Suomessa ei ole lehdistön vapautta. Se vietiin kun huoltovarmuuskeskus yhdessä Medialiitto ry:n kanssa perusti mediapoolin. Sen tehtäviin on ujutettu myös median uutisoinnin ohjaaminen siten ettei hybridivaikuttamista tai vääränlaisia uutisia kansalle kerrota.
Jotta ulkopoliittiset uutiset olisivat oikean henkisiä saamme uutiset USAsta CNNLtä, jotka käännetään sanasta sanaan ja julkaistaan ensimmäisenä Sanoma Osakeyhtiön alustoilla. Seuraavana päivänä sama paska levitetään maakuntalehtien sivuilla ympäri maata. Minkäänlaista Natoon tai USAan kohdistuvaa arvostelua ei sallita mielipidepalstoilla.
Hybridikeskus ja Mediapooli hyväksyvät tietolähteikseen myös sellaiset kuin Radio Free Europe, Radio Liberty, Kyiv Post, Kyiv Independent ja Politico. Ne kaikki ovat tiukassa yhteydessä CIA:han.
Ennen meillä oli lehdistö vapaus. Saimme lukea maailman tapahtumista eri katsontakantoja, mutta nykyisin kaikki menee liikuttavan yksimielisesti sanasta sanaan.
Tätäkö on suomalainen demokratia? Päättäjämme tietävät tilanteen, mutta pelkäävät maksetun median (mediapoolin) maalitusta. Näin Suomi saadaan tekemään ihan mitä tahansa eikä terveelle järjelle anneta mitään mahdollisuutta.
Yleisen edun nimissä tällainen peli olisi vihellettävä poikki. Poliittinen eliittimme halveksuu demokratiaa ja kansalaisten perusoikeuksia.
Lehdistön vapaus
Anonyymi-ap
1
162
Vastaukset
- Anonyymi
Näin Suomea vietiin kuin likasankkoa Natoon. Minkäänlaista keskustelua Natosta ei ole sallittu ainakaan vuosikymmeneen. Jos jotain yritettiin niin se leimattiin eipä-älylliseksi keskusteluksi.
Kuka tätä sirkusta johtaa? Ei ainakaan eduskunta.
Asía pitäisi tutkia avoimesti.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931412
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138913- 85872
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52801- 51758
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253667Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä330629Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,8624Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk57619- 53594