Moottori kysyi vastuuministeri Lulu Ranteelta, mitä epäkohtiin puuttumiseksi on tehtävissä.
– Taksien on oltava turvallisia tiloja ja luotettavia kulkupelejä niin asiakkaille kuin kuljettajillekin. Se, että pienehkö vähemmistö maan kuljettajista lokaa kaikkien, myös kunnollisten kuljettajien ja koko alan maineen ei saa jatkua.
Ministeri luettelee eri keinoja.
– Valvonnan helpottaminen taksiautojen tunnusmerkeillä, viranomaisyhteistyön tiivistäminen ja helpottaminen, nykyisten resurssien vaikuttavampi kohdentaminen sekä valvontaa varten tarvittavien tietojen tarkentaminen ja oikeille viranomaistahoilla oikeaan aikaan jakaminen.
Lulu Ranteen mukaan nykyisiin ongelmiin puuttumisen lisäksi on varmistettava, ettei alalle jatkossa pääse sinne sopimattomia henkilöitä.
ote moottori.fi
alalle jatkossa pääse sinne sopimattomia henkilöitä. Taksi SipilänBerner jäljiltä!
5
103
Vastaukset
- Anonyymi
Pahamaa
- Anonyymi
Sodäär juha
- Anonyymi
Mutta viisi vuotta liian myöhään.
Jos perskekohallitukselle varoitukset eivät menneet perille, sille ei enää ole mitään tehtävissä.
Suomalaiset yrittäjät ja kuljettajat lopettaa muutaman vuoden sisällä.
Taksiammattilaiset yrittävät varoittaa, että Ruotsin malli ei ole järkevä, mutta päätä piti hakata seinään.
Ja tulos on nähtävissä .
Eipä tällä lululla ole mitään mahdollisuuksia korjata tilannetta.
Takseja on liikaa kysyntään nähden ja "uudistuksen" jälkeen monet eivät uskalla ottaa taksia ollenkaan.
Terv. 17 vuotta alalla ollut, onneksi nykyään eläkeläinen. - Anonyymi
taxihelsingi
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?
Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta882313- 522019
Jotain puuttuu
Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu881853Tietysti jokainen ansaitsee
Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt23184850+ naiset kyl
Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin101638- 771562
hieman diabetes...
Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo261437Hei A, osaatko
sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en411400Välitän sinusta mies
Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv61392- 731370