Päivä on lyhyt mutta aurinkoinen

🥰🌞🕞 Sentään 10 minuuttia tullut päivään lisää pituutta tänä vuonna. Enää yksi kylmä päivä ja sitten helpottaa pakkaset. Tälläisellä pakkassäällä ihaninta on mennä saunaan lämpimään löylyyn. Tietenkin hallitus kieltää senkin, ettei sähköä kulu liikaa. Julkinen sauna ei oikein kiinnosta, kun jäätyisi kotimatkalla.

Olihan mulla joitakin ❤ ajatuksia!
6203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Suomesta on ajettu alas sähköntuotantoa melkein 3000 mw eri laitoksissa, missä ennen tuotettu sähköä turve yms joten tuntuuhan se.
Mutta tämä sähköasia on tehtyä, kun jollainhan sitä kansaa täytyy aina kurjistaa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ne venäjän pakotteet myös aiheutti sitä sähkökriisiä. Olis ollut hyvä, kun tuollainen huoltovarmuudelle tärkeä homma olisi pidetty ihan vaan valtiolla. Mikäs olis ollessa, kun sähkörahat kilahtelisi valtion tyhjään kassaan. Mutta ei kun sekin on sössitty niinkuin teleoperointi ja kohta VR kunhan Purra kunnostaa ratoja ensin neljällä miljardilla.

    Äänestä

Hyvä että lauhtuu. Tällä kertaa lauhemman sään on sanottu virtaavan pohjoisesta päin.
Hällä niin iankaikkiista merkitystä kunhan vaan lauhtuu. Ei näin napakoita säitä olla koettu



moniin vuosiin.



Outo juttu se polaaripyörre, joka huitelee jossain tuolla 20 kilsan korkeudessa. Se joskus hajaantuu ja syöksee wäkikylmyyttä ihmisten päälle.

On kai se Kekkoist vanhempa juttu, mutta silloin kaikkii ilmakehän juttui niin ehkä syynätty.
Sormet vähän kramppaa mutta menköön tämän kerran.

Äänestä
  • Aloittaja

    Välillä tulee kylmät talvet Siperiasta ja välillä lauhempaa lännestä. Sekavaa on vähän niinkuin politiikkakin.

    Äänestä

28 minuuttia on valoisa aika jatkunut.

Äänestä
  • Aloittaja

    Juu Suomessa on aamuhämärä ja iltahämärä. Toisin kuin jossakin etelässä, missä hämäräaika puuttuu kokonaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


lounas.ajatus kirjoitti:

🥰🌞🕞 Sentään 10 minuuttia tullut päivään lisää pituutta tänä vuonna. Enää yksi kylmä päivä ja sitten helpottaa pakkaset. Tälläisellä pakkassäällä ihaninta on mennä saunaan lämpimään löylyyn. Tietenkin hallitus kieltää senkin, ettei sähköä kulu liikaa. Julkinen sauna ei oikein kiinnosta, kun jäätyisi kotimatkalla.

Olihan mulla joitakin ❤ ajatuksia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu