Uusi yritysmuoto työllisyysastetta nostamaan

Harva edes harkitsee yrittämistä kun on tietoinen merkittävimmistä riskeistä mitä siihen liittyy. Osa riskeistä toki voi mielikuvissa olla ylikorostuneita, mutta yhtäkaikki vaikuttavat intoa hillitsevästi.

Useimmat työmarkkinatuen saajat mieluummin tekisivät töitä kuin olisivat kortistossa (lehtijuttujen ja keskustelupalstojen kirjoitusten perusteella). Moni muulla sosiaalisella tuella, kumppaninsa tai vanhempiensa elättämä, haluaisi varmasti myös tehdä työtä rahaa vastaan, mutta syystä tai toisesta ei voi tai koe voivansa tehdä palkkatyötä tai toimia yrittäjänä nykyehdoin. Merkittävimpiä rajoitteita lienevät: ei resursseja kokopäiväiseen duuniin, byrokratian pelko, YEL-maksun riippumattomuus tuloista, ennakoimattomat tai jyrkät vaikutukset tukiin. Toki useimmille, joilla on vahva luottamus yritysideaansa, osaamiseensa ja jaksamiseensa, nykyjärjestelmä on ihan toimiva, mutta juuri niiden houkuttelu yrittäjiksi, jotka nyt ovat työvoiman ulkopuolella tai "virallisina" työttöminä työnhakijoina, osalta luettelemani tekijät ovat merkityksellisiä ja luottamuksen jäljempänä mainittuihin ei voi odottaa olevan kovinkaan vahvaa.

Keskeisin tekijä monen yrittäjyyden tiellä on liian suuri epävarmuus. Jos epävarmuutta saataisiin edes verotuksen, yrittäjämaksujen ja tukien yhteensovittamisen tieltä hälvennettyä, moni voisi vakavasti harkita yrittämistä.

Miten olisi uusi yritysmuoto, jota verotettaisiin ALVin tapaan myynnistä kiinteällä prosentilla maksettavalla verolla, joka korvaisi yritysveron ja tuloveron kyseisestä yrityksestä nostettavan tulon osalta sekä yrittäjäeläkemaksun? Pankit voisivat tarjota palvelua, jossa jokaisesta yrityksen tilille viedystä summasta veloitetaan suoraan tuo vero, jolloin tililtä voisi aina turvallisesti käyttää rahaa ilman pelkoa että rahat eivät riitä YELin tai verojen maksuun. Ihanne olisi että vero korvaisi myös ALVin, missä tosin voisi olla turhan paljon yhteensovittamista muuhun järjestelmään. Malliin istuisivat vähennykset epäelegantisti, mutta voisihan ne toteuttaa ALVin tapaisina palautuksina jälkikäteen tai muulla erityisjärjestelyllä ellei sitten päädytä radikaaliin ratkaisuun vähennyksettömyydestä, mikä toki rajaisi yhtiömuodon soveltuvuutta.

Sosiaalitukien laskennassa yrittäjän tuloa (yritystulojen osalta) olisi kaikki yrityksen tilille päätyvä raha, josta on vähennetty vero. Veroprosentti olisi luonnollisesti korkea, mutta järjestelmä yksinkertainen ja ennustettava yrittäjän näkökulmasta.

(Huomattavasti käyttökelpoisempi versio edellisestä olisi sellainen, jossa vero perittäisiin vain henkilökohtaisista nostoista tililtä, jolloin veroprosentti voisi olla suurempikin kun yrityksen pyörittämiseen jäisi enemmän rahaa. Tämä tosin väistämättä vaatisi jo normaalia kirjanpitoa eli sitä mitä moni kokee byrokratian pyörittämiseksi. Toki tähän nykyään hyvin löytyy palveluita. Tämä jälkimmäinen uudistus olisi jo kuitenkin huomattavasti laajempi vaikutuksiltaan, mihin tuskin ollaan laajemmalti halukkaita.)

Yritysmuoto olisi lähinnä vaihtoehto toiminimelle. Kun liikevaihto kasvaa ja yrittäjän luottamus pärjäämiseensä kasvaa, hänen luonnollisesti kannattaisi vaihtaa yritysmuoto soveltuvampaan.
0171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu