Värysestä santottiin tänään: Yhtä luisua alaspäin

Nyt tätä luisua on ollut yhtäjaksoisesti ainakin 12 vuotta. "Politiikan Matti Nytkänen" sanoivat asiantuntija myös tänään.
21248
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Väyrynen on jäänyt pois kuvioista. Ei siitä kannata enää kirjoitella.

Äänestä
  • Väyrynen tekee aina come-backing, ikävä kyllä.

    Äänestä

Väyrynen on kyllä enemmän politiikan Eddie "the" Eagle, kyvyt nolla, mutta kova yrittämään.

Äänestä

Väyrysestä tulee jotekin mieleen Uuno Turhapuro, mutta Uuno oli hauska.

Äänestä

Väyrynen on surullisen hahmon Suomen Don Quijote. Yksin tuulimyllyjä ja kaikkien tuulipukujen puolesta.

Äänestä

Arvoisat keskustalaiset! Unohtakaa puolueenne tuhojista ensimmäisenä Väyrynen ja luottakaa itse valitsemaanne puoluejohtoon.

Äänestä
  • Hyvä neuvo keskustalle ja samalla keskustan päälle leijuva yya-suomettuneisuuden varjo katoaa lopullisesti Väyrysen myötä.

    Äänestä

Väyrynen on Suomen politiikan Mr Bean, paitsi Mr Bean oli hauska.

Äänestä

Totuushan on juuri noin.
Mutta se suurin tosi on, että osa maalaisliittolaishenkisistä kepuista olisi saattanut pitää Väyrystä jopa jonkinlaisena valtiomiehenä, jos tuo Väyrynen olisi malttanut jättää politiikanteon siihen, kun hänet syrjäytettiin jototehvästä myötämällä hänelle puolueen Kunniapuheenjohtajauus. Mutta kun ymmärrys ei riittänyt, niin nyt sitten kukaan ei enää harkitsekaan sanomasta hänen kunniallisuudestaan yhtään mitään.

Äänestä

Väyrynen on hyvä esimerkki siitä, että mihin yhteistyökyvyttömyys johtaa.

Äänestä

Hyvin pläjäytetty Väyrysestä. Väyrynen on myös kuin Quisling mutta ryssän asialla.

Äänestä

Kukin rakentaa oman elämänsä ammattitaitonsa rajoissa saavuttaen huipun, tai luisuen puolivälistä rotkoon. Tuloksesta on turha syyttää Etelän Metiaa, poliisia, tai Postia, vaan on syytä etsiä tuloksentekijää peilin avulla.

Äänestä

Väyryselle kävi kuin pulla-ossin astutuksessa, Väyrysellä petti seiväs ponnistus hetkellä.

Äänestä

"Väyrynen kertoi perjantaina, että keskusrikospoliisi on ilmoittanut, ettei se käynnistä esitutkintaa valitsijayhdistyksen tekemästä rikosilmoituksesta.

Krp kertoo nyt, että toisin kuin Väyrynen sanoo, tutkintapyyntö on ollut Helsingin poliisilaitoksen, ei KRP:n käsittelyssä. Näin ollen esiselvitys sekä siihen liittyvä mahdollinen päätös on tehty Helsingin poliisilaitoksessa eikä KRP:ssä."

Unquote: Että vielä tuonkin sotkun pystyi aikaansaamaan.

Äänestä

Väyrysellä on enää yksi suunta ja se on alas! Suomalaiset on hyvin tyytyväisiä siihen!

Äänestä
  • Ja vauhti on kiihtyvä ja muut antaa lisää vauhtia.

    Äänestä

Mikäs miekkonen tämä Väyrynen oikein on?

Äänestä
  • Se taisi olla joku maalausliittolainen pyrkyri viime vuosituhannella.

    Äänestä

Väyrynen, tuo politiikan mahalasku!

Äänestä

Niinpä ja arvatkaapa ketkä palstalta nousevat jatkoon.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nyt tätä luisua on ollut yhtäjaksoisesti ainakin 12 vuotta. "Politiikan Matti Nytkänen" sanoivat asiantuntija myös tänään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu