Mitä kansanedustaja tekee?

Edustajahan saa jotai kymppitonnin kuussa kaikkineen verorahoista maksettuna.
Mitä kansanedustaja siis tekee?, meneekö hän joka aamu jonnekkin tuottaviin töihin?, vai saako he vain olla ja chillata tekemättä mitään?
6230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Lähinnä huolehtii omista eduistaan ensisijaisesti. Ehkä myös kaverin jos siitä on tulevaisuudessa hyötyä omien etujen säilymiselle. Veronmsksaja on joka tapauksessa työlistalla viimeisenä. Uskottavuus ja luottamus on kaun sitten näihin poliitikkomaistereihin mennyt. Marin käytöksellään ja puheillaan oli se viimeinen niitti.

Äänestä

Hän "edustaa" lähinnä itseään ja lukuisat verovaroin palkatut avustajat tekevät kaiken työn mitä "edustajalle" sattumalta toisinaan tulee vastaan.

Äänestä

Ottakaamme Sveitsistä mallia, siellä kansanedustajat eivät saa palkkaa. Kansanedustajat ovat luottamustehtävissä, siitä ei saa liksaa. Kansanedustaja
käy oikeissa töissä, mistä saa elantonsa.

Äänestä
  • Kannatetaan.

    Äänestä

Kansanedustajan eduskuntatyö keskittyy hallituksen lakiehdotusten käsittelyyn. Kansanedustaja tekee suuren osan työtään Eduskuntatalossa Helsingissä, missä hän osallistuu eduskunnan täysistuntoihin ja valiokuntatyöhön.

Kansanedustaja on lainsäätäjä, yhteiskunnallinen vaikuttaja, alueensa edusmies ja kansainvälinen toimija. Vaikka iso osa kansanedustajan viikosta kuluu valiokunnissa ja täysistunnoissa, Eduskuntatalo ei ole kansanedustajalle ainoa paikka tehdä työtä. Kansanedustaja edustaa puolueensa lisäksi vaalipiiriään ja hänen odotetaan olevan hyvin perillä oman alueensa asioista.

Äänestä

Suomessa päivittäin uutisia, päihdeongelmaisten tekemiä julmia lapseen kohdistuvia raakuuksia ja tappoja. Samoin rötökset ja taloissa ja kaduilla muiden ihmisten häirintä. Usein vuokralaisten hajottamia ja revittyjä kämppiä ja sen lisäksi yötä päivää metelöinnit. Katu jengien tekemät rikokset jotka lisääntyneet. Vankilat täynnä näitä vailla omatuntoa sekopäisiä jotka vapaaksi päästyään tekevät uudelleen kauheuksia. Toisaalta on nämä eliittien tekemät rikokset ja julkisten rahojen käyttö omiin taloudellista hyötyä tavoittelevat kun kovat palkat ja palkkiot sun muut puhelin ja auto edut eivät riitä. Harvemmin näitä edes tulee julki kun hyvä veli toiminta takaa hiljaisuuden. Eduskunta ja hallitus kokevat että tämä toiminta joka takaa heille itselleen suuret omaisuudet ja pienemmät verot, sopeutusrahat ja muut edut on ihan oikein. Nämä kaikki toimet lisäävät katkeruutta pienillä palkoilla elävien taviksien kohdalla ja lisää välinpitämättömyyttä olla tekemättä kauheuksia kun tuntevat olevansa täysin unohdettuja. Kaikkein surkeinta olla vanha ikäihminen joka ei pysty hoitamaan asioitaan ja ovat vailla huolenpitoa yksin kotonaan. Jos saa ruokaa kylmänä niin päättäjien mielestä se riittää. Mahtavatko päättäjät itse syödessään julkisilla varoilla kalliissa ravintolassa jossain arvokkailla seminaaritapahtumissa miettiä mllaista ravintoarvoa ikäihminen saa syödessään lihakeittoa jossa pieni pala lihaa ja pari perunaa pitkässä liemessä kerran päivässä ja toisaalta rötöksiä tehneet vanki me nauttivat kolme lämmintä ateriaa päivässä. Tässä arvomaailma Suomessa, hyvinvointivaltiossa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Edustajahan saa jotai kymppitonnin kuussa kaikkineen verorahoista maksettuna.
Mitä kansanedustaja siis tekee?, meneekö hän joka aamu jonnekkin tuottaviin töihin?, vai saako he vain olla ja chillata tekemättä mitään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu