Miksi tuo ihminen on televisiossa? Ärsyttävä katsoa ja kuunnella epävarmaa esiintymistä ja kangertelevaa puhetta.
Varmasti hän on ammattilainen alassaan mutta televisioruudun edessä ei vain ole kaikkien paikka.
Varmasti hän on ammattilainen alassaan mutta televisioruudun edessä ei vain ole kaikkien paikka.
Vastaukset 229
Vanhimmat
Jännittää🤗 !
Jännittää ja takeltelee. Kurssille vaan lisää oppimaan. Kyl se siit lähtee.
Jenna salminen jännittää, jännittää ja se kyllä näkyy
Takkuaa ja vaatetus on ihan …pihalla j. S.
Joo, vaatetus ennen muuta jännittää.
Mun mielest se on kyllä iha hyvä ja selkee säätyttö.
Harjoitusta vaatii vielä ja senhän näkee sokea Erkkikin.
Nina on asiallinen kaikinpuolin.
🤙🤙🤙
Mtveen meteo tarvii harjoitusta kaikin puolin.
Tässä kehutaan selkeää säätyttöä ja minult jäi nimi pois ja nyt sen kirjoitan ja se nimi on NINA ja on todella herttainen ja kunnioittaa katsojia asuillaan ja olemuksillaan
Tämä tarkoittaa Nina Karustoo: selkee säätyttö ja kyllä.
Sokee Erkki näkee että J.S. Vaatii opetusta sanoissa ja nuttuje valinnoissa
Voi olla ammattilainen sääkarttojen ym. suhteen taustatoimittajana, mutta jäykkyys ja vääntelehtiminen kameroiden edessä vaikeaa edelleen. Kun vertaa Ylen muihin meteorologeihin niin eron huomaa heikompinäköinenkin.
En ole huomannut,minusta hän on hyvä esiintyjä. Kauniskin,ottaisin kyllä vaimoksi.
Kehuin Ninaa joku on poistanut eestä taas kirjoitukse
2024-01-18. 05:42:39
Kyllä voi saman kirjoituksen laittaa tuolle Mtveen nuorimmaiselle naikkoselle myös
2024-01-16 11:55:27
Ei pitäisi mennä arvostelemaan henkilöä näissä säätiedotuksissa! Se on sivistymätöntä! Hyvin tulee itse asia selväksi ja se on tärkeintä! Katso säät maikkarilta!!
Ei voi katsoo maikkarin säätä, kun tuo pikku likka siellä hölötää ja piiiip!
2024-01-19. 14:13:20
Kyllä pitää ja voidaan arvostella meteorologeja , jos eivät pysty toimittamaan 2 minuutin jobia asiallisesti ja ammattitaidolla.
Opettelemaan vaan.
En niitä arpajaisia katso, mutta kerrotaan niistä lisää kyseisellä palstalla.
Pikku kikkaa tarkoitetaan Salmista.
Kritiikki on aina paikallaan
Ihan on hyvä, ei mitään valittamista.
Tuo on todella kaukana muista maikkarin nais meteorolokeista.
Hyviä ovat muut paitsi Mtveen yksi likka!!!
😏😏☹️
2024-02-25
19:35:15
Mtveen meteo Salmiska on kaukana noista muista LOISTAVISTA meteoista.
Nina on hyvä. Ei mitään valittamista kuten kirjoititkin. 19:49:17
Ihan hyvä on Nina Karusto, kyllä!
❤️❤️❤️
Ihan on hyvä ja toi Nina .K.
Kyllä sen jokainen katsojat näkevät , että harjoitusta vaatii, valitettavasti.
Joo harjoitusta vaatettamiseen ja sanoihin joita käyttää. Juurikin tuo MTV:een meteo!!!!!
Harjoitusta selvään puheseen sää tiedotteisiin ja opi hakemaan sopivat vastteet jo päällesi.
Tätä samaa on jatkunut jo reilu 2 vuotta. Joko jo olisi aika oppia nämä kaksi asiaa siten miten ne kuuluu hoitaa kuntoon.
Nämä kirjoitukset koskee meteo Jennaa, eikä Ninaa, sori!
Kirjoitukseen : 20:01 2024 18:11
Muistin vielä väärin, pitikin sanoa että Metteä vaan ei Jennaa tai Ninaa.
Jatkunut jo 3 vuotta, mutta nyt on jo jossakin muualla.
🤙
Onko lähtenyt Rapakon taakse?
Metteä sinun likka ja äiti on turha haukkua, koska Mette ❤️❤️❤️ on todella ammattitaitoinen meteorologi.
Jenna Salmista ei vaan pusty katsomaan ( piukat kuristavat vaatteet) ja puhuu jorinaa, kuin taapero ikäinen.
😡😡
Jatkunut 3 pitkää vuotta Salmisella.
😱😱😱😱
Nykyisin ei ole ylessäkään mitään kriteereitä esiintyjän ammattitaidolle. Hommiin pääsee kun on suhteita yleläisiin
Tuntuu että olisiko myös suhteilla pääsyt tuo mtv:n meteorologikin???????? ????
Kun voi keikaroida noilla vaatteillaan ja katsojille antaa kovat vit: en. Miksi kukaan normi suhteessa työnantaja päästäisi noilla vaatteilla lähetyksiin henkilön ?????? ?????Normaalisti ( tuollaisilla vaatetuksella) olisi tullut jo aikaa huomautus ja sen jälkeen varoitus jos systeemit ei muutu?
Jos joku tietää minkälaisia suhteita Mtv.n tai Ylee:n noilla meteorologeilla on johtoon , niin kirjoittakaa?
Koska, kyllä vahvasti näyttää siltä, että suhteet painavat tässäkin asiassa?
Eikö tosiaakaan löydy yhdelle Mtv:n meteorologille parempaa henkilöä tilalle.
Kun katsojat vaan eivät enää jaksa katsoa, eikä ymmärtää.
Mitään harjoitusta ei tarvita ollakseen oma itsensä, pientä murrettakin on eli hän on hyvä!
On tosi huono tuo salamiska.
Tuo metro on jännittynyt kuin viulunkieli ja teeskentelijä! Yök.
Yllä oleva kirjoitus on Mtv,n meteosta.
Jännittynyt kuin 🎻
Tuo Mtv:n meteo poistaa kirjoituksia ja kommentteja ja saa kirjoitukset näyttämään aivan muulta mitä ne on alunperin ollut. Tuo tyyppi saa kaikki jennasta kirjoitetut kritiikit näyttämään kuin ne olisi kirjoitettu Ninalle?
Ninalle ei ole noita kritisointeja kirjoitettu!! Huom!, Huom!
Siirtääkö MTV.n palstalle, jossa pohditaan tuon kanavan asioita, myös sääennusteita.
Nina on ihan hyvä työssään, mitä siitä kiistelemään.
Opeteltavaa vielä!
Jennalla on paljon opeteltavaa:
puheen muodostamiseen ja vaate valintaan.
Kritiikki on aina paikallaan. Nyt vaan parantamaan asioita. ❤️
Kyllä se ihan hyvin vetää nuo sääennusteet, aina joku jaksaa kuitenkin kitistä oli sitten tilanne mikä tahansa.
Ninalla hieman hiomista, mutta Jennalla on ihan perusasiat kadoksissa, valitettavasti.
Jennan pitää lähteä opintojaan kertaamaan vielä. Ja tarkoitan juuri noita kahta asiaa opiskelemaan. Ja sitten kun Jenna on oppinut nuo ko. asiat kuntoon, niin vasta sitten lähetyksiin uudelleen. Koulutettuna ja kunnioittaen katsojia.
Totta joka sana!
31-01-2024 12:37
Kyllä katsojat varmasti yhtyvät juuri näihin sanoihin.
Ninassa ei ole mitään vikaa. Asiallinen ja edustava meteorologi.
Tuo j.s. Puhuu niin nopiaa ja outoi sanoi? 🥲🥲🥲🥲
Joo mutta puheesta ei saa mitään selvää.
Jennan horinoista EI ota mitään selvää?
Ja nuo vaatteet? 🫣🫣🫣
Kyllä Ninallakin on vielä hiomista taitojaan.
Nina ❤️❤️osaa kunnioittaa katsojia omalla vaate ❤️❤️valinnoillaan.
Jenna vaan ei osaa sitä. 🫣🫣
Älkääs nyt, kova paikka tuo on mennä viittelöimään kartoille ja latelemaan ennustuksia, jotka ovat ennustuksia. Saattaa siirtyä parempiin hommiin kohta.
🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
🤙🤙🤙🤙🤙🤙🤙
Joko jenna salminen on lähtenyt parempiin hommiin?
Kuulin ja kuulinko OIKEIN, että olisi lähtenyt Rrrraaapppaaaakon taa??
Kertokaa jos jollain on tietova?
Joko tua mtv: läinen on lähtenynnä parempii hommiloihi?
Lähtikse rrraapakon taa?
Kyllä, Ninan puhe vaan takkuaa vielä.
Voi , kunhan hän saisi ohjausta, kun muuten on niin miellyttävän oloinen.
❤️
Kun taas tuon jennan puhe on lillukoita ja kaikkea muuta jorinaa joita ei kuulu meteorologin sanojen listaan?
Mie ku en vua voi kassoo tuat jennaa ku hää ilmestyyp tuoho siä ohjelmmoo
En lähe täs toistammaa et miks mie en vua voip kassoo hänt
Kylhä tyä tiijättä ilma miunki raaputuksiloit
Joo!
🐵🙈🙉🙊
Ninalle!
🤙🤙🤙
Jennalle!
👎👎
Nina on asiallinen.
🤗🤗🤗🤗
❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️
Nina on hyvä!
Nina on erittäin fiksu ja osaa vaatetaa itsensä asiallisesti.
Ei muuten ole tullut koskaan shortseilla esintymään säälähetyksiin!
Siitä täytyy antaa täydet pisteet NINALLE!!
👏👏👏👏🤗
Nina jätä tuo Lappi jo vähemmälle hokemiselle ja näyttämiselle; Lappi, Lappi ja Lappi?
😳😳😳😳😳🤔🤔🤔🤔🤔
28.3. Nina kertoi ja näytti Lappia suurimman osan ajasta?
Yök, muuta jo suuntaasi, yök!
Nina on hyvä ja pätevä säätyttö, mitä siitä kiistelemään.
Harjoitusta vaatii!
Samoin Jenna Salminen, puhe ja vaatetus kaipaa paaaallljjjjoooon haaaarrrrjjjoooiiitttuuuuusssttttaaaaaaa!
Ihan totta ei ole ja siksi ärsytystä pitääkin harjaannututtaa enemmän.
Mitä siellä kitisette. Nina on ihan o.k meteorologi.
Ninalla ❤️aina oikein asialliset asut ja puhuu vain sanoja, joita meteorologin ❤️pitääkin puhua.
Tuo Mtveen 😡😡🤔meteorologin asut ovat puristavia, paljastavia ja juuri epäsopivat hänen vartalon malliinsa.
Ja sanat joita käyttää ovat todella ala-arvoisia , niin sopimattomia sää lähetyksiin tuovan.🤔🤔
Hyvä että on paljon katsojia, jotka ajattelevat samoin ja näkee asiat samoin.
Hyvä asia.
Kirjoitus on asiaa.
12:17:26
Lopettakaa kiusaaminen, sitähän yritetään opettaa jo koulussakin. Meissä kaikissa on omat vikamme, varmasti täällä haukkujissakin.
Lopeta Likka, niin ja tee muutokset
2- asiaan. Sen jälkeen näillä meteorologit/ meteorologi avauksissa kaikki vierailut loppuu.
LOPETA KAIKKIEN KIUSAAMISESI NÄILLÄ KAIKILLAAVAUKSILLA.
Jätä Pekka Pouta ja muut meteofologit rauhaan.
Lopeta Saarentaus, Nystenin ja Föhrin nimien kirjoittamisesi näille kaikille avauksille, joita olet kirjoittanut satoja kertoja jo.
LOPETA KAIKKI ALA-ARVOISET
JA
SAIRAAT TOUHUSI…..
2024-04-22 17:26:36
Sinä olet pääpukari itse täällä.
Lopeta jo kaikki herjaamisesi näillä kaikilla avauksilla.
Täällä loppuu kaikki kirjoitukset heti kun teet itse 2:si muutosta ( näiltä avauksilta voit lukea nuo 2:si kohtaa). Lopeta jo kaikki kirjoituksesi!
Tuo sama sana on kirjoitettu kaikille avauksille jossa olet käynyt kirjoittelemassa muista henkilöistä ilkeyksiä.
Lopeta jo!
Lopeta jo!
Kun tuo likka opettelee vuatettaa ihtes ja puhhuu kartal just nii ku pittää ja lopettelloo kaik omas pafka kirjotuksis lopetelloo, nii tiäl ei kukkaa jatka kirjotuksiloit.
Se uont varmaa ku pläkki
Olisi helpompaa vaihtaa asialliset kamppeet ylleen ja puhua niin, kuin kaikki muutkin meteorologit. Ei tarvitsisi lukea itsestään kritiikkiä.
Mikä tässä on, ettet toimi toisin?
Näin on ja joka sana on totta.
Kamppeet vaihtoo ja oikeet sanat
Siin se on.
🤙
Nämät kaikki on kirjoitettu Jenna Salmiselle, mutta on poistanut kirjoitukset edestä saaden rukattua kirjoituksia. Ja saanut näyttämään niin kuin olisi muita meteoita kritisoitu.
Kaikki MTV,n ja YLEN meteorologit ovat loistavia kaikin puolin.
Kaikilla muilla on asialliset vaatetukset ja puhuvat juuri niin kuin pitääkin.
Miksi jenna salmisen pitää ärsyttää meitä katsojia? Kestänyt tätä samaa piippiä
jo 3 vuotta?
21:08:40
10:58:51
22:02:19
2024-04-23 21:08:40
Kirjoitus EI koske Ninaa , vaan juuri tuota toista!
Nina ❤️❤️❤️
Hyvä ja kaunis säätyttö.
Järkky pulinamylly ja eikä ole hoikka , vaan piiiiip! Ja piiip! Ja piiiip!
Hyvä ja kaunis säätyttö on Nina! ❤️
Tästäkin tuo yksi tyyppi on poistanut kirjoituksen eestä ja jättänyt kommentin näkyviin? 😳
Jenna on ruma ja piiiiiip sää piiiiip? 👺
Hyvä ja kaunis säätyttö Nina.
❤️❤️🤙🤙
Hyvä ja kaunis Säätyttö on Nina, mutta joku poistanut taasen kirjoituksen edestä!
❤️❤️❤️❤️
Nina on kyl kaunis.
❤️❤️❤️
Nina on valtavasti parantanut esiintymistään.
🤙🤙👏
Jännittää. Yle voisi kyllä panostaa puvustukseen. Hirveitä asuja, eikä värit soinnut yhteen. Katsokaa mallia maikkarilta.
Taas tuo Maikkarin meteoo täällä ja kaikki tietää, että kuka hän on?
Älkää ottako ainakaan mallia Salmisesta joka on maikkarin meteorologi. Se ei osaa itseään vaatettaa asiallisesti. Puristavat , pirun tiukat liian lyhyet vaatteet sillä on ollut jo 3 vuotta?
18:05:2024 15:37
Tämä on viimeisin kirjoitus katsokaa miten pian poistaa tämän kirjoituksen tuo salminen?
Tuon 18:05:24 15:37
Jenna kävi poistamassa taasen tuon jo kolmeen kertaan kirjoitetun kirjoituksen!
Kerron seuraavaksi, että mitä se sisälsi!
Kirjoitettu 18:05:24 22:19
Miten kauan kestää, että käy poistamassa kirjoituksen?
Samoin Tommy Fräntin avauksilla tuo likka on toiminut samoin. Käykää 👁👁
Pittää hätäjarrun päällä noissa poistettujen kirjoitusten laskurissa?
Pittää laittaa kysely tästä jarrustakin Ylläpidolle!
Jennalla on kiiruus, kun poistaa koko ajan muiden kirjoittajien kirjoituksia….🥶🥶🥶
Miks sie Jenna käyt poitelemmaa muihe kirjotuksiloit yhtennää?
Sitte jenna kirjoittaa, että ei me äiteen kanssa käydä avauksilla!
Joo, eipä tietenkään. Ihan itsestään kaukki Jenna Salmisesta olevat kirjoitukset poistuvat?
En mää ole ollut täällä, ei olla.
Kehtaat kieltää vielä. Häpeä tekojasi!
🥶🥶🥶🥶👺👺👺
Maikkari tolt yheelt nuarimmaiselt likat meteoriitti, nii älkää vaa sen vaatteist ottako malliiii. On mont nummeroo liia piänii ja torel puristavii vaattei sil on ain. Ei näyt hyvält.
Taas poistanu kirjoituksia täältäkin avaukselta. 31 poistettua.
Nina Karusto, olet ihana ! Ole oma itsesi.
Nam.
Ton parin ei tarvii enää haukkua Ninaa , koska jätti työnsä!
Tämäpäs oli todella hyvä uutinen.
Toivottavasti Jenna Salminenkin on jättänyt työnsä, koska ei ole enää sitä tarvinnut katella!!
Toivottavasti…
Jumankauta jos vaan on lomalla ja tulee taas takas?
Äiti ja Likka tykkää ku Nina läks.
Ei tartte teitinkää ennää herjata hänt!
Lähtiks toi mtveeläinenki ?
Jos nii 👏👏👏👏👏👏👏
Tämänkin kirjoittajan takana on yksi ja sama kirjoittaja.
2024-05-28 12:42:44
Nina on oikein hyvä, mitä siitä väittelemään
33 kirjoitusta on taasen käynyt poistamassa.
34 on poistant
Noilla Ylen meteoilla on kaikilla erittäin asialliset asut joka lähetyksessä.
Katsojat kiittää asiallisuudesta.
36 kirjotust poistannu
Ylen meteroil ja kaikil 👏👏
38 poistant
Tuo Yksi lopetti kirjoituksensa vasta nyt kun Nina jätti työnsä!!!!!!
Kyllä nyt Ylen meteolle pitäisi löytyä lisäkoulutusta, koska ei ole vielä valmiudet televisio lähetykseen.
kaikkia ei voi aina miellyttää, tietyt persoonat ärsyttävät mt potilaita.
Kyllä nuo mt potilaat ärsyttävät katsojia…
Iltalehdessä ei saanut kommentoida sen yhden meteorologin, joka on myös puoli seiskassa, ulkonäköä. Vain kehuvat viestit menivät läpi. Mielestäni jatkuva naamalle lyöty samanlainen hymy on jo aikoja sitten muuttunut tekohymyksi. Ei pysty enää katsomaan sitä naamaa. Hön piiloutuu sen saman ilmeen taakse epävarmuuttaan. Mutta se roissijaista. Erityisesti vain ärsyttää se sama hymy mikä ei poistu naamalta koskaan.
Monta olet jo juonut ?
Se Valtonen on menettänyt täysin uskottavuutensa, luulisi miehensäkin kärsivän naisen touhuista.
Jenna salminen on upottanut uskottavuutensa ja sitä on jo jatkunut reilut kolme vuotta.
Vaatetuksillaan ja turhilla höpötyksillään.
Nyt riittää jo!
Täällä tuo yksi ja sama tyyppi joo en viitsi vielä kirjoittaa tuon nimeä näkyviin, mutta kyllä kaikki tietävät kuka on kyseessä.
Miksi jatkat edelleen herjata Anniinaa?
Anonyymi 6.06 olet täysin irtaantunut todellisuudesta ja lauantaiaamuna tuohon aikaan ylhäällä kertookin että olet pirinisti.
Miksi Anniina koko ajan haukkuu Jennaa, onko kateellinen Jennan naisellisesta lantionseudusta, kun itsellä ei sellaista ole.
Muikistelija elina oli kanssa yksi konka kanssa aina jännitti ja tuli katsottua ihan vain sen takia säät, että näki muistaako. Ja ainahan muikisti, vaikka välissä annettiin koulunpenkillä ohjaustakin asiaan. Se oli jönnittävää kin koko perheellä odotettiin pystyykö tällä kerralla olemaan muikistamatta. Mareeit voivat olla todella syvällä ja hänellä tämä kyllä oli. Muuten kivan luonnollinen vaikka jännitystä olikin aina ilmassa, mutta muikistus antoi kenkää.
Täällä taas tuo sama herjaaja, joka kirjoitti kaikkea vi####a noista kaikista ylen ja mtv meteorologeista ja toimittajista!
Lopeta jo
Sulle on kirjoitettu noihin avauksiin jossa käyt vit#### juuri noista henkilöistä.
Joten taas
Lopeta jo
🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶
Hassua, nimittäin kirjoitan ensi kertaa yleensäkään tälle roskapalstalle vuosiin🤣 Suositan todellisuuden tarkistamista valvotusti osastolla.
Eniä elina lopperia edes hauku, vaan hän oli mielestäni ihan kiva, mutta maneeri tuhosi telkkariuran. On mennyt sinulla suoli24 täysin päähän ja aiheuttanut kroonisen mielisairauden.
Jenna Salminen on vaan niin helvetin ………………….!!!!!
………….????
Nina Karusto on paras😁
Jenna nuori kaunis päivänpaiste säätyttönä 🥸
Voi per€e.
Mitä vi€€€a!
Jenna pitää poistaa lähetyksistä, kuvottaa!
Hae Jensku jo muita hommia.
Katsojat ovat lopen kyllästyneet sinuun ja tiedät tasan tarkkaan, että miksi.
Tietäjä tietää ja näyttäjä näyttää.
Näyttää kaikki mitä omistaa ja Yök!
🤮
Mtv on myyty ja toivotaan että uudet omistajat laittavat yhden kävelee.
Palautteita vaan tarpeeksi niin kyllä muuttuu asiat.
Nina Karustoko karu?
En moiti. Hoitaa asiansa.
Nina hoiti hyvin työnsä, en moiti Ninaa.
Kohta vuoden verran ollut taustatoimittajana ja osaavammat hoitaa esiintymisen. Mitä noita vuoden vanhoja asioita tänne laitatte?
Eihän kukaan muu kuin Yksi tyyppi tälläkin avauksella haukkui Ninaa….?
Jaanako kyselee?
Uot jo kaikki tyypit moittinut. Sie ku kirjoitit et en moiti?
Lopettakaa se hermoja repivä pimputus joka välistä!
Se on sitä kun salmiska astuu esiin.
🤣
Just näin, pois vaan ja uusi tilalle!
Näin on 🥾tollevaa
3 viikkoo ol pois ja taase pomppas, olikoha päätä korjauttamas?
52 kirjoitust poistet eikk uo yhtäkkää siäntöje vasttaisii
Mite tää näi mennee
5.4. Tänään taas Huomenta suomi ohjelmassa näytti taas järjen juoksun?
Jos ei oo nokkakannuu niin mitä jos menee raanan alle ja päästää vettä nenään, varjele mitä uskaltaa puhua televisiossa?
Ja siihen nenäkannuun pitää laittaa SUOLALIUOSTA!
Lopeta jo viisastelusi, pikkasen , pikkasen..
Pikkasen ja pikkuhiljaa!
52 kirjoitteluu heitetty helvattii?
Outoo? 52 poistettu?
Ei outoa jos viesti on väärällä palstalla.
Vakavat seuraamukset voivat tulla jos hanan alle menee ja päästää vettä nenään jossa jo muutenkin on limakalvo turvotusta, koska eihän nenäkannusta puhuta jos on terve. Voi taivas kukaan ei voi puhua tuolla lailla ja antaa vinkkejä.
Miksi meteorologi antaa neuvoja, nenän huuhtelusta, kamalaa.
Tämä neuvonantaja oli Mtveessä meteoroloki Jenna Salminen.
Ulos tollainen tyyppi jo.
Jenna on heikoin lenkki ja lukekaa näitä kirjoituksia eri avauksilta, niin siellä ovat vastaukset,et miksi on heikoin lenkki.
Minusta Henriikka Heikinoja on mahtava, ei mikään niin huippukaunistus, jämäkkä vielä esii tyminen jännittää, olisko urheilutaustaa, joku moukari, kiekkolaji, tarvii isokokoisen miehen rinnalleen, olis kiva nähdä kännissä hänet
Tommosii pöljii noi ova.
Henriikka on tosi ällö!
Henkiikka on tosi herttainen ja mukavaa kuunneltavaa
Karmivaa kuunneltavaa ja tyhjien karttojen edessä pitää pitkii taukoja, ihan näyttää selkokielisentä lähetykseltä , kamalaa!
Ja puhuu käsii pyörittäen tuossa Ylen aamussa , lähetyksen lopussa ja alussa ja sitten vielä tuo HA, ha, hi, hi, hii!
Hyvä asia että puhuu selvästi. Ärsyttävintä on ns. kälätyspuhe, jossa yritetään nopeusennätystä ja asia jää epäselväksi. Vihreiden puh.joht. on malliesimerkki kälätyspuheesta.
Karustoa ei ole nyt näkynytkään toosan sääennuksuksissa.
Yleltä nais meteot pois kokonaan ja miehistä voisi jättääjäljelle vain Matti . H. Ja Anssi. V. Muut voisi kaikki lempata ulos.
Mistä ne noita meteoroloogeja oikein ottaa? Kyllä on surkeita, eikö tosiaan löydy asiallisesti ammattitaitoisia meteorologeja?
Sovinismia!
Faktoo
Mistä ne tosiaan repii noita meteoita?
Alkaisivat vaihtaa jo ja aloittaisivat MTV:stä.
Mtveeltä Salmiska on heikoin lenkki.
Se onkin vain MTV 3.n murhe.
Ja katsojien murhe tuo salmiska………
Kyllä toi Anniina Valtonen on huonoin ikinä.
Taas tuo sama tyyppi haukkumassa Anniina, miksi?
Anniina on tosi hyvä!
🤙🤙🤙
Toisin kuin Jenna salmiska,joka on täys @@@@@@@@@@@@@!
Rasittavan itsekeskeinen pikkusievä tyyppi. Sellainen joka ärsyttää enemmän kuin viihdyttää.
Rasittava Itsekeskeinen on juurikin tuo Jenna!!
Jenna mahtaa olla Minä, Minä, Minä…..
Ärsyttävä säälikka!
Mikä pittää tota mtv:n likkaa säälähetyksis?
Toinen on opiskelija Henriikka .H.
Ja toinen on jenna. S.
Molemmille 👞👞
Mikä ihmeen Jenna, eikö tämä ole Ylen sivusto.
Tuo meteo Jenna Salminen on sulkenut lähes kaikki Mtveen henkilöistä kirjoitukset.
Ja siksi tuosta kökköstä kirjoitellaan täälläkin.
Kaikki tietää tuon kakka Jenna Salminahkan, joka on ärsyttävin tönkkö mitä maa päällään kantaa.
AVAUS:
YLEN TOIMITTAJAKAUNOTTARET.
Käykää 👁️👁️
Mites Jenna siitä et kirjoita, että miksi siellä on kymmenittäin kirjoituksia susta vaikka on
Ylen avaus, kökkö!
Oikeen 🌹kera?
Sinä ite oot nuo kaikki itestäs värkännyt!!
Sokea Reettakin sen näkee noista sun tökeröistä kirjoitteluistasi!!!!
Kukaan EI sua kehu, joten vain idiootti toimii niin kuin sinä.
Pelaat tuota Pirunpeliäsi huonosti, koska kaikki osaa tulkita sun aivoituksesi, koska ne ovat preeeessseeeeestääääääää!
Jenna 🫦🥰
Jenna kirjoittaa joka avaukseen taas noita? Eihän kukaan tota tönkköö kehu ja nyt pitää korottaa ihtees kirjoittamalla itestään? Pöhkö!!!!
Kana Nirusto🐔📺
Toi 👠👠 kirjoittaa noita nimen vääntöä kuten tämän Niina Karusto ja Markus MäntykANNAs se vääntää tuon nimen, vaikka Markus ei sille suostu antaa…..
Tuskin tuo meteolologi välittää teistä paskakalsarit jalassa telkkaria tuijottavista mätähampaisista ukoista.
Ei pidä 🥚🥚🥚🥚
Siinäpä se tuli tuon vastenmielisen esiintyjän käsitys muista ihmisistä tiivistetysti. Vois olla niinkuin muutkin ihmiset.
Näinpä, mätähammasukot paskakalsareissaan ruutuun säitä vihailemaan olisi oikeaa ihmisyyttä.
Tuli selväks et ,et tykkää🥚🥚
Sulle 👠👠 on kirjoitettu joka avaukseen , että
LOPETA JO!!!!
🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺
10000 x 😚 Jennalle
Luulin että oli tuulimyllytaistelun jälkeen jo siirretty omempiin hommiin.
Jännä ilmiö myös, että näiden meteorologienkin pitää olla jotain pehmytpornomannekiineja ja yleismediatähtiä nykyään. Ei ihme, jos vähän jännittää.
Hyvä kirjoitus , tuo pehmytpornomannekiini, juuri kin näin 🤙🤙🤙🤙
Olt nytte hyvvee kirjootust nytte lissää näit kirjotuksiloit ku niä ouvat tottuuksii
Nyt oltii ilotalloos?
Taitais juosta karkuun jos joku kiinnostuis, kunhan peilailee nokkavana jakussaan :DD
Mitä vittuu esiintyy tolla asuillaan?
Ois todella pelottavaa olla tollanen jonka elämän sisältö koostuu siitä että haukkuu työtään tekeviä ahkeria ihmisiä. Ajatelkaa jos elämän parhaimmat hetket on nähdä ilkeät kirjoituksensa täällä 😱. Säälittävääkin, pelottavaa enimmäkseen...
Taas toi ite piip kirjoottaa.
Ottaakos siut piähä ku tulloo faktoi?
Kävitkö hoitajalta varastaan puhelimen kun keskellä yötä viännät tätä hullua 💩 taas?
Onko tuo kakkakikkara mt -potilas jo hakeutununna osastolle jo?
Kirjoitit itse tuon kirjoituksen…. Ahkeria ihmisiä?
Ahkerasti esittelet kehoasi?
Ja muista et ”KEHOSI EI OLE TYÖKALUSI MAIKKARILLA.
Ei narsisti erota oikeaa ja väärää.
Joo ei erota oikeaa ja väärää,
tuan minihammeen omistaja ja nämä kaikkia ja kaikilla avauksilla olevat kirjoitukset sen kertonee…
Tuast Narsistisesta.
Tämä mt-potilas, joka maalittaa julkista työtä tekevää, on tyypillinen some-aikakauden ihmisroska. Luulee siinä minä-minä-maassaan, jossa kaivelee omaa napanöyhtäänsä ihastuneena, että on oikeutettu valloittamaan koko YLEN keskustelupalstan.
Jätä nyt palsta rauhaan ja mieti tekosiasi.
Taasko sinä itse täällä veivaat?
Sulle on kirjoitettu joka avaukseen, että LOPETA JO punapöksy!!!
👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺👺
Skitsot näkevät jokaisessa uhkaa tai punapöksyjä. Ihan pimee tyyppi olet, joka alat jo kettuilla meille tavallisille kommentoijille. Mene hoitoon ja pysy siellä. Eikö ole muuta elämää kuin suoli ja sääennustajat?
Tämä on taas tuon punapökän kirjoitus!!! Sinä et ole millään muotoa tavallinen.
Laita asialliset vaatteet yllesi ja puhu normaalisti ( noiden mies ankkurien kanssa),niin kukaan ei kirjoita riviäkään.
Älä mourua, vaan ihan puhut niin kuin normaalit meteorologit.
Sinun pitäisi olla sairaseläkkeellä.
Mt-potilas.
Lopeta punapopoinen jo.
Sulle on kirjoitettu sen 100 kertaa, että
LOPETA JO!!!
🥶