Venäläistutkijoilta vakava varoitus Kiinasta

Anonyymi-ap

Instituutin asiantuntijat varoittavat, että Kiinan rooli Venäjän ulkomaankaupassa on kasvanut niin suureksi, että katkosten sattuessa korvaajaa ei enää löydy.

Gaidar-instituutti huomauttaa, että Kiinan tärkeimmät kauppakumppanit ovat edelleen Venäjän ”epäystävällisiksi” julistamia maita, eikä Venäjä kuulu edes viiden suurimman kauppakumppanin joukkoon.

Asiantuntijat varoittavat, että Kiinalle Venäjä on selkeästi vähemmän merkityksellinen kauppakumppani kuin toisinpäin. Jos länsi asettaa Kiinan valitsemaan itsensä ja Venäjän välillä, vastaus ei ole Venäjän kannalta mieluisaa kuultavaa.

Venäjän viemistä raaka-aineista jopa 70 prosenttia menee Kiinaan.

Gaidarin tutkijat huomauttavat, että Kiinan on paljon helpompi korvata Venäjältä tuodut halvat raaka-aineet, kuin sen lännestä hankkimat korkean jalostusasteen teollisuustuotteet.

---

Putinille ei tosin Venäjän tulevaisuus merkitse mitään, vain oma nahka.

67

394

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eipä Euroopan ja Suomenkaan Kiina-riippuvuus ole paljoa pienempi.

      • Anonyymi

        Kyllä se on paljon pienempi venäjä on täysin Kiinan taloudellinen vasalli .

        EU ja USA on Kiinalle isoimmat ja tärkeimmät bisnekset ja kaikki on loppujen lopuksi bisnestä joten venäjä on hyvin heikoilla jäillä ajautuessaan Kiinasta riippuvaiseksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Venäjä ole Kiinan vasalli.

        Kiina tarvitsee venäjää, jos haluaa nousta maailman johtavaksi valtioksi.

        Venäjä tarvitsee Kiinaa, jos haluaa irti lännestä.

        Venäjällä ja kiinalla on keskinäisriippuvuus.

        Vasta sitten, kun Kiina on irtautunut lännen logistisesta ja rahaliikenneriippuvuudesta, Kiina on vapaa tekemään mitä haluaa.

      • Anonyymi

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋

        🍒 ­­­N­­­y­m­­­f­­­o­m­­­a­a­­­n­­­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

      • Anonyymi

        🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

        🍒 ­N­­y­m­­­f­­o­­m­­a­­­a­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#18197832w

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    • Jons

      Venäjä on saattanut itsensä Kiinan sylikoiraksi. Maailmantaloudessa Venäjä on pieni tekijä.

      Jos Venäjä olisi kommunismin romahtamisen jälkeen lähtenyt yhteistoimintaan Lännen kanssa keinotekoisen vastakkainasettelun sijasta, olisi Venäjä nyt kukoistava hyvinvoiva talous ja oikeasti suurvalta.

      Mutta ei, piti ruveta kukkoilemaan ja rakentamaan epäsopua, josta kärsii eniten Venäjä itse.

      • No Mitä EU tehnyt 80 vuotta Amerikka kanssa
        uskon jos USA ollut mies ja EU nainen nyt teillä ollut 32 lapsi hahehe
        Lammas ryhmä

      • Anonyymi

        Muistathan ottaa iltalääkkeesi.....

      • Anonyymi kirjoitti:

        Muistathan ottaa iltalääkkeesi.....

        Otin kyllä kiitos muistit minut
        En sanon sinulle ottaa lääkkeesi tiedä joskus sairaus on maailma lääkäri ei voi auta

        hhahahe

      • Anonyymi

        Jons, se on juuri noin.
        Paremmalla hallinnolla ja noilla luonnonvaroilla, Venäjän pitäisi olla Norjan kaltainen hyvinvointivaltio, joka rahastoisi tulevaisuutta varten, ja rakentaisi infraa. Nyt kaikki menee sotimiseen, eikä edes tulot riitä siihenkään.

      • Anonyymi

        Unohdit Jeltsinin ajan10-vuotisen demokratiakokeilun, jona aikana Venäjän talous romahti. kansa köyhtyi ja muun muassa syntyvyys puolittui.
        Monikansallisilla yrityksillä ja länsimielisillä oligarkeilla sen sijaan meni hyvin ja Venäjän luonnonvarat liukuivat monikansallisten yritysten vaåaasti hyödynnettäviksi, kansa jäi nuolemaan näppejään.
        Jeltsinille riitti vierailukutsuja länteen tulvimalla.
        Kansa sai kuitenkin juoppo-Jeltsinistä tarpeekseen ja Putin tuli tilalle korjaamaan syntyneen katastrofin.

      • Anonyymi

        No ........ siinähän ois kaltaiselles, joka päivälle eri "rakastajatar".
        Naisilta kun ei kaltaiselles irtoa muuta, kuin puolikylmää kättä ... NYRKISSÄ!.

      • Anonyymi kirjoitti:

        No ........ siinähän ois kaltaiselles, joka päivälle eri "rakastajatar".
        Naisilta kun ei kaltaiselles irtoa muuta, kuin puolikylmää kättä ... NYRKISSÄ!.

        En olen vihainen naiselle

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Unohdit Jeltsinin ajan10-vuotisen demokratiakokeilun, jona aikana Venäjän talous romahti. kansa köyhtyi ja muun muassa syntyvyys puolittui.
        Monikansallisilla yrityksillä ja länsimielisillä oligarkeilla sen sijaan meni hyvin ja Venäjän luonnonvarat liukuivat monikansallisten yritysten vaåaasti hyödynnettäviksi, kansa jäi nuolemaan näppejään.
        Jeltsinille riitti vierailukutsuja länteen tulvimalla.
        Kansa sai kuitenkin juoppo-Jeltsinistä tarpeekseen ja Putin tuli tilalle korjaamaan syntyneen katastrofin.

        Markkinatalouteen siirtyminen hoidettiin huonosti ja syystä venäläiset ovat petettyjä ja pettyneitä. Toisaalta, ei heillä ole minkäänlaista kokemusta demokratiasta eikä siten kykyä ja ymmärrystä sen toiminnasta ja vaatimuksista. Suomikin on rakentanut demokratiaa 200 vuotta, venäjä jaksoi yrittää vain muutaman vuoden.

        Venäläisellä kansanluonteella halutaan heti hyvä diktaattori joka laittaa asiat kuntoon ettei tarvitse itse vaivautua tekemään työtä vuosikaupalla. Unelmahöttöä, kuten suurvalta-ajattelukin.

    • Anonyymi

      Putleri räpelsi Venäjän Kiinan lypsimiin kiinni..Heh..diktaattori pienellä rusinalla ei muuta osaa kuin tyriä.
      Sota oli viisas ratkaisu?
      Venäjän talouden toipuminen ennen sotaa tasolle kestää vuosikymmeniä. Naapurin murhaaminen ei ole ilmaista. Venäläinen liikemies maailmalla on pitkään yhtä arvostettu kuin viemärirotta.

    • Anonyymi

      Jos olet huomannut niin koko maailman talous on hidastunut paitsi aseiden myynti. Ja koska rahat menevät aseisiin ja uusiutuvaan energiaan niin kulutukseen jäävä raha leikkautuu pieneksi varsinkin kehittyneissä maissa.

      Tästä kulutuksen vähenemisestä kärsivät monet maat joissa tuotteita lännelle valmistetaan.

      Niin Kiina, Vietnam,Intia kuin muutkin tuotteita valmistavat maat kärsivät putinin venäjän aloittamasta sodasta ja varsinkin Kiina on helisemässä nousevan työttömyyden ja rakennusongelmien kanssa.

      Kiina tietää tasan tarkkaan venäjän olevan syypää talousongelmiinsa ja tästä syystä ei ole lähtenyt tukemaan venäjää Ukrainan sodassa lainkaan.

      Putinin liehittely rakentaa yhteistyössä kaasuputki Kiinaan kaatui kuin goljat suorin jaloin, Kiina ei luvannut juaniakaan venäjän putkiin. Tuo kertoo rasan tarkkaan miten Kiina vie venäjää kuin kuoriämpäriä.

      • Anonyymi

        Saa nähdä mitä tapahtuu kun Intia haluaa osansa venäjän luonnonvarojen ryöstöstä se on katsellut huolestuneena kun venäjä on ajautunut Kiinan vasalliksi Putin yrittää liehitellä lähes ilmaisella enrgialla myös Intiaa mitä Kiina siitä tykkää .

        Kiinalla on naru Putinin kaulassa hyvin kireästi ja jos Kiina hermostuu jostain vaikka siitä että venäjä alkaa lipeämään sen käsistä vanhalle viholliselle Intialle se napsauttaa helposti Putinin ja venäjän kaulan poikki.

        Maailma ei ole niin yksinkertainen kuin Tiltu haluaisi sen olevan.

        Ei todellakaan ole yksinkertainen, kuten tiedät. BRICS omistaa kaikki luonnonvarat, tuotannon, raaka-aineet ja jopa tietoteknisen suunnittelun. Täällä EU:ssa osataan keitellä Cappuzzinoa turisteille, puristella oliiviöljyä, pohjoisessa on metsää, raunioita Välimeren rannoilla ja jokunen autotehdas.

        Kun BRICS näyttää velaksi elävälle ex. siirtomaaisäntiä täynnä olevalle EU:lle keskisormea, se on kylmää kyytiä. Oma vika. Halusimme antaa kaiken tuotannon ja ajattelun kehittyville talouksille ja jättää tänne velaksi elämisen.

      • Anonyymi

        "Harmi, kun Suomesta tehtiin etulinjan maa, mikä varmasti tuhotaan ensimmäisenä, jos sota syttyy Naton ja Venäjän välillä."

        Liirum laarum ja kilju loppu vai ? tiltu käy mielikuvitussotaansa jälleen taas yötä päivää ainoa rauhan hetki tiltulla on kun kiljupänikkä tyhjänä ja tiltu sammuu rauhaisaan uneen

      • Anonyymi

        Varmaan kyllästynyt näihin olemattomiin tiltujen mielikuvitussotiin ja muuihin mielikuvituksen tuotteisiin

      • Aseteollisuus ei ole alkuunkaan Yhdysvaltain suurimpien teollisuudenhaarojen joukossa. Jos haluaa paljon tuottoja, se ei ole loistavimpien joukossa.

        Republikaaneillako ei ole asetehtaiden osakkeita? Veikkaan että on vähintään sen verran kuin demokraateilla, mutta trumpetistinahan et voi sitä myöntää, ja Donhan on pomosi kaveri ja sylikoira, eikös vain?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei todellakaan ole yksinkertainen, kuten tiedät. BRICS omistaa kaikki luonnonvarat, tuotannon, raaka-aineet ja jopa tietoteknisen suunnittelun. Täällä EU:ssa osataan keitellä Cappuzzinoa turisteille, puristella oliiviöljyä, pohjoisessa on metsää, raunioita Välimeren rannoilla ja jokunen autotehdas.

        Kun BRICS näyttää velaksi elävälle ex. siirtomaaisäntiä täynnä olevalle EU:lle keskisormea, se on kylmää kyytiä. Oma vika. Halusimme antaa kaiken tuotannon ja ajattelun kehittyville talouksille ja jättää tänne velaksi elämisen.

        Eihän BRICS-mailla ole minkäänlaisia todellisia liittosuhteita, joilla voisi jotain voimaa näyttää. Kaikki maat eivät ole edes ystäviä keskenään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan kyllästynyt näihin olemattomiin tiltujen mielikuvitussotiin ja muuihin mielikuvituksen tuotteisiin

        Vihjaatko siihen, että yhden käden sormet riittävät sinulle matikan osalta?

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Eihän BRICS-mailla ole minkäänlaisia todellisia liittosuhteita, joilla voisi jotain voimaa näyttää. Kaikki maat eivät ole edes ystäviä keskenään.

        Ei ole, mutta BRICS on uusi yhteistyöelin. Et kai odota, että Roomaakaan olisi rakennettu päivässä?
        Kauppaliitot menevät uusiksi ja ehkäpä huomaamme, kuinka väärässä olimmekaan hakiessa turvaa taantuvasta lännestä.

        Diktatuureista ei edes teoriassa voi hakea turvaa, koska niillä ei ole mitään intressiä turvata demokratioita.

        Jos tässä mailmassa mikä nyt taantuu, niin Kiinan siirtomaaksi luisuva Venäjä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei todellakaan ole yksinkertainen, kuten tiedät. BRICS omistaa kaikki luonnonvarat, tuotannon, raaka-aineet ja jopa tietoteknisen suunnittelun. Täällä EU:ssa osataan keitellä Cappuzzinoa turisteille, puristella oliiviöljyä, pohjoisessa on metsää, raunioita Välimeren rannoilla ja jokunen autotehdas.

        Kun BRICS näyttää velaksi elävälle ex. siirtomaaisäntiä täynnä olevalle EU:lle keskisormea, se on kylmää kyytiä. Oma vika. Halusimme antaa kaiken tuotannon ja ajattelun kehittyville talouksille ja jättää tänne velaksi elämisen.

        >BRICS omistaa kaikki luonnonvarat, tuotannon, raaka-aineet ja jopa tietoteknisen suunnittelun.

        Kerro lisää tietoteknisestä suunnittelusta! Kaikki tehokkaimmat prossut tehdään hollantilaisella tekniikalla eikä ilman sitä tule kuin kakkoslaatua. Milloin Hollanti liittyi BRICSiin?

      • Anonyymi

        "...maailman talous on hidastunut paitsi aseiden myynti."

        Siksi jenkki halusi konfliktin Ukrainaan torppaamalla Minskin rauhasopimuksen.
        Jenkillä talouskasvu on säilynyt, sen sijaan eu:ssa on taloustaantuma.
        Tähän on tietenkin muitakin syitä, esimerkiksi pakotteilla Venäjältä kaapattu Euroopan energiamarkkina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei todellakaan ole yksinkertainen, kuten tiedät. BRICS omistaa kaikki luonnonvarat, tuotannon, raaka-aineet ja jopa tietoteknisen suunnittelun. Täällä EU:ssa osataan keitellä Cappuzzinoa turisteille, puristella oliiviöljyä, pohjoisessa on metsää, raunioita Välimeren rannoilla ja jokunen autotehdas.

        Kun BRICS näyttää velaksi elävälle ex. siirtomaaisäntiä täynnä olevalle EU:lle keskisormea, se on kylmää kyytiä. Oma vika. Halusimme antaa kaiken tuotannon ja ajattelun kehittyville talouksille ja jättää tänne velaksi elämisen.

        Olet tyhmä kuin saapas. BRICS ei omista mitään.

    • Anonyymi

      Gaidar -instituutti venäjällä on todella huolissaan ja aiheesta ihme että uskalsivat kaikkien tietämän aiheen ottaa puheeksi venäjä on ajautunut todella vaaralliseen tilaan .

      • Anonyymi

        ? olet trolli tai tietämätön

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ? olet trolli tai tietämätön

        Köyhä sanavarasto surkean mielikuvituksen syynä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Köyhä sanavarasto surkean mielikuvituksen syynä.

        Tällä palstalla olisi tarkoitus keskustella faktoista, ei henk. koht mielikuvituksen tuotteista.

    • Anonyymi

      "Kardox89
      2024-01-04 18:53:57
      UUSI

      No Mitä EU tehnyt 80 vuotta Amerikka kanssa
      uskon jos USA ollut mies ja EU nainen nyt teillä ollut 32 lapsi hahehe
      Lammas ryhmä"

      Uskomattomalla itsevarmuudella tämäkin henkilö kertoo meille jotain jota vain hän ymmärtää.
      Aamupuurosta en tiedä mutta iltasoppaa menee varmaan paljon.

    • Anonyymi

      Jos "riippuvuus" olisi huono asia Venäjälle, niin natotrollit näilläkin palstoilla olisivat riemuissaan.
      Eivät näytä olevan. Päinvastoin ovat huolissaan Venäjän ja Kiinan hyvistä väleistä.

      • Anonyymi

        Tuon varoituksen talouden tilasta antaneet venäjän oma taloudentutkimuslaitos. Eli ei tarvitse kun nautiskella, antaa ajankulua ja venäjä(putler) tuhoaa itse itsensä.😎

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuon varoituksen talouden tilasta antaneet venäjän oma taloudentutkimuslaitos. Eli ei tarvitse kun nautiskella, antaa ajankulua ja venäjä(putler) tuhoaa itse itsensä.😎

        "venäjän oma taloudentutkimuslaitos"

        Jeltsinin aikaisen pääministeri Gaidarin mukaan nimetty laitos, joka haikailee Jeltsinin aikoja takaisin.
        Venäjän kansan enemmistö ei todellakaan halua takaisin niitä aikoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "venäjän oma taloudentutkimuslaitos"

        Jeltsinin aikaisen pääministeri Gaidarin mukaan nimetty laitos, joka haikailee Jeltsinin aikoja takaisin.
        Venäjän kansan enemmistö ei todellakaan halua takaisin niitä aikoja.

        Ei halua. Putinin diktatuuri ja kuristava sotatalous kaikkine puutteineen tekee elämän ihanaksi ja jännittäväksi. Putin on todellinen jännämies kansalleen.

    • Anonyymi

      Venäjän kehittymisen kannalta voisi olla parempi olla Kiinan vasallina. Itse ei kykene kehittymään.

    • Anonyymi

      Vai että Kiina liian suuri kauppakumppani Venäjälle.
      On taas jollain älyttömät tarinat.
      Millä ihmeellä se länsi pystyisi vaikuttamaan Kiinan tekemisiin.

      Kysyn vaan.

    • Anonyymi

      No se on aivan totta.

    • Anonyymi

      "Jos länsi asettaa Kiinan valitsemaan itsensä ja Venäjän välillä, vastaus ei ole Venäjän kannalta mieluisaa kuultavaa."

      Terävä havainto. Kiina äänestää aina taloutensa puolesta.

    • Anonyymi

      Venäläispoliitikko nousi uhmaamaan Kremlin virallista totuutta

      Duuman varapuhemies Vladislav Davankovin mukaan tilastojen ja todellisuuden väliset erot näkyvät erityisesti peruselintarvikkeiden, kuten munien hinnoissa.

      Hänen mielestään ongelman juurena on se, että Rosstat on alisteinen Venäjän hallitukselle, ja seurauksena sen tehtäväksi tulee ”sanoa, kuinka hyvin kaikki onkaan”.

      Virallisten tilastojen mukaan vuotuinen inflaatio Venäjällä oli joulukuun lopussa 7,5 prosenttia ja elintarvikkeiden hintojen kasvuvauhti 8,2 prosenttia.

      Samaan aikaan useiden peruselintarvikkeiden hinnat nousivat kaksinumeroisella nopeudella: kananmunat 59 prosenttia, tomaatit 52 prosenttia, banaanit 46,5 prosenttia, kaali 29 prosenttia ja kananliha 27,7 prosenttia.

      Virallinen liturgia siis alkaa rakoilla muutenkin.

    • Anonyymi

      Venäjä varoittaa myös Nato-suomen Tiltuja saunantausta syndroomasta.

    • Anonyymi

      Intia on iso peluri, joka usein unohdetaan.

      Kaikki viittaa siihen, että Intia on vuonna 2030 maailman kolmanneksi suurin talous.

      Jo nyt Intia ostaa suuria määriä öljyä Venäjältä, jalostaa öljyn ja myy edelleen länsimaihin.

      Intia on USAn ohella Ukrainan sodan suurin taloudellinen hyötyjä.

      Eurooppa on lopullisesti tuomittu taantumaan takapajulaksi.

    • Anonyymi

      Käykää katsomassa mitkä ovat eeuroopan luontaiset raaka-aine varat. Ja verratkaa niitä muiden talousvyöhykkeiden varoihin, niin ymmärrätte tilanteen

      • Anonyymi

        Fossiilisista polttoaineista luovutaan nopeaan tahtiin,ja fossiilisissa polttoaineissakin Britanniassa on jo kehitetty ulosteesta valmistettava suihkumoottoreiden polttoaine, ja jalostuslaitos sille rakennetaan jo ennen vuotta 2030.

        Paskassa on voimaa. Näin on aina tuntunutkin.

      • Anonyymi

        Euroopassa on raaka-aineita, joilla on vähähiilisessä tulevaisuudessa kova kysyntä. Esim. 104 kobolttia sisältävää, todennäköisimmin hyödynnettävissä olevaa esiintymää, joista 79 on Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa.

    • Anonyymi

      Paskavoimalaitoskin voidaan rakentaa.

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2773
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2350
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2130
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      16
      1894
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1747
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1746
    7. 121
      1712
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1706
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      130
      1491
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1294
    Aihe