Pienituloisille ruuan hinnan nostaminen olisi myrkkyä kaiken muun kurjuuden lisääntymisen lisäksi. Parempituloisille ruuan hinnalla ei ole mitään merkitystä, varsinkaan verokevennysten jälkeen.
Viime vuosikymmenet ovat osoittaneet, että elintarvikekauppa ei tingi missään tilanteessa omasta siivustaan ruuan hinnassa.
Ruuan hintojen nousu iskisi myös suomalaiseen ruuantuottajaan. On selvää, että ruuan hinnan nostaminen hallituksen toimesta tulisi lisäämään entisestään kaupalta toimia, joilla se ohjaa kuluttajakäyttäytymistä kaupan omiin tuotemerkkeihin sekä halpatuontiin.
Päätöksiä uusista valtiontalouden tasapainottamistoimista tehdään jo keväällä. Suomalaisen ruuantuottajan ja koko ruokaketjun kannalta olisi reilua, että myös maa- ja metsätalousministeri Essayah kertoisi avoimesti oman kantansa Purran suunnitelmista nostaa ruuan hintaa.
Essayah'n kantaa on kysytty talousarviokäsittelyssä useamman edustan voimin,
vastausta ei ole häneltä saatu.
Viime vuosikymmenet ovat osoittaneet, että elintarvikekauppa ei tingi missään tilanteessa omasta siivustaan ruuan hinnassa.
Ruuan hintojen nousu iskisi myös suomalaiseen ruuantuottajaan. On selvää, että ruuan hinnan nostaminen hallituksen toimesta tulisi lisäämään entisestään kaupalta toimia, joilla se ohjaa kuluttajakäyttäytymistä kaupan omiin tuotemerkkeihin sekä halpatuontiin.
Päätöksiä uusista valtiontalouden tasapainottamistoimista tehdään jo keväällä. Suomalaisen ruuantuottajan ja koko ruokaketjun kannalta olisi reilua, että myös maa- ja metsätalousministeri Essayah kertoisi avoimesti oman kantansa Purran suunnitelmista nostaa ruuan hintaa.
Essayah'n kantaa on kysytty talousarviokäsittelyssä useamman edustan voimin,
vastausta ei ole häneltä saatu.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Purra ja Essayah eivät kykene ajattelemaan mitä seurauksia heidän
päätöksilään on.
Velanteko kuningatar karkasi "muihin hommiin" kun ei enää kelvannut pääministeriksi..
Kansalaiset eivä huomanneet hänen liiallista seksikkyyttään...
Marinin hallitus otti lainaa 38 miljardia.
Marinin hallitus otti sentään järkisyistä velkaa ja ne ovat kolme isoa kriisiä, koronapandemia, venäjän hyökkäyssota ukrainaan ja näistä johtuvat energiakriisi sekä inflaatio.
Eikä ne Hornetit olleet tarjouksessa.
Talousoppineet epäilevät Orpo-ryhmän lainoiksi 50 - 60 miljardia.
Golgatan Olkako seksikäs 🤣 ?
Marinin omien sanojen mukaan jotkut eivät pitäneet siitä, että hän on niin nuoren ja seksikkään näköinen. Hävettää, kun ihan ulkomaitten lehdistöön siteerattu hänen noloa möläystään.
Miksiköhän muut pohjoismaat eivät velkaa haalineet?
Marin oli sdp läisenä tottunut siihen että "rahaa on" ja saahan sitä lainattua...
Hornetit hankittiin 1992, jolloin pääministerinä oli Esko Aho.
Hornet lennokit tilattiin 1992, suomeen ensimmäiset tulivat 1995.
1995 lennokeista on vain muistot jäljellä.
Velkahallitusta ei kiinnosta ruuan hinta.
Petteri on kertonut Me Naiset lehdessä:
"Viikon paras hetki Petteri Orpolle on perjantai-ilta. Silloin pääministerin tumma
virka-auto pyyhältää Helsingistä Turun moottoritielle"
Ei Petteriäkään kiinnosta tavisten elämän kustannukset.
Kaikki muut paitsi persujen kannattajat pystyvät muodostamaan
älyllisiä lauseita.
Ennen kuin vuosi lopuillaan näemme kurjuuden lisääntyvän, tilanne ei löydy enään leikattavaa, ei oikein voisi ottaa lisää velkaa, on silti otettava.
Velkakuningatar luulee olevans Euroopan omistaja - vielä hetken aikaa.
Kun Purran ilkeä naama taas ilmaantuu tv-kuviin, se tietää pahaa
tavisten arkeen.
Pitäisi käydä kysymässä siltä oikealta velkakuningattarelta miten pystyikään johtamaan maansa sellaisiin velkoihin, mitä ei Suomessa ole ennen koettu. Ja minkä hintainen vaate nyt päällä 100€ vai 10000€?
Aivan varmasti Velka-Purra nostaa arjen kustannuksia. Ruoan hinta
nousee ainakin. Sehän ei kirpaise varakasta. Purra nauttii, kun saa taas
pienituloisen elämää kurjistaa. Pienituloiset maksaa kaiken,
että rikas voi paksusti ja hänen pankkitilinsä voi paksusti.
Persuista se hieno asia.
Kyllä. Ihan kohta.
Nostaako Purra ruoan alvin kuudella prosentilla ?
Purra voi nostaa ruuan alvin 14:sta prosentista 20:een. Eihän se häntä ja muita hyvätuloisia kirpaise.
Aloitusta ihmetellen kysyn että asuntolainaako vai mitä Purralla niin paljon on että oikein velkakuningatar on?
Purran jäljiltä Suomi on velkaantunut kauhistuttavat 50 miljardia lisää,
vaikka hallituksen piti lopettaa velanotto.
50 miljardia euroa on hirvittävä summa oikeistolta nyysiä varakkaille ja jättää
velka kansan maksettavaksi. Sen kansan, jota Hallitus nyt kyykyttää.
Lakot saavat lisävauhtia, kun Purra kertoo seuraavista leikkauksista.
Ekonomistien mukaan sopeutuksia ei tarvitsisi tehdä tulipalovauhtia
yhdellä hallituskaudella liikaa, mutta Orpo ja Purra pelkäävät ihan
aiheesta, etteivät he ole enää seuraavassa hallituksessa, joten he
väkipakolla runnovat mahdollisimman paljon eliittiä hyödyttäviä
muutoksia nyt läpi.