättänyt kuin pienituloisia äänestäjiään:"
Ei edes tuo väitteesi pidä paikkaansa...
Kannattaa tutustua historiaan ja laskelmiin siitä, kuinka paljon edellinen, 2019-2023 hallitus leikkasikaan IHAN KAIKILTA suomalaisilta duunareilta, köyhiltä ja heikoimmassa asemassa olevilta, kun ostovoima ROMAHTI 2009 tasolle!!!!
Tuohon verrattuna Orpon hallituksen 1,5% ALV korotukset joillekin tuotteille on lillukan varsia...
Totta Petteri, Riikka, Anna-Maja ja Essayah tekevät hyvää työtä Suomen ja Suomen kansan hyväksi. Suomi pitää jättää parempaan kuntoon tuleville sukupolville. Punavihreä hallitus ajoi Suomen turmioon. Tämä on totuus.
Sinimusta tuhohallitus.
Suomen pitää lisätä ennätysmäärällä valtion velkaa lastemme maksettavaksi.
Se on suuri vale. Työllisyys oli ennätystasolla Marinin hallituksen aikana. Nyt ollaan tuuliajolla kaikessa.
Kerropa sitten ne vaihtoehtoiset OIKEAT toimet taloustilanteen pelastamiseksi?
Punavihreä tuhohallitus oli.
Ei nuo ole lapsia, rikollisia ja paperittomia kylläkin, täysihoito 2022 vasut niille järjesti, elinikäisen velaksi.
https://yle.fi/a/3-12171659
Luikertele mitä luikertelet, mutta meidän lapsemme ovat laspsiamme lapsiamme.
"Sinimusta tuhohallitus."
Ihan sama, miksi edellistä, demarivetoista hallitusta kutsut... Sinimusta tuhohallitus.... Kauhukabinetti, sekohallitus... se ei kuitenkaan totuutta Suomen paskomisesta muuta....
"Se oli suuri vale. Työllisyys oli ennätystasolla Marinin hallituksen aikana. "
Olet aivan oikeassa, sillä yksi suurimmista valeista oli tosiaankin tuo: Työllisyys oli ennätystasolla Marinin hallituksen aikana...
"Työllisyys ennätystasolla" ja silti korotonta velkaa otettiin yli 40 MILJARDIA!!! Oppivelvollisuusikää ja työttömäksi laskettavien ikärajaa nostettiin... noin saatiin työllisyyttä meilllä tuolloin "parannettua"... kesällä 2022 työttömyys ja konkurssit lähtivät hurjaan nousuun (eli juurikin Marinin hallituskauden aikana)... netistä löydät helposti faktatietoa tuostakin...
"Nyt ollaan tuuliajolla kaikessa."
Tuolta teistä Äärivasureista varmaankin nyt tuntuu, kun SUURI JOHTAJA "pakeni" maasta...
Kyllähän äärivasureiden toimet ovat tulleet jo hyvinkin tutuiksi; Verojen korotukset, verojen korotukset ja verojen korotukset, koska duunareille ja rikkaille jää vielä rahaa jaettavaksi maailmalle...
Pensan hinta laskee?
"Anna-Maja Henriksson ehdottaa HBL:ssa: Bensaveroa nostettava"
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010082435.html
"Rkp:n puheenjohtaja, opetusministeri Anna-Maja Henriksson muistuttaa HBL:n haastattelussa, että tätä hallitusta ei olisi olemassa ilman Rkp:ta."
Orpo sen pääministeri kuten marin vasuhallituksen.
Orvon hallitus on pystyssä ja Orpo pääministeri juuri niin kauan kuin rkp haluaa.
"Bensan hinta laskee?"
Arviot ovat nyt, että noin 1€/litra on nyt edullilsempaa, kuin olisi ollut MarinII vielä hallitessa..
Olemme äitini, sukulaisten ja ystävien kanssa erittäin tyytyväisiä hallitusohjelmaan ja erityisesti maahanmuuttopolitiikkaan.
Ja asutte sivistyksen ulkopuolella joka nokka? Peräkylän väkihän se pelkää, jos pihalla vilahtaa joku muu kuin talon Musti?
Tai sitten koko suku asuu Jakomäessä samassa kerostalorähjässä. Helsingin Rinkeby.
Jos välähtää niin pitää heti maahan syöksyä turvaan, niin ruotsissakin jo tehdään ja eu alueella.
https://yle.fi/a/74-20001027
Aikoinaan jo ihailin Iiron (Viinanen) toimintaa valtionvarainministerinä hän kun uskalsi sanoa miten asiat oikeasti on ja siitähän ei oikein tykätty, varsinkaan vasemmalla laidalla.
Riikalla on tätä menoa kaikki edellytykset nousta arvostettujen valtionvarainministereiden joukkoon jos vaan hermo ja linja pitää!
Tsemppiä Riikalle - Ei ole helppo nakki laittaa Suomea kuntoon kun olemme tottuneet elämään yli varojemme ja vasen laita ei edes älyä tilannetta vaan kuvittelee että vastustamalla uudistuksia homma saadaan kuntoon!
Riikka Purra ei ole koskaan ollut missään oikeissa tuottavissa töissa, vaan on sen sijaan loisinut koko ikänsä yhteiskunna tuilla.
Hmm... vai niin, ei kyllä uskoisi SILLÄ sen verran kovaa ja päättäväistä johtajuutta, asiantuntijuutta ja ennen kaikkea talouselämän tuntemusta hän osoittaa - Täytyy kyllä sitten olla harvinaisen älykäs jos ilman mitään työkokemusta pystyy tuollaiseen suoritukseen!
Nyt taisit kertoa ay pomojen työhistorian.
Riikka Purra toimii Petteri Orpon hänelle välittämien Jyri Häkämiehen määräysten mukaisesti.
Siinä ei tarvita päättäväisyyttä, siinä tarvitaan tottelevaisuutta.
Vai niin, no fiksu ihminen ymmärtää että Suomen yhteinen etu pitää laittaa puolueen ja oman edun edelle - Pointsit Purralle!
Riikka Purra on TÄYSTUHO. RAID.
Sitä tosiaankin toivomme, että Purra olisi täysituho suomen haittapuolueille: Sosiaalinen Puolue, Vasurit sekä Hirveät joutavat jäädä oppositioon ja mieluummin pois koko puoluerkisteristä maamme demokratian halventamisen takia.
Raid toimii aina, talossa, puutarhassa ja junassa.