Lakoilla ajetaan teollisuutta muihin maihin.
Jo Hollantiin lähti, vähemmän lakkoilevaan maahan.
Riku Aalto juuri ilmoitti silmät sakenöiden miten lakkoilevat SDP-kommarit.
Rikun palkka 300 000 € vuodessa. Ei Riku pääse hallitukseen jota vaatinut, vielä voimassa demokraattiset eduskuntavaalit, jonka perusteella hallituksia tehdään.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Suomen taloudellinen alasajo- suunnitelma ETENEE !
Vasemmisto jatkaa Putinin kirjoittamalla ohjelmalla.
Jauho- Sanna SDP demari teki esityön.
AY- kommarit kuuluvat vankilaan.
juuri näin.
Niin pitkään, kun olin sasdemien jäsen meille kerrottiin kokouksessa kuinka sosdemin pitää ajatella asioista.
Oma ajatteleminen oli sama kuin epäkelpo sosialisti. Sellainen tiedonkulku, että työmies kertoo mitä haluaa ei ole mahdollinen.
Kokouksia järjestetään normaali yhdistyksessä asioitten käsittelyyn mutta meille kokoukset olivat yksiselitteisesti johdon tiedonjakoa, kuinka meidän pitää ajatella.