Ennen vuotta 2005 eläkkeen suuruuteen vaikutti viimeisten työvuosien tulot, nykyään koko työhistoria otetaan eläkkeen perustaksi.
Onneksi! Sillä itse sain 61-vuotiaana lopputilin hyväpalkkaisesta työstä ja nyt sitten olen matalapalkka-alalla, ihme että edes enää työllistyin.
Vielä siis 4 vuotta eläkkeeseen, ja jos vanha systeemi olisi ollut voimassa niin olisin hävinnyt huomattavasti eläkkeessä.
Tällä kirjoituksella halusin vain kehua nykyistä systeemiä.
Eläkkeen kertyminen
2
542
Vastaukset
- Anonyymi
Tuo eläkkeen määräytyminen työsuhteiden perusteella on muuttunut useinkin. Ensin se määräytyi jokaisen työsuhteen kahden viimeisen työvuoden ansioiden perusteella , jossain vaiheessa se muuttui siten, että viimeisten neljän vuoden kahden ansiosuuruudeltaan keskimmäisen vuoden perusteella, joskus muistaakseni viimeisen kymmenen vuoden 7 parhaan vuoden perusteella. Ehkä oli vielä muitakin muutoksia…
Nuo mahdollistivat tietysti ainakin teoriassa taktikoinnin eli katkaisi työsuhteen aina sopivasti siten, että eläkkeen kertymisvuosiksi tuli kaikkein kovatuloisimmat vuodet.
Nuo pykälät koskivat siis kutakin työsuhdetta erikseen ja aina työsuhteen päättyessä laskettiin nk vapaakirja eli kertynyt työeläke ko päättyneen suhteen osalta.
Sitten aikanaan ansaittu eläke saatiin laskemalla nuo vapaakirjaeläkkeet yhteen.
Nykyisin kertymien laskenta on yksinkertaista eli lasketaan vuosittain ko vuoden ansioista sovitun prosentin mukaisesti kertynyt eläke ja kokonaiseläke on sitten nuo vuosittaisten kertymien summa.- Anonyymi
Muuten LEL-eläkekertymä on aina laskettu koko työssäoloajalta. Eli pätkätyösuhteisille tietyillä aloilla, esim rakennusalalla…
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I1393336Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk822930Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva472401Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro412310Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1152215Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?262153Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1452096Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.121486Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville291383- 1371070