Takapajulassa nimeltä Jyväskylä kaupunki investoi:
* ilotulitukseen, ralliautoiluun, mäkihyppyyn ja pesäpalloon.
Mikäpäs siinä, mutta jossain muualla invetoidaan tulevaisuuteen.
Jyväskylän nopein ja tehokkain investointi on kaupunginjohtaja Timo Koiviston erottaminen.
* ilotulitukseen, ralliautoiluun, mäkihyppyyn ja pesäpalloon.
Mikäpäs siinä, mutta jossain muualla invetoidaan tulevaisuuteen.
Jyväskylän nopein ja tehokkain investointi on kaupunginjohtaja Timo Koiviston erottaminen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Koiviston vitjakaula on tehnyt tuhojaan jo liian kauan.
Kaupungintalon edusta hyvä esimerkki.
Aloituksessa on kieltämättä totuutta melko lailla. Toissijaiseen viihteeseen ja pienten piirien hyväksi tehtävien sijoitusten aika on sitten, kun kaupungin talous on selkeästi plussalla ja kaupunkilaisten palvelut ovat heidän ansaitsemallaan tasolla.
Menkääs nyt pilipali pojat muualle leikkimään
Äitisi kanssa on tullut leikittyä, mutta nyt se nosti hintoja, mutta ei rintoja. Rajansa kaikella.
Varttitunti raketteja taivaalle ja niin lähti mummoilta taas pari hoitajaa.
Multa pääsee löysyt pöksyihin
Hoitaja tulee ensi keskiviikkona vaihtamaan pöksysi. Ilotulitus ja maahantunkeutujat ensin.
Kaupunki hassaa veronmaksajien rahat kaikkeen turhuuteen. Tuosta on jo pitkät perinteet.
Kun demari on kaupungin johdossa, jälki on aina rumaa.
Kissanuotio palamaan ja kättä kohti iltaruskoa. Siinä demarin Uusi Vuosi.
Tapaus Mikkel Näkkäläjärvi: Nyt puhuu kissansa menettänyt demarimummo – eläimet räjäytettiin, syntymäpäivästä tuli surujuhla!
https://www.seiska.fi/kotimaa/tapaus-mikkel-nakkalajarvi-nyt-puhuu-kissansa-menettanyt-demarimummo-elaimet-rajaytettiin-syntymapaivasta-tuli-surujuhla/438460
Urheilua tuetaan kyllä mutta kaikkien muiden palveluiden kustannuksella! Mikäli eivät pysty urheilemaan ilman sponsoroita niin lopettakoot!
Opiskelijoiden turvin elävä kaupunki , niistä ei tulevaisuutta heru muuhun .
Ja lehtoreita ilman kelpoisuutta, hyväveljet hoidelleet.
Ja paskan marjat. Opiskelijat pitävät pystyssä ainoastaan ravintoloita. Muuten ovat pelkkä riesa. Matujen ohella.
Se on juuri näin.
Vitjakaula voisi hieman kiinnittää huomiota tuohon ulkonäköönsä. Pekkariselta voisi löytyä sopiva moppi päähän ja rantarosvoparran voisi siistiä. Uskon että kaupungissa on jokin vasemmistolainen parturi. Pienet olkatoppauksetkaan eivät olisi pahasta.
Jyväskylä pudotettu pois kasvukaupunkien listalta, kaupungin johto noudattaa orjallisesti Hki poliittisia päätöksiä. Jkl alasajo alkanut. Muuttollike on Treelle, Helsinkiin tai Turkuun.
Kuopio vetää Jyväskylästä geeniperimän perusteella. Aikoinaanhan lähtijöiden isoisät saapuivat Pönttövuoren tunnelin läpi kehittämään näivettynyttä pikkukaupunkia.
Sukupolvien jälkeen heidän jälkeläisensä ovat todenneet homman turhaksi.