Paikallinen sopiminen

Hallitus ja ay-liike ovat napit vastakkain. Hallitus on perustellut työelämän muutostarvetta niiden välttämättömyydellä. Ne ovat välttämättömiä hallituksen mukaan sen vuoksi, että suunnitellut toimet parantavat työllisyyttä ja yritysten tuottavuutta.

Hallituksen suunnittelemia työelämän muutoksia on lukuisia, mutta paikallisen sopimisen edistäminen on niistä ehkä kaikkein keskeisin. Sen vuoksi olisi olettanut, että hallituksella olisi jotain kättä pitempää perustelua uudistuksen pontimeksi. Mutta mitään vaikutusarviota ei ole. Pelkän uskon voimalla mennään. Onko siis kovin suuri ihme, että ay-liike vastustaa uudistuksia, joiden vaikutuksia ei ole edes millään tavalla arvioitu hallitusohjelmassa.

Paikallisen sopimisen työllistämisvaikutuksista on silti olemassa vaikutustutkimuksia. Kauppalehti kertoi niistä 23.10.2023. Lehti otsikoi, että "tutkimus ei tue väitettä, että paikallinen sopiminen olisi vaikuttava työllisyystoimi. Sen sijaan paikallisen sopimisen vaikutuksista palkkoihin on olemassa enemmänkin tutkimusta. Siinä kohdin vaikutus on vähäinen.

Tätä uutista ei ole siis levittänyt Tiedonantaja, Kansan uutiset eikä Demokraatti. Ei edes Maaseudun tulevaisuus, vaan Kauppalehti, joka ei liene erityisemmin ay-liikkeen puolestapuhuja. Seuraavassa linkki tuohon Kauppalehden juttuun. En tiedä, näkyykö se maksumuurin takaa.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/tutkimus-ei-tue-vaitetta-etta-paikallinen-sopiminen-olisi-vaikuttava-tyollisyystoimi/8ffd6980-2587-4804-a28c-b6905f00d548

14

241

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Paikallisella sopimisella palkat saadaan alemmaksi ja sitä kautta enemmän voittoa osakkaille. Osakkaat sitten voivat käyttää enemmän rahaa, esimerkiksi teetättää siivoamista ynnä muuta työtä alemmalla luokalla. Se yhdistettynä tukien heikentämiseen lisää työllisyyttä, koska rampojen ym. on keksittävä jotain työtä mikäli aikovat saada ruokaa.

    • Anonyymi

      Tilanne on sikäli erikoinen, että hallitus on tehnyt itsestään työmarkkinaosapuolen toimillaan.
      Joten hallitus ei voi sanella työehtoja työntekijöille, vaan sen pitää pystyä neuvotteleen.
      Lisäksi silloin neuvotellaan kokonaisuudesta joten riittääkö hallituksessa tietämys?

      Joten hallitus ei saamitään erityiskohtelua vaan saman mitä työnantajatkin.
      Ellei hallitus halua neuvotella työehdoista vaikka on itse niihin änkennyt, silloin ei ole mitään neuvoteltavaa.
      Jolloin lakot kohdistuukin neuvotteluosapuoleen eikä juridisesti hallitukseen.

      Lähtikö Orpo ja Purra soitellen sotaan?

      • Anonyymi

        Hallitus on ainoa, joka muutoksia työlainsäädäntöön voi tehdä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallitus on ainoa, joka muutoksia työlainsäädäntöön voi tehdä.

        Eduskunta säätää Suomessa lait.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eduskunta säätää Suomessa lait.

        Hallituksen on niitä esitettävä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallitus on ainoa, joka muutoksia työlainsäädäntöön voi tehdä.

        Yksityisellä pätee keskinäiset sopimukset ja liittojen hyväksymät.
        Kuten palkkaus ja työajat kunhan on Tessin mukaiset.

        Suomi kun ainakin vielä on oikeusvaltio ja toivottavasti myös tämänkin hallituksen jälkeen.


    • Anonyymi

      Hölöhölö . Paikallinen sopiminen on aina ollut mahdollista .. työnantaja olinarkki on aina voinut maksaa parempaa palkka ja muita etuja antaa. Ei sitä ole kielletty ikinä .

      • Anonyymi

        Työntantaja haluaa maksaa huonompaa palkkaa, eihän sen muuten tarvitsisi
        yrittää ajaa paikallista sopimista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työntantaja haluaa maksaa huonompaa palkkaa, eihän sen muuten tarvitsisi
        yrittää ajaa paikallista sopimista.

        Joissain yrityksissä mahdollisesti palkat olisivat heikompia, jos yrityksellä ei ole varaa enemää maksaa. Oleellisempaa on kuitenkin työaikoihin jne. paikallisesti, yrityskohtaisesti oleva räätäköinnin mahdollisuus. Jotta äästään siihen, että kun on töitä, töitä tehdään tuottavasti ja kilpailukykyisesti. Oleilu suoritetaan sitten omalla ajalla ja kustannuksella.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joissain yrityksissä mahdollisesti palkat olisivat heikompia, jos yrityksellä ei ole varaa enemää maksaa. Oleellisempaa on kuitenkin työaikoihin jne. paikallisesti, yrityskohtaisesti oleva räätäköinnin mahdollisuus. Jotta äästään siihen, että kun on töitä, töitä tehdään tuottavasti ja kilpailukykyisesti. Oleilu suoritetaan sitten omalla ajalla ja kustannuksella.

        Elämä on muutakin kuin työ ja vapaa.
        Vanhemman on haettava lapsi päiväkodista illalla kun hoitajilta loppuu työaika.
        Lisäksi viettää ilta ja yö lastenkanssa ja seuraavana aamuna jälleen lapsi hoitoon.
        Itse töihin, joten ei niitä työaikoja voi jatkuvasti muuttaa edestakaisin.
        Saisi syytteen lasten heitteillejättämisestä ja sosiaaliviranomaiset kimppuunsa.

        Monella keski-ikäisillä on hoidettavana myös omat vanhemmat, kun yhteiskunta jättää hoitamatta.
        Arvovalintoja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joissain yrityksissä mahdollisesti palkat olisivat heikompia, jos yrityksellä ei ole varaa enemää maksaa. Oleellisempaa on kuitenkin työaikoihin jne. paikallisesti, yrityskohtaisesti oleva räätäköinnin mahdollisuus. Jotta äästään siihen, että kun on töitä, töitä tehdään tuottavasti ja kilpailukykyisesti. Oleilu suoritetaan sitten omalla ajalla ja kustannuksella.

        Se tarkoittaa sitä että yritys on kannattamaton .Palkoilla on tarkoitus tulla toimeen eikä se ole tarkoituksenmukaista että palkkatasot ajetaan väkisin niin alas kauttaaltaan että ei tule. Se ei ole valtion hallinnon tehtävä . Valtion hallinnon tehtävä on hoitaa kansallisia asioita ja pyrkiä parantamaan kansalaisten toimeentulomahdollisuuksia ei heikentämään niitä, kuten nyt tapahtuu.


    • Anonyymi

      IKL hallitus yrittää ajaa Suomea vanhaan torpparimeininkiin.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Vornanen haluaa sopia paikallisesti vankeinhoitoviranomaisten kanssa.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1174
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      840
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      795
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      634
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      603
    6. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      33
      537
    7. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      532
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      524
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      503
    10. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      501
    Aihe