Vuoden vaihtumista en juhlistanut. Naapurit huolehtivat siitä minunkin puolestani. Juhannuspäivästä eteenpäin olen ollut selvinpäin ja se on ollut mahtavaa. Sama linja jatkuu koko vuoden 2024. Vuoden teemana on raittius.
En tarvitse enää alkoholia enkä ikinä ole tarvinnutkaan. Joskus olin pahastikin koukussa mutta nykyään raittiina eteenpäin.
Oli niin mukava lähteä klo 5.30 koiran kanssa ulos raikkaaseen pakkaseen kävelemään.
Raitis alku vuodelle lupaa raitista loppuvuotta
Yli 6 kk selvinpäin ja samoin uusi vuosi
9
207
Vastaukset
- Anonyymi
Ei lärvitse jouda jös ek hälyä.
- Anonyymi
Onnittelut onnistumisesta.
- Anonyymi
Hehkuttaminen normaalista elämäntyylistä jotenkin erikoisena kertoo, että pian korkki narahtaa vanhaan malliin..
Jospa ottaisi vähän osoittaakseen hallitsevan Alkon. Se olisi kannattavaa. - Anonyymi
Minä juhlistin uuttavuotta! Kävin katsomassa kotikaipunkini ilotulitusta. Alkoholia siihen ei tarvittu. Näin kaiken kirkkaasti ja muistan kaiken.
Hyvää Uutta Vuotta sinullekin! - Anonyymi
Huudan betonikorsussani huonot housuissa saamaan aikaan, kun lanssimiehet mansikkamehuineen kilpistyy ovipönkkääni.
Kiire juoda vielä kaksi pirkkaa ennen kuin viedään Kupittaalle sätkää käärimään taukotupaan
Asd - Anonyymi
Hyvin moni ihminen voisi ottaa innoittavana haasteena aloittajan esimerkin ja yrittää jopa itse samaa, ennen kuin on liian myöhäistä. Kummasti paranisi myös pakkomielteet ja vainoharhaisuudetkin siinä samalla.
Rohkeasti kohti uutta elämää!- Anonyymi
Ei ulos voi mennä nyt ilman pakkasnestettä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ulos voi mennä nyt ilman pakkasnestettä
No juuri nyt sattuu olemaan viikon todella kylmää tuolla kodin ulkopuolella. Näihin täytyy varautua, mulla on ruokaa viikoksi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1263078
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2671255- 1011241
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791051Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.651046Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr121010- 30956
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku50937Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie42904- 44816