Muistatteko kuinka paronit lensivät järkytyksestä selälleen kun Pekka ja Lauri nappasivat Jyväskylän paikallisliikenteen? Kyseessä oli paroneille valtava nöyryytys ja LAL määräsikin oitis että liikenne on otettava Pekalta ja Laurilta heti pois. Tämä tehtiin aivopesemällä kuljettajat kauhusepittein niin että he eivät suostuneet enää siirtymään Onnibussin palvelukseen. Pekka ja Lauri möivät voittamansa sopimuksen Koivistolle LAL:n sanelemaan hintaan tilanteen rauhoittamiseksi sillä Souter oli jo nähnyt Pekan ja Laurin kyvyt ja tie tähtiin oli auki kaukoliikennepuolella. Selvää oli myös, että Souterin kanssa paroneita olisi kohta helppo rangaista armotta. Niinpä paronien voitto Pekasta ja Laurista Jyväskylässä osoittautuikin pian Pyrrhoksen voitoksi. Paronit ajettiin suohon ja LAL saatettiin naurunalaiseksi. Kartellituomiot alleviivasivat paronien alennustilan.
Muistatteko?
Anonyymi-ap
4249
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minä muistan!
😍😋😍😋😍😋😍😋😍
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18194060s
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Muistan kyllä oikein hyvin tuon surkuhupaisan näytelmän.
Kaksi pelleä ja täydellinen floppi.
Muistanhan toki. Pekka ja Lauri tekivät halvan tarjouksen ja voitto saattoi yllättää jopa heidät itsensäkin. Sitten alkoikin varsinainen farssi. Kalustoa ei löytynyt mistään ja vielä suurempi ongelma oli työvoima, koska kukaan itseään vähääkään arvostava kuljettaja ei suostunut edes ajattelemaan työskentelevänsä sellaisten suunpieksijöiden palveluksessa. Jonkinlaisen varikkotilan onnistuivat saamaan, mutta sekään ei kuulemma olisi ollut toimiva jos liikenne olisi jossakin vaiheessa olisi päästy aloittamaan. Laurille ja Pekalle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin nöyrtyä ja pyytää apua Koivistolta. Koivisto antoi armon käydä oikeudessa ja otti liikenteen vastuulleen. Mielenkiintoista olisi ajatella, miten olisi käynyt jos Koivisto ei olisi suunsoittajia armahtanut. Olisiko farssin päätös ollut liikenteen täydellinen halvaantuminen ja uudelleen kilpailutus? Jotenkin salaa toivon, että näin olisi päästetty käymään. Samalla olisi saatu varoittava esimerkki liikenteen tilaajille siitä mitä voi tapahtua kun lähdetään Helppo-Heikkien kelkkaan.