ettet enää stressaa ja paina menemään kuin sähköjänis. Muista nauttia hetkistä ja höllätä, ei elämä ole suoritusta. Hirveä meno käy lisäksi terveyden päälle, tarkoitan itseäni. Käy henkeen seurata tuota kohkaamista, ja sydämen sykekin liikkuu korkealla, useastakin syystä.
Hyvää uutta vuotta ihanalle! 💞🔥
Hyvää uutta vuotta ihanalle! 💞🔥
Vastaukset 33
Vanhimmat
Älä puutu toisten aktiivisuuteen. On hyvä, että niitä aktiivisia toimijoita on laiskojen seassa. Jos et kestä hänen menemistään, niin et sinä ole oikea hänelle välttämättä. Toisen jarruttaminen/estäminen ei ole ok.
Saa sitä kuitenkin haaveilla kaikkea.
Toivottavasti opit ennen sydänkohtausta sinäkin miettimään muutakin kun rahaa.
Ihminen ei ole mikään kone !
Rahalla saa ostettua useita tahdistimia.
No voi. En puhunut itsestäni tuossa. Vaan yleisesti ei ole ok puuttua jonkun aktiivisuuteen, jos itse ei ole.
Kyllä minäkin olen aktiivinen, mutta omalla tavallani. Muuten, oletko tosikko? Tuntemani nainen ei pitäisi olla. Tämä on pilke silmäkulmassa sanottu, jos et sitä huomannut. Joka tapauksessa ajattelen vain parastasi.
En ole todellakaan tosikko, mutta ärsyttää joskus joidenkin paapominen. Ihmiset on eri luontoisia. Hän ei todennäköisesti voi itselleen mitään. Jotkut kestää kiirettä ja stressiä ja jotkut ei. Jotkut tarvitsevat jatkuvaa virikettä.
Esim. Tykkään harrastaa ja kokeilla eri lajeja. Jotkut on heti "palat loppuun , koita rauhoittua, liikaa harrastat". Mä teen juuri niin kuin haluan. Tuohan tuo minun henkiseen jaksamiseen jotain ei vie sitä. Älkää siis puuttuuko toisten elämään.
Minä myöskin nautin työn tuomasta paineesta ja kiireestä, minä elän silloin. Jotkut taas eivät kestä.
Ihana, kun huolehdit🥰 mussa on se ’huono’ piirre et en vaa osaa olla aloillani. Kaveri meni adhd testeihin ja pitäis iteki tehdä sama. Yrittäny oon hillitä et ottaisin vähän rauhallisemmin. 😌
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑
🔞 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18195218z
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Hyvåä uutta vuotta sinulle. Sähköjänis taidan silti olla. ;)
Kiitos mies. Olisitpa kaipaamani. ❤️
Itseasiassa elämä on pitkälti suorittamista, pitäisi vain muistaa ja osata nauttia niistä suorituksista myös. Ne ovat usein jälkikäteen niitä hetkiä joita kaipaa, ei sitä savustettua tavoitetta, mikä sekin tärkeä…mutta se matka… 🙂
Voi kun saisin asioista puhua kaipaamani miehen kanssa. 😍
Miksi sen pitää olla savustettu sen tavoitteen?
Ehkä on tullut ostettua tarjouksesta savustin?
Joo muistan. Paremmin kuin arvaatkaan.
Hyvää uutta vuotta vaikka tuskin aloitus minulle on. 🐞
Ei tämä kuitenkaan ole minulle. 🙈 Voimaeläimeni on jänis 💗🐇
Happy New year darling! 🥰
Tein lupauksen että olen itselleni lempeämpi ja vaadin myös sitä muilta.
Kenelle naiselle kirjoitit näin kauniisti. Kaunis viesti ja ajatus menee hukkaan jos et tarjoa mitään tunnisteita? ☺️
Pehmeä jänis
On hän pehmeä. Olen kokeillut.
Ikuisesti pehmeä. Ei jänis kuitenkaan. Muu.
Jos ootte seurustellu tai muuten päätyneet samoihin vällyihin, niin miksi tarvitsee viestitellä täällä anonyymisti
Sinä taas voisit vähän höllätä hermopiuhojasi etenkin ruokapöydässä. Ruokailun pitäisi olla positiivinen tilanne, ei kyttäämistä siitä, mitä kukin laittaa suuhunsa. Hyvällä mielellä ruokakin maistuu paremmalle. Mukavan keskustelun lomassa lautanen tyhjenee huomaamatta ja pöydästä poistutaan hyvällä mielellä. Ikävät asiat voi keskustella johonkin muuhun aikaan.
T. Yksi sähköjänis
Selvä. En tiedä, oliko tämä minulle, mutta varmuuden vuoksi sanon, selvä. On hyvä neuvo, niin olen mukana joka tapauksessa.
Pus. Olet tärkeä, jos olet se, jota ajattelin kirjoittaessani ohjeita, joiden toivon tuovan iloa ja helpotusta teidän elämäänne.
Mutta miksi nainen ei voi olla osa elämääsi jos hänestä tykkäät? 🙂🥰
Kuka nainen on ? 🥰
Eräs puuhanainen. Ihana sellainen.
Nyt eletään jännän äärellä... Jään seuraamaan taustalle.
Mikä homma, teatteriako
Teatteria kyllä ,kohta 1vuosi jo.
Missä tämä teatteri tapahtuu? 😊 miksi vain seuraat? Etkö voi osallistua sen kulkuun…
Nyt et ihan ymmärrä jotain
Ei minua stressaa, olkoon muiden via doloroosa