Persut prk

"Liittovaltion budjetista osoitettiin lähes 3 miljardia euroa ukrainalaisten pakolaisten etuuksien maksamiseen. Vertailun vuoksi: kaikki sotilaallinen apu Ukrainalle oli 5,4 miljardia euroa", sanomalehti selvitti.

Näin Saksassa, miten Suomessa. Siksi Ps
4122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olisiko sinulla ylimääräistä rahaa tuollaiseen tarkoitukseen. Mikäli niin, on järjestöjä jotka ohjaavat antamasi avun kohteisiin. Yhteiskunnan varoja siihen ei tule lisätä. Ennen kuin suomalaisilla on asiat kunnossa. Saksalaiset jostain syystä edelleenkin jatkavat, muut ensin politiikkaa oman kansansa suhteen. Siksi kai siellä käy yhteiskunta rauhattomammaksi.

Äänestä

Ukrainalaiset tulisi elättää Venäjän oligargeilta jäädytetyillä varoilla.

Äänestä
  • Ei voi, ne pitää myydä lahjoitushinnoilla länsimaiden, Usan "oligarkeille". Siksihän Venäjä otti länsi oligarkkien venäjän liiketoimet maksuksi niistä.

    Suomessakin alkaa "ryssänvihan" tuoma talouden alamäki näkyä kokoajan jyrkkenevänä. Venäläisen rahan osuus ja vaikutus oli ja on ollut suomessa huomattavasti kerrottua suurmi ja vaikutuksiltaan tärkeämpi kuin halutaan myöntää.

    Äänestä

Jo Ukrainaan rakennetaan jotain Venäjän rahoilla, Venäjä murskaa sen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

"Liittovaltion budjetista osoitettiin lähes 3 miljardia euroa ukrainalaisten pakolaisten etuuksien maksamiseen. Vertailun vuoksi: kaikki sotilaallinen apu Ukrainalle oli 5,4 miljardia euroa", sanomalehti selvitti.

Näin Saksassa, miten Suomessa. Siksi Ps

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu