Pakolaisleiriltä keskituloiseksi suomalaiseksi

Persaukinen pakolaisperhe tulee Suomeen ja kas, pian on alla tila-auto, asunto osaketalosta, merkkivaatteet, ruokaa ja roinaa niin että pitää roskiin kantaa ylimääräistä. Lomamatkoja kotimaahan, isoja juhlia, harrastuksia.

Tämä kaikki vaikka vanhemmat työttömiä.

Ei suomalaiselta onnistuisi moinen. Jotain taikaa täytyy olla kun suomalaiset osakeomistajat kulkevat ryysyissä ja ajavat ruosteisilla autoilla.

Miten pakolaisleiriltä tulevat elävät leveämmin työttöminä kun talossa on yrittäjiä, koulutettuja suomalaisia.
26276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Vastineeksi pakolaisperhe pukkaa uutta tulemaan joka vuosi.

Äänestä

onneksi olkoon matulle tai mikä se on
matun loisiminen kuvaa vain suomalaisten haloskannattajien tyhmyyttä jauhetaan yk:ta joka auttaa rasistivenäjää ja kaiken maailman ihimisoikeuksia joilla kavennetaan suomalaisten oikeuksia omassa maassaan ja annetaan etuja nehkerielle ja muslimeille erilaisille raakalaiskulttuureille


UBS veikkaa lievää taantumaa 2024 USA:han mikä ilman muuta aiheuttaa saman
Suomeen
nyt on menossa vielä joulupunkin ralli Suomessa näkymien noustessa 2022 pohjista
tämä voi liittyä lievään ahneuteen
itse kerään varakassaa iskeäkseni silloin jos Usa herää ensi vuonna lievään taantumaan???
uUBS expects a mid-2024 recession to encourage the central bank to start easing.

The US economy will slip into recession next year – and that'll lead to the Federal Reserve bringing in steep interest-rate cuts, according to one top European bank.

Äänestä

Kantis tekee vuosikymmeniä töitä saadakseen jotain vastaavaa...

Äänestä
  • Mitä saivat Suomen omat sotaveteraanit...

    Nämähän ovat rintamakarkureita.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Mitä saivat Suomen omat sotaveteraanit...

    Nämähän ovat rintamakarkureita.

    Suomen rintamakarkurit ammuttiin.

    Äänestä

Kyllähän he vissiin avustuksia hyvin saavat. Ylimääräistä tavaraa ainakin. Pojan kaveri kantanut meille salaa tietokoneen näytön ja pleikkarin. Ihmettelin miksi tuo kun muutenkin hankala päästä ylimääräisestä roinasta eroon. Poika koitti tätä kaveriltaan kysellä, mut siinä vaiheessa tuli kielimuuri vastaan. Ymmärtää kuulema kysymyksen miksi, mutta tässä vaiheessa toivotteli heipat.

Äänestä
  • Ei ulkomaalaiset saa enempää avustuksia kun suomalaisetkaan. Niissäkin on lait ja katsotaan tarve ennekaikkea.
    Joten miksi aina luullaan että ihmiset elää avustuksilla , koska he voivat ihan vaan tehdä työtä kun muutkin ihmiset, ja työtä voi tehdä kotoa käsin tietokoneella myös. Joten parempi kun kukin hoitelee omat asiansa se kun mielikuvitellaan toisten elämää, koska usein ne mielikuvitukset ovat väärin

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Ei ulkomaalaiset saa enempää avustuksia kun suomalaisetkaan. Niissäkin on lait ja katsotaan tarve ennekaikkea.
    Joten miksi aina luullaan että ihmiset elää avustuksilla , koska he voivat ihan vaan tehdä työtä kun muutkin ihmiset, ja työtä voi tehdä kotoa käsin tietokoneella myös. Joten parempi kun kukin hoitelee omat asiansa se kun mielikuvitellaan toisten elämää, koska usein ne mielikuvitukset ovat väärin

    Juttusi on samaa tasoa kuten ne "Refugees Welcome" ja
    "Meillä On Unelma" jutut,.,,,

    Pelkkää kahjojen hölinää.

    Äänestä

Olen itse ollut täällä ennen koronaa ettekä sijoitaneet kiinteistörahastoihin
alhaisten korkojen aikana eikä silloin
kun korona viimeistään huhtikuussa 2020 oli ohi
kuten kerroin

ette sijoittanee Mantan pörssiin tuloon

siksi joudutte tekemään matulle töitä lähtemään aamulla ja antamaan
ison osan palkastalle loisijoille jotka eivät osallistu kansantulon lisäämiseen

ja vielä siten että lähettävät rahat afrikkaan usan western unionin
toimistojen kautta

teidän antamaanne sosiaalirahaa veroistanne

Äänestä

Uskovaiset kantavat tavaraa. Minä sanoin yhdelle että lopettaa. Muitten roskat ei enää sovi roskikseen.

Äänestä

Takas vaan jokainen ”pakolainen” sinne mistä ovat tulleetkin, ei niitä täällä kukaan kaipaa.

Äänestä

Samaa mieltä, meidän kansanedustajista on 20 % vartavasten hoitamassa pakolaisten poistamista suomesta, kuitenkin pakolaisten määrä kasvanut 1000 kohta taas aukee raja että saamme heitä lisää.

Äänestä
  • Kiitos sosialisti-sannan.

    Äänestä

  • Vaikka Suomeen otettaisiin miljoona köyhää elintasopakolaista, niin satoja miljoonia jäljellä ja syntyy koko ajan lisää. Ei nykymallinen pakolaisten ottaminen lopulta ole ratkaisu yhtään mihinkään asian suhteen.

    Äänestä

Kyllä täällä peesuomalaisilla on hätä.
Karmeaa kuraa laskevat useaan ketjuun.

Äänestä
  • kuraa kuraa sdppaskan päälle

    Äänestä

Oletko niin selvillä toisten yksityis asioista että pystyt niitä oikein netissä kirjoittelemaan.
Entös jos nämä ihmiset tekevät työtä netin kautta, kuten moni suomalainenkin tekee .
Puhut joka kirjoituksessasi tila- autoista ihan kun se olis joku ihme että jollakin on auto, sehän on melkein kaikilla.
Ja ei suomen valtio maksa mitään autoja vieraille eikä omilleen, joten autot ostetaan ihan vaan omilla varoilla kukin ostaa autonsa. Ja miksi menet vahtaamaan kenenkään roskia , jokainen heittää pois tavaroita mitä ei tarvitse . Joten oma asiansa kullakin.
Sitten et todellakaan tiedä ihmisten omaisuuksiaan yhtään mitään sen kummemmin kun mistä he rahansa saavat . Joten keskity tärkeisiin asioihin , se kun kateellisena kuvittelet ihmisistä asioita oman mielesi mukaan. Ja osta tila auto sinäkin niin ei tartte huokailla toisten autoista

Äänestä

Minua ei kiinnosta pakolaifset tippaakaan.

Persuja kiinnostaa ilman pakolaisia ei olisi persuja.

Persujen suhde pakolaisiin VIHA RAKKAUSUHDE kuin paita ja perse.

Äänestä
  • Juu,,vihasi kohdistuu tunnetusti juutalaisiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Juu,,vihasi kohdistuu tunnetusti juutalaisiin.

    En vihaa juutalaisia, en vihaa venäjän kansalaisia.

    Äänestä

  • Pertikki kirjoitti:

    En vihaa juutalaisia, en vihaa venäjän kansalaisia.

    olet eräs valehtevimmista
    sinulla on ihme käsitys vihaamisesta

    että se olisi jokin ideologinen tunne

    sinä itse olet todella vihaaja pahimmasta päästä lisäksi tyhjänjauhaja

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    olet eräs valehtevimmista
    sinulla on ihme käsitys vihaamisesta

    että se olisi jokin ideologinen tunne

    sinä itse olet todella vihaaja pahimmasta päästä lisäksi tyhjänjauhaja

    Ihminen on ihminen, Putinin järjestelmässä ei mitään inhimillisyyttä.

    Samoin israelin valtio mitä inhimillisyyttä sen syntymån jälkeen tapahtunut.

    Äänestä

  • Pertikki kirjoitti:

    Ihminen on ihminen, Putinin järjestelmässä ei mitään inhimillisyyttä.

    Samoin israelin valtio mitä inhimillisyyttä sen syntymån jälkeen tapahtunut.

    Olisit inhimillinen lähipiirillesi. Miksi hyysäät vieraita kulttuureja.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Persaukinen pakolaisperhe tulee Suomeen ja kas, pian on alla tila-auto, asunto osaketalosta, merkkivaatteet, ruokaa ja roinaa niin että pitää roskiin kantaa ylimääräistä. Lomamatkoja kotimaahan, isoja juhlia, harrastuksia.

Tämä kaikki vaikka vanhemmat työttömiä.

Ei suomalaiselta onnistuisi moinen. Jotain taikaa täytyy olla kun suomalaiset osakeomistajat kulkevat ryysyissä ja ajavat ruosteisilla autoilla.

Miten pakolaisleiriltä tulevat elävät leveämmin työttöminä kun talossa on yrittäjiä, koulutettuja suomalaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu