Muistatteko?

Miten Lauri sai potkut Koivisto konsernista kun oli mokannut käytännössä kaiken mitä mokata voi. Pojalla oli kovat puheet ja lipevä kieli, mutta ei auttanut, rahoitusyhtiön sugardaddyt antoivat monoa perseelle.
8394
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ainoa oikea päätös oli monon antaminen. Se olisi pitänyt tosin tehdä paljon aikaisemmin, olisi aika paljon rahaa säästynyt.

Äänestä
  • 😍😋😍😋😍😋😍😋😍

    🍑 ­­­N­­­y­­m­­f­­o­m­­­a­a­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18189751h

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Lauri lähti omasta tahdostaan. Häntä toki pyydettiin jäämään. Mutta hän oli jo Koivistolla omasta mielestään kaiken tehnyt: Onnibussista maan isoimman ja tunnetuimman kaukoliikennebrändin ja Koiviston Autosta Tampereen seudun suurimman paikallisliikenneliikennöitsijän. Paronit oli ajettu suohon, mikä oikeudentunnossaan tinkimättömälle oli myös erittäin merkityksellinen onnistuminen. Oli aika siirtyä tekemään hyvää rautateille.

Äänestä
  • Kyllä, totta kai näin tapahtui. Capmanin johtoryhmä polvillaan anoi Lauria jäämään ja johtamaan koko Capman väkevään menestykseen. Kuulin huhua, että Ruotsin kuningaskin oli pyytänyt Lauria jäämään, mutta Lauri loihe lausumaan: Kalle, tahtoisin jäädä, mutta propsipino on kuuma.
    Myös Tampereen pormestari ja kaikki kaupungin asukkaat kerääntyivät Kerhotalon portille ja
    anoivat Lauria jäämään ja hoitamaan paikallisliikennettä PirTilin tapaan, loistavammin kuin kukaan missään.
    Koko maailma itki Capmanin kanssa, kun Lauri kuitenkin läksi kohti uusia seikkailuja ylväänä kuin Don Quijote.

    Äänestä

  • "Paronit oli ajettu suohon"

    Poislukien Vainion sukuoikeuspuoli.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    "Paronit oli ajettu suohon"

    Poislukien Vainion sukuoikeuspuoli.

    Näistä vanhoista yrityksistä Koivisto on pahimmissa vaikeuksissa. Nekin johtuvat pääosin Laurista. Kävelevä vahinko, kaikki mihin Lauri koskee muuttuu kullasta mullaksi.

    Äänestä

Niillä on avain tänne.

Äänestä

Vetäkää käteen mä meen ulos täks yöks. Katotaan heräänkö aamulla kun on niin kylmä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Miten Lauri sai potkut Koivisto konsernista kun oli mokannut käytännössä kaiken mitä mokata voi. Pojalla oli kovat puheet ja lipevä kieli, mutta ei auttanut, rahoitusyhtiön sugardaddyt antoivat monoa perseelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu