Hesarissa Rehn puhuu Täällä Pohjantähden alla romaanista ikään kuin se olisi todenmukainen kuvaus omasta ajastaan ja torpparielämästä. Valitettavasti moni muukin uskoo niin, mutta ei sellaista voi presidentiksi valita.
Paljon parempi ajan kuvaus on Tyrväntö 1918 (Karvonen ja Ulamo). Se on lukuineen ja listoineen puuduttavaa luettavaa, mutta juuri niistä pystyy näkemään asioiden oikeat mittakaavat.
Aikalaisten haastatteluissa selviää myös tavallisten ihmisten tavalliset motiivittehdä ja toimia. Ne ovat usein hyvin raadollisia ilman mitään suurempaa aatteen paloa.
Olli Rehn on lapsellinen
8
241
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä ainakin pohjoisella Uudellamaalla torppariaika kaikkineen oli sitä mitä Täällä pohjan tähden alla kirjassa Väinö Linna kertoo. Yksi julmimmista punakaarti joukkioista teki tuhojaan alueella ja muulta tulleina jatkoivat muualle. Samoin saksalaisten joukko-osastot valkokaartilaisineen tuhosivat samalla tavalla. Paikallishistorian kirjat eri paikkakunnilla vahvistavat asia. Sitoutumattomana voin todeta että Olli Rehn puhuu totta. ( En ole hänen kampanjassaan mukana, mutta asia on totta)
- Anonyymi
Koskelan Jussia voi verrata Woltin kuskeihin, jotka yrityksenä tekevät työtä toiselle yritykselle. Jussi teki työtä pappilan torpassa pappilan hyväksi.
- Anonyymi
Ainakin on sinisilmäinen.
- Anonyymi
ei Rehn ole lapsellinen vaan Stubb Alexander , heiluu niin, ettei meinaa pysyä tv näytössä. Rikkaan pentu, joka luulee saavansa kaiken.
- Anonyymi
Se on höperö napero tuo alottaja. On elänyt pumpulissa ja tainnu lukea enimmäkseen Aku Ankkaa ja nyt satuilee täällä.
- Anonyymi
Kepun koivu ja tähti linja ei enää pure edes kepulandiassa
- Anonyymi
Kyllä Rehnin kannattajat äänestävät tällä kertaa sittenkin Haavistoa
Joidenkin mielestä ihmeellistä, mutta nykyaikana se pitää vain toimia niin
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1192681
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2561155- 911129
- 81084
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791011Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12940Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63933- 30906
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku41842Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie37809