En nyt heti huomannut, että joku olisi tästä arvostelun väsännyt, vaikka elokuva onkin ollut teattereissa aikaa sitten.
Muistelisin arvostelleeni tänne samaisen ohjaajan aikaisemman elokuvan About Schmidt, joka sai hyvät arvostelut. Odotettavissa siis oli, että nytkin on hyvää tavaraa luvassa ja niin olikin.
Taas edetään rauhallisesti niin kuin edellisessä elokuvassa ja se varmasti kyllästyttää monia ja monellahan on selkeät ennakkoluulot draamaelokuvista.
Nytkin liikutaan samoilla linjoilla, kuin About Schmidtissa, mutta tällä kertaa käsittelyssä on keski-ikäiset miehet, jotka taas käsittelevät elokuvassa viinejä ja naisia. Tietysti mukana on road movie osuus.
Pääosan esittäjät Thomas Churh ja Paul Giamatti tekevät hyvää työtä. Kummatkaan heistä eivät olleet tuttuja ennestään, mutta Giamatin muistin nähneeni jossain sivuosassa.
He näyttelevät ystävyksiä, varsin eri luonteisia ja välillä mietinkin miten he voivat olla ystäviä, mutta sitähän se ystävyys on. Hyväksytään toinen sellaisena kuin se on.
Leffa pitää otteessa alusta loppuun. Huumoriakin löytyy joka piristää tunnelmaa entisestään. Pari loistavaa kohtaa naurattaa vieläkin. En tiedä olisiko elokuvasta saanut enemmän irti, jos olisi kuulunut samaan ikäryhmään kuin pääosassa olevat, mutta kyllä nytkin elokuva oli hyvä.
Suosittelisin tätä elokuvaa tietysti kaikille, mutta erityisesti eronneille ja rakastuneille niin ja tietenkin viinien ystäville.
Täydet viisi tähteä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei viela vastauksia.