Minua ihmetyttää suuresti miten U11 ja sitä nuorempia junnuja valmennetaan. Minulla ei ole omaa henkilökohtaista kokemusta jääkiekosta seuratasolla mutta olen seurannut oman pojan harrastusta tiivisti kuusi vuotiaasta lähtien. Kiire on opettaa pojat pelaaman mutta silti treeneissä perusasioihin ei minusta kiinnitetä tarpeeksi huomiota. Tärkeimpään asiaan eli luistelemisen opetteluun käytetään liian vähän aikaa. Myös syöttelyn laatuun ja vetoihin ei keskitytä lainkaan. Näitä on itse vaikea opettaa kun en omista jäähallia. Olen ymmärtänyt, että kun väärät tekniikat oppii niin niitä on vaikeaa myöhemmin muuttaa. Sitten on tämä itse pelaaminen. Ainoa asia mihin nuoria kannustetaan on kiekon kuskaaminen eli kiekon pitäminen on yhtä kuin "pelirohkeus". Sitten vanhemmat saavat katsella peleissä yksinyrittämistä missä jokainen pelaaja vuorollaan kuskaa kiekkoa vaikka on joukkuepelistä kysymys. Syöttäminen kuulemma opitaan myöhemmin. Poikani kysyi eräältä joukkuekaveriltaan miksi et syöttänyt kun olin maalin edessä ihan yksin ja olisin tehnyt maalin. Tämä vastasi, että ei hänen tarvitse syöttää koska valmentaja oli isälle sanonut ettei tarvitse syötellä. Tätäkö on sitten tämä Suomikiekko? Olen ihan pöyristynyt koko juniorijääkiekon tasosta. Vaikuttaa ihan amatöörimäiseltä puuhastelulta vaikka ollaan niin olevinaan jääkiekon isoja maita. Pitääkö siis nuoren pelaajan kaikki itse oppia kantapään kautta. Asiallista ja pätevää valmennusta ei siis saa seuran kautta. Paitsi tietysti sisäpiiriläiset ja isävalkkujen pojat. Ihan naurettavaa muutenkin, että joukkueen sisällä muodostetaan kuppikuntia joissa vanhemmat kilpa varustelee lapsiaan ja ostavat tietyille porukoille lisäjäitä yms. valmennusta. Et pärjää enää jääkiekossa jos sinulla ei satu olemaan tarpeeksi rahaa kukkarossa. Kivaa on ollut silti jääkiekon parissa mutta mitä järkeä tässä kaikessa on.
Junnujen pelaaminen ja joukkueen pelifilosofia
Anonyymi-ap
2
715
Vastaukset
- Anonyymi
Ennen ei tarvinnu opettaa luistelua, kaikki oppi jotka halusivat. Valmentajat kävivät ulkojäillä katsomassa nuoria ja sanoivat että sinä osaat luistella ja pelata, tule pelaamaan meidän joukkueeseen
- Anonyymi
Samaa kiekon kuskaamisen ihannointia olen ihmetellyt ja sen arvostusta ilman minkäänlaista kykyä havainnointiin. Pelaajat joilla luontaisesti tai toisen lajin harrastuksen myötä on taipumus joukkuepeliin syöttämällä kiekko pois ei ole näytä olevan mitään tulevaisuutta aaa ryhmiin valinnoissa, vain haastaminen on pelirohkeutta jota arvostetaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1307749Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?987276Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit317182Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t206612Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t736341Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv205701Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik1115697Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?465468Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa835350Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus475190